Kokemukset ja arvostelut
31 tuotearvostelua, sivu 1 / 2
Todella tyylikäs ja toimiva hiilihapotuslaite
Ensinnäkin ulkonäöltään todella tyylikäs, luksushenkinen hiilihapotuslaite, joka tekee ainakin minun keittiöstäni tyylikkäämmän jo itsessään. Koska laite on sähkötön, sen voi halutessaan ottaa autoon mukaan kesäreissuille.
Ensimmäisen kuukauden perusteella toimii kuten pitääkin. Yksi tärkeä oppi minulle ja kaikille muille: kuplivia mehuja ja limonadeja tehdessä kannattaa AINA hapottaa ensin vesi ja vasta sitten lisätä mukaan tiiviste. Tällöin hapotettu vesi ei purskaudu pullosta yli lattialle asti, toisin kuin silloin jos tiiviste lisätään veteen jo ennen hapotusta. Näin myös säästää hiilidioksidia, mikä tuli myös kantapään kautta opittua.
Valmiissa tiivistetipoissa tuntuu mielestäni usein olevan joku pieni sivumaku, mutta sen sijaan olen saanut aikaan aivan erinomaisia kuplavesiä kaupan mehutiivisteitä ja esimerkiksi inkiväärimehua käyttämällä. Tämä laite tuli minulla jokapäiväiseen käyttöön. Suosittelen ehdottomasti muillekin!
JKK35–44vHyvä hiilihapotin
Tämä on muutaman eri mallin kokeilun perusteella paras Sodastream-laite. Nyt on jo toinen samanlainen menossa, edellinen kesti monta vuotta lähes päivittäistä käyttöä.
JiiHoo45–54vSoiva peli
Laadukkaan tuntuinen ja hyvin on vajaan kuukauden toiminut päivittäisessä käytössä.
Teemu35–44vNätti ja toimiva
Puolisoni mukaan se on nätimpi ku halvemmat versiot ja minun mielestäni se on toimiva, eli tyytyväisiä ollaan. Tuo, ettei pulloa tarvii pyörittää kiinni, on ihan kiva juttu.
Sodastriimaaja9125–34vTyylikäs hiilihapotuslaite
Valitsin saatavilla olevista malleista tämän, koska tässä oli pullon pikakiinnitys, merkkivalot hiilihapotukselle ja laite toimii ilman sähköä. Pullon pikakiinnitys on toimiva ja sen suhteen ei ole ollut huomauttamista. Mukana tullut pullo on tukevaa muovia ja korkki on helppo kiertää auki ja kiinni. Kannattaa huomata että kylkiäisenä tuleva pullo ei kestä konepesua. Laite on jämäkän oloinen ja seisoo tukevasti pystyasennossa.
Mutta, on tässä vähän moitittavaakin. Valmistaja on säästänyt käännöskuluissa ja laitteen mukana tulevassa käyttöohjeessa käyttö on neuvottu pelkin kuvin ilman tekstiä. Hiilihapotuksen onnistuminen kuitenkin vaatii että painelu suoritetaan oikealla tavalla, koska liian kevyt painelu jättää veden hiilihapotuksen väljäksi ja ronskimpi painelu saa laitteen sylkemään vedet pöydälle. Kannattaa siksi mieluummin katsoa netistä valmistajan opastusvideo, jossa laitteen käyttö näytetään ja neuvotaan täsmällisemmin.
Laitteen merkkivalot syttyvät kevyilläkin painalluksilla vaikka hiilihapotus jäisi vajaaksi, joten tuntuu ettei merkkivaloihin voi oikein luottaa. Kun laitteen käytön oppii, pystyy itse parhaiten arvioimaan montako painallusta sopivaan hiilihapotuksen tarvitaan ja siksi merkkivalot ovat oikeastaan melko turhat.
Olen kuitenkin tyytyväinen tähän laitteeseen ja se on ollut ostohetkestä lähtien meillä päivittäisessä käytössä.
Tornio45–54vOn hyvä
On täyttänyt odotukset. Helppo pullon kiinnitys ja hapotuksen merkkivalot kiva lisä.
OoooN, 35–44vSodastream Source
Source laitteessa hiilihappo menee muualle kuin pulloon. Kaasupullon hyötysuhde verrattuna esim vanhaan JET laitteeseen on surkea. Sourcesta saa vain kolmasosa pullomäärästä verrattuna JETiin vaikka hiilihapotusaste on alhaisempi.
TyytymätönM, 65 tai ylisodastream source
Mukava laite käyttää ja helppo. Valo helpottaa tasaisen hapotuksen tehtäessä useamman pullon samalla kertaa. Yksi tähti lähtee pois ksoka heikkona puolena on FUSE -pulloa käyttäessä että vedet roiskuu yli. Tässä suosittelen vanhempaa pullomallia. Hieman notkuva rakenne mutta kyllä se pystyssä pysyy normaalissa käytössä.
PastoriM, 35–44vToimiva laite
Tämä on ilmeisen kaunis laite, mutta isosormisen tulee hakea otetta, kun laittaa pullon laitteeseen. Ei mahdu nimittäin omat sormet laitteen reunojen sisäpuolelle vaan pitää ottaa tiukka ote pullosta siten, että sormet eivät mene enempää kuin puoli kierrosta ympäri.
Tämän hässäkän jälkeen laite toimiikin täysin sille tarkoitetulla tavalla eli hapottaa veden. Kestän pienen epämukavuuden käyttötilanteessa kun vastapainona ei tarvitse roudata vesipulloja kaupasta ja tyhjiä takaisin.
PerheellinenM, 45–54vAah kesä ja kuplivia juomia!
Ostin tämän mallin. Koska sitä oli paljon kehuttu ja oli saanut design-palkinnonkin. Laite on niin helppokäyttöinen että en ole moista tavannut.
Ohjeet oli nerokkaasti laitettu kuvin, ja tosi nopeat omaksua. Lisää ohjeita oli asetettu esim takakanteen: ne ohjeet jotka tarvitset kun avaat takakannen ensimmäistä kertaa. Samoin laitteen päällä, eli ison "painonapin" päällä ohje kuinka painat kun teet kuplia. Eli ohjeet oli siellä missä ne tarvitsit. Pullo on helposti puhtaana pidettävä, siinä on sutjakka muoto joka on helppo pestä kaikkialta sisältä. Painepatruuna on helppo asentaa. Kaikki on helppoa.
Laite on omasta mielestäni todella kaunis ja samalla "luksus"-tyylinen. Nautin nyt sekä sen ulkonäöstä, käytostä, että ihanista kuplivista juomista. Teen paljon sokerittomia kuplajuomia joissa on oikeaa marjamehua tai hedelmämehua mausteeksi ja värin antajaksi. Tietysti, jos tulee juhlat, niin aion tehdä erilaisia värikkäitä limonadeja. ;D
Ja Verkkokauppahan on mielestäni ollut jo pitkään suosikkikauppani, mistä katson aina ensin josko tuotetta olisi. Verkkokaupan kanssa hommat on aina toimineet täydellisesti.
AadaN, 25–34vHyvä laite!
Toimii ja hinta sopiva. Yksinkertainen käyttää ja itse pidän siitä että toimii ilman sähköä!
LindaMN, 25–34vSiivousta aiheuttaa
Ostimme tämän lahjaksi 63v. äidilleni. Kumpikaan, hän tai hänen avustajansa eivät onnistu käyttämään laitetta niin, ettei sotkua syntyisi. Vaikka he toimivat täsmälleen ohjeiden mukaan. Joko hiilihappoa ei millään saa tarpeeksi (valot eivät meinaa millään syttyä) tai tietyssä pisteessä kaikki kuohuu yks kaks yli pitkin pöytiä ja lattioita. Nice.
AnninaN, 35–44vSodastream
Helppokäyttöinen, ollut ahkerassa käytössä ja toiminut moitteetta. Ylimääräinen kaasupullo ja lisämuovipullo ostettiin jälkeenpäin, olemassa olevan pakettivaihtoehdon valinta olisi pari euroa säästänyt.
KottenM, 55–64vLaatutuote
Pari viikkoa ollut käytössä, toimii hyvin.
Vastaa hyvin odotuksia. Helppo valita hapokkuden vahvuus.
TapsolM, 65 tai yliMainio vekoitin
Tekee hetkessä kuplivaa ja raikasta vettä omasta hanasta.Kätevää.
KalevaM, 55–64vTyytyväinen
Laite on toiminut hyvin ja nyt riittää kuplavettä ilman kaupasta raahaamista. Juomapullon kiinnitys erittäin hyvä ja helppo käyttää.
JapeM, 45–54vHelppoa kuplajuomaa
Yhden hiilidioksidipatruunan kokemuksella helppokäyttöinen ja laadukkaan oloinen laite. Pullon kiinnitys on helppoa vain työntämällä, mutta jää isomman pullon kanssa helposti "löysälle" jos asettaa huonosti. Onneksi oikean tekniikan oppii nopeasti. Nopeaa kuplajuomaa ja valot kertovat helposti hiilidioksidin määrän juomassa. Ei tarvitse enää hakea kaupasta isoja kassillisia pulloja...
KotitoimistoM, 35–44vManuaali vai sähköversio?
Olin kahden vaiheilla, tämä vai sähköllä toimiva versio. Tämä on aivan loistava laite (sähköä ei tarvitse)! Kolme-neljä kertapainallusta ja happovesi on valmista ja säilyy hapokkaana pullossa jääkaapissa useamman päivänkin. Limppari valmistuu samalla tyylillä, lopuksi vain lisää limppariesanssin.
KariM, 45–54vsodastream
tämä on jo toinen näitä ja verrattuna vanhaan niin on mukava kun ei tarvii kiertää pulloa paikalleen. Hiljaisempi myöskin
Suomenukko55–64vsodastream
Ostin tämän koska olin kyllästynyt ruuvaamaan pulloja kiinni koneeseen. Tämä on mukava ja hiljaisempi kuin edellinen, tosin valoista ei ole juurikaan hyötyä.
suomenkukko55–64vHyvät kuplat
Kesä 2019 oli kuuma ja kaupoista tuli kannettua lavatolkulla vettä. Jossain vaiheessa mitta tuli täyteen kanniskelua kaupasta & tyhjien roudaamista automaateille ja aloin metsästämään sopivaa SodaStreamia itselle ja tämä Source White valikoitui designinsa (uusi keittiö) ja pienten yksityiskohtiensa puolesta (kuplasaturaation indikoivat ledit). Hintakin on hyvä.
Täytyy sanoa nyt muutaman kuukauden käytön jälkeen, että nappiostos - samaan settiin otin vielä kolmen ylimääräisen muovipullon setin ja kupliva ei enää lopu kesken -- tai noh, pari kertaa on jo pitänyt hakea iltamyöhällä uusi CO2-säiliö.
GarwaM, 45–54vEi ole vissyjä enään kannettu...
Vuoden ollut nyt käytössä päivittäin. Erinomainen värkki, eikä tarvi reissussakaan sähköillä pelleillä (Y)
Ei tule moitittavaa mieleen. Makuja ei tule kyllä ostettua, ihan hanavedellä mennään.
jarith7045–54vHiljainen kone
Etsin kauan hiljaisempaa konetta ja tässä se löytyi. Olen oikein tyytyväinen. Suosittelen todella lämpimästi.
HanneleN, 55–64vHyvä ostos
Kätevä ja helppo, ilahduttavan hiljainen. Suosittelen
Hhopp25–34v