Kokemukset ja arvostelut
12 tuotearvostelua
Toimiva pikkutikku kevyeen käyttöön
Toimittaa asiansa kosketusnäytön taakse teipattuna. Raskaaseen käyttöön en ole kokeillut, eikä varmasti tarvitsekaan.
RoudariM, 45–54vHidas mutta toimii
Ihan kätevä olohuone-pc, kun käytössä on myös Logitechin langaton näppis/hiiri -yhdistelmä. Alkuasennus vaati langallisen usb-näppäimistön käytön, kun mikään langattomista näppiksistäni ei tunnistunut.
Windows Kymppi käynnistyy suht nopeasti. Perus nettikäyttö onnistuu, kunhan muistaa pysyä vain yhdellä www-sivulla kerrallaan. Muuten loppuu keskusmuisti kesken.
Laite on suunnilleen yhtä hidas, kuin 10-vuotias Asus eeepc 1015pem miniläppäri, jossa myös tuplaydin Atom-suoritin ja 2 gigaa keskusmuistia ja ssd-kiintolevy, mutta win7.
Miniminikokoinen tuuletin sihisee välillä, mutta sen ääni hukkuu toistettavan videon ääniin. Mukana tuli kätevä liimattava teline ja hdmi-jatko, joten tikkupc:n voi liimata telkkarin taakse.
Areenat, katsomot ja ruudut siis toimii, videot pyörii kunhan ne ensin saa auki. Youtube pätkii niin, ettei sitä voi käyttää. Skype toimii.
Asuksen omia ohjelmia piti poistaa kokonaan, koska niiden automaattista käynnistystä ei saanut pois päältä. Tallennustilaa on todella vähän, mutta usb3-porttiinhan voi hommata jonkun ulkoisen ssd-kovalevyn. Toisen usb-paikan vie Logitechin näppishiiren vastaanotin.
autoilijaM, 35–44vNettiin ilman päivityksiä
Win 10 päivitykset voi unohtaa, kun ei tallennustila riitä. Onnistuu varmaan jotenkin, mutta vaatinee mielenkiintoa. Toimii kuitenkin ihan ok nettikäytössä esim. vanhemmalle porukalle tai "pöytäläppärin" tilalle.
Olisko ideoita tuon päivityksen hanskaamiseen?
Vahva ehkä35–44vEi jatkoon
Windows 10 päivitys ei onnistunut, muisti ei riitä, tilttiin päätyi, palautin.
Ei sovi multimediakäyttöön aikuisille, ropeli sihisee äänekkäästi.
norppa55555–64vVanhentunutta rautaa, liian pieni muisti
Valmiiksi asennetut ohjelmat hidastavat laitetta kovasti. Lisäksi kiintolevytilaa on niin vähän, että Windows-10 päivitysten asentaminen ei onnistu. Ohjelmien poistaminenkaan ei vapauta tarpeeksi tilaa, vaan päivitysten asennus on tehtävä erilliseltä medialta uudelleenasennuksena. Pyörittää vaivoin netflixia ja korkeamman resoluutioiden videot voi unohtaa suosiolla.
Tuuletin pitää vähän meteliä, kyseessä ei ole siis äänetön laite. Normaalikäytössä (Netfix etc.) tuuletin puhaltaa täydellä teholla kokoajan ja kuulostaa vähän avoinna olevalta vesihanalta.
Ajanee asiansa joissain käyttötarkoituksissa, mutta ei tätä oikein hyvällä mielellä voi kenellekkään suositella.
rotatorM, 35–44vJännän sähäkkä tikku kone
Yllätyin kuinka hyvin tämä pyörii, mitä nyt alussa vähän lagia oli kun piti toki järjestelmä 'asentaa' loppuun ja asentaa uuden päivitykset.
Pystyy helposti katsomaan netistä videoita ilman turhaa lagia.
Isoin miinus kyllä tässä on aseman koko, olisi olettanut että alkaa jo olemaan vähän enemmän tilaa sisällä, 32gt ei kuitenkaan ihan hirveästi ole jos windows vie jo melkein puolet siitä. Tuuletin nyt on mitä on, hirveästi ei voi olettaa että noin pieni ja tiiviisti pakattu olisi hiljainen, kunnon käytössä kyllä tuuletin huutaa kuin syötävä mutta jos tikun asentaa telineellä telkkarin taakse niin eipä siitä juur haittaa ole.
GustaaviM, 18–24vAsiallinen
Toimii niin kuin luvattiin,videot toimii virheettömästi
arihiM, 65 tai yliParempi kuin edellinen sukupolvi
Käytöönotto ja asennus oli helppoa. Tikussa riittää edelliseen sukupolveen enemmän nopeutta ja tehoa.
DSfk25–34vKätevä pikku tietokone peruskäyttöön
Tikun asennus sujuu helposti ja lisälaitteetkin (printteri, ulkoiset kovalevyt, skanneri, Xbox...) löytyivät helposti, kuten varmasti muissakin Win10 laitteissa.
Käyttökokemusta on nyt muutama viikko ja edelleen pelittää hyvin. Muistin määrä on suurin rajoite vaativammalle käytölle. Kannattaa välillä avata Tehtävienhallinta ja katsoa mitkä ohjelmat vievät muistia. Surffaus, sähköposti ja muu peruskäyttö onnistuu hyvin, myös Xboxista striimaus kulkee sujuvasti. ASUKsen omia lisäsoftia en ole käyttänyt, ehkä kannattaisi ottaa pois tilaa viemästä. Vapaata levytilaa on monien asennusten jälkeen kyllä vielä n. 10 Gt, eli ihan riittävästi.
Kannattaa hankkia USB-portteja lisää.
Mukavaa, kun tietokone ei vie pöytätilaa lainkaan.
DinominoM, 45–54vKiva TV:n kaveri
Wlan toimii hyvin. "Surffailu" sujuu tyydyttävästi jos omaa karvan verran kärsivällisyyttä.
Suoratoistossa ajoittain lievää nykimistä, ei kuitenkaan haittaavassa määrin.
Valitettavasti laitteessa ei ole SD korttipaikkaa, 32Gt:n muisti saattaa loppua kesken.
Sovellutuksia kannattaa asentaa harkiten. Datamuistina voi käyttää USB3 tikkua.
Kolme vuotta vanha tablettini (Galaxy tab 3) ei saanut PC:hen yhteyttä VivoRemote
sovellutuksella.
Wanha ukkoM, 65 tai yliKätevä kakkos pc
Hyvä lisä pc näytön kaveririksi jos tarvitset kahta konetta
AnselmienoM, 55–64vTekee melkein sen mitä lupaa
Ostin Vivostickin olohuoneen HTPC-käyttöön, kun sen luvattiin toistavan 1080p-materiaalia, sekä Netflixiä sulavasti. Kuitenkin Netflix tökkii ajoittain sen omalla sovelluksella ja nettiselaimen kautta katsottuna. Sama vaivaa myös 720p/1080p-videotoistoa - hetkittäistä tökkimistä kuvassa näkyy, eikä sitä voi sanoa kyllä sulavaksi. Kuitenkin tökkiminen on pääsääntöisesti niin pientä, että se on siinä ja siinä häiritseekö se.
Toinen hieman häiritsevä asia on Vivostickin sisässä oleva pieni tuuletin. Se pitää kohtuu kovaa ääntä, lähinnä kuulostaen vesihanalta. Eli lupaukset laitteen hiljaisuudestakaan ei pidä täysin paikkaansa.
Kokonaisuudessaan olen kuitenkin 70% tyytyväinen ja Vivostick saa pysyä HTPC:n virassaan toistaiseksi. Ostaisinko uudelleen? Ehkä. Ei se ole täydellinen ratkaisu mutta hoitaa asiansa.
RäpsijäM, 25–34v
