Viihtyisä toimisto – millainen työtila on paras työntekijöille?
Toimiston viihtyisä sisustus, toimivat tarvikkeet ja laadukkaat laitteet tekevät työnteosta mukavampaa ja tehokkaampaa. Verkkokauppa.comista saat laajan valikoiman tuotteita parantamaan toimistoviihtyvyyttä ja työhyvinvointia, joita työntekijäsi varmuudella arvostavat. Näillä vinkeillä varmistat, että yrityksesi toimisto lisää työhyvinvointia.
Unelmien toimistosta löytyy ainakin ergonominen työtuoli, säädettävä työpöytä, tehokkaat vastamelukuulokkeet ja laadukas kahvikone – mutta toimiva toimisto vaatii muutakin. Tässä jutussa kerromme, millainen on unelmien toimisto, jossa työn tekeminen on hauskempaa, viihtyisämpää sekä tuottavampaa.
Moni työnantaja toivoisi työntekijöiden viettävän toimistolla enemmän aikaa, onhan työskentely yhteisöllisempää silloin, kun koko tiimi on samaan aikaan paikalla. Pandemian aikana suuri osa työntekijöistä joutui siirtymään avotoimistosta kotitoimistolle etätöihin. Vaikka toimistolle voi jo palata, on valtaosa valinnut hybridimallin. Siinä työtä tehdään osaksi etänä kotona, osaksi toimistolla.
Millainen toimisto peittoaa kotitoimiston edut, ja saa työntekijät palaamaan lähityöhön?
– Toimiston houkuttelevuutta saa lisättyä varmistamalla, että sieltä löytyvät kotitoimistoa laadukkaammat, monipuolisemmat, viihtyisämmät sekä ergonomisemmat työskentelyolosuhteet, Verkkokaupan Sales Manager Tero Soini sanoo.
Vastamelukuulokkeet ja peittoäänijärjestelmä takaavat työrauhan
Toimistotilat ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Siinä missä aiemmin toimistot tarkoittivat eriteltyjä työhuoneita, joissa työntekijät tekivät töitä omassa rauhassaan, ovat nykykonttorit useimmiten avokonttorimallisia työtiloja – ja siksi toimiston akustointi on tärkeää. Vaikka avotoimistossa työskentely onkin sinänsä mukavaa ympärillä olevien ihmisten vuoksi, tuottaa hälinä usein häiriötä työskentelyyn. Hiljaiseen kotitoimistoon tottuneet saattavatkin hidastella konttorille paluuta toimiston melun vuoksi.
Mahdollisuuksia akustisesti miellyttävän toimiston takaamiseksi on monia.
– Peittoäänijärjestelmillä pystyy varmistamaan, etteivät muut häiriinny esimerkiksi muiden työpuheluista. Pehmeiden materiaalien käyttö on avainasemassa tilan akustoinnissa, Soini sanoo.
Vastamelukuulokkeet puolestaan varmistavat, että työpuhelun tai etäkokouksen kuulee hälinässäkin. Työntekoon ja konttorille sopivia vastamelukuulokkeita on olemassa lukuisia.
– Vastamelukuulokkeet ovat avokonttorilla korvaamattomat. Ne kehittyvät jatkuvasti, ja markkinoilla monia, pitkäaikaistakin käyttöä mukavasti kestäviä malleja, Soini sanoo.
Toimiston valaistus, lämpötila ja sisustus kuntoon
Ammattimaisesti sisustettu ja varusteltu toimisto peittoaa kotitoimiston viihtyvyydessä. Toimiston miellyttävä lämpötila lisää työn tehokkuutta – helteellä moni jopa kaipaa viilennetylle toimistolle.
– Verkkokauppa myy yrityksille yhä useampia ilmalämpöpumppuja. Ne ovat erittäin tehokkaita konttorin viilentäjiä, ja parantavat työssä jaksamista.
Toimiston valaistus puolestaan on avainasemassa työntekijöiden jaksamisessa pimeään vuodenaikaan. Laadukkaasti valaistussa toimistossa päivä lähtee käyntiin kotitoimistoa joutuisammin, ja ammattimainen valaistuksen säätö parantaa konttorin miellyttävyyttä.
– Valaistuksella on suuri vaikutus siihen, kuinka työnteko etenee. Aamulla valaistus voi olla kirkkaampaa ja valkoisempaa, iltapäivällä himmeämpää ja keltaisempaa, Soini luettelee.
Mukava toimistolle paluu vaatii myös palauttavia taukoja sekä visuaalisesti miellyttävää työympäristöä. Visuaalisuutta voi lisätä viherkasvein, tauon palauttavuutta taukotilojen riittävillä sekä toimivilla puitteilla. Kahvikone, mikro, jääkaappi ja tiskikone kuuluvat toimiston kuin toimiston varusteisiin siinä missä kopiokone, tulostin tai videotykki.
– Jos toimistolla on vain yksi mikro, lounastauko voi kulua mikrojonossa. Mikroja tulisi löytyä taukotiloista useita. Ammattitasoiset kahvikoneet takaavat kaikille nopeat sekä takuutuoreet kahvit, eikä tavalliseen kahvinkeittimeen jääneestä vanhasta kahvista koidu hävikkiä, Soini päättää.
Tilavarausjärjestelmä tukee työhyvinvointia
Tärkein syy toimistolle tuloon ovat Soinin mukaan kuitenkin ihmiset. Avokonttorin lisäksi toimistolta tulisikin löytyä ajantasaiset, modernit sekä monipuoliset työtilat.
– Olisi hyvä olla selkeitä ryhmätyötiloja, rauhallisia tiloja sekä eri lailla määriteltyjä tiloja. Tiloista tulisi löytyä tekniset apuvälineet kaikenlaisia käyttötarkoituksia varten, hän sanoo.
Soini lisää, ettei työntekijöillä myöskään ole enää ole tiettyjä itselleen merkittyjä työpisteitä, mikä aiheuttaa haasteita avokonttorityöskentelyyn. Tilavarausjärjestelmät ratkaisevat ongelman nerokkaasti ja ehkäisevät hukkavarauksia.
– Niiden avulla avulla voi varata ja valita etukäteen itselleen sopivan työpisteen. Silloin se odottaa takuuvarmasti vapaana. Jos varatulle pisteelle ei saavukaan, sensori vapauttaa sen seuraavalle.
Tilavarausjärjestelmä on erityisen kätevä myös silloin, jos tiimi päättää pitää yhteisen päivän konttorilla. Järjestelmän avulla oman paikkavarauksen voi jakaa työkavereille.
– Koko porukka voi varata itselleen vierekkäiset paikat. Tällaiset ratkaisut voivat tuntua yksinkertaisilta, mutta niillä on merkittävä vaikutus työhyvinvointiin, Soini sanoo.
Verkkokaupasta löytyy tekniikkaa kaikenlaisiin moderneihin sekä viihtyisiin toimistoihin. Tarjoamme persoonallisesti mukautettuja ratkaisuja toimituksineen ja asennuksineen. Ota yhteyttä yritysmyynti@verkkokauppa.com ja kerromme lisää.
Kiinnostuitko?
Meiltä löytyvät muun muassa joustavat ja tarpeisiisi sopivat maksutavat, laaja ja kasvava valikoima, tilaratkaisut sekä tietysti nopeat toimitukset. Tarjoamme asiakkaillemme aina laadukasta ja ketterää palvelua erinomaisia keskittäjän etuja unohtamatta. Luot yritystilin helposti verkkosivujemme kautta.
Jäikö jokin asia mietityttämään? Voit ottaa yritysmyyntiimme yhteyttä sähköpostitse tai jos sinulla on jo mielessäsi tiettyjä tuotteita, käytä kätevää tarjouspyyntölomakettamme.