Siirry sisältöönSiirry alatunnisteeseen
Neljä lastenvaunua rivissä leikkipuiston aidalla, taustalla leikkivätkö lapsia ja aikuisia. Kuvaan käytetty AI:ta.

Lastenvaunujen valintaopas – löydä paras malli perheesi tarpeisiin

Julkaistu 14.10.2026

Mikä olisi tärkeämpi hankinta kasvavan perheen tarpeisiin kuin lastenvaunut? Etenkin uudelle vanhemmalle vaunujen valinnasta voi kuitenkin muodostua vaikea tehtävä. Mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon, kun on hankkimassa oleellista ostosta perheen pienimmälle – tai pienimmille? Vaunuviidakkoon on helppo eksyä, mutta huoli pois! Tähän oppaaseen olemme koonneet tärkeitä tärppejä vaunuvalinnan helpottamiseksi.

Tärkeimmät valintakriteerit – mitkä ovat parhaat lastenvaunut omaan perheeseesi?

Kun hankit lastenvaunuja, kannattaa ensin miettiä perheen arkea ja vasta sitten vaunujen ominaisuuksia. Esimerkiksi asuinpaikka ja liikkumismuoto vaikuttavat siihen, minkälaiset vaunut ovat parhaat.

Lapsi istuu beigeissä lastenrattaissa puiston kävelyreitillä, taustalla järvi ja vihreitä puita.

Ota huomioon ainakin nämä seikat:

  • Missä liikutte eniten? Kaupungissa ja tasaisilla kaduilla pärjää kevyemmillä vaunuilla. Hiekkateillä, metsäpoluilla ja lumessa tarvitaan isot pyörät ja hyvä jousitus.
  • Miten liikutte? Jos kuljet paljon autolla, katso vaunujen taittokoko ja paino. Julkisissa kulkuvälineissä kapeat ja kevyet vaunut ovat puolestaan helpompia.
  • Asuminen: Onko kotona hissiä, rappuja tai ahdas eteinen? Mahtuvatko vaunut säilytystilaan?
  • Perhetilanne: Jos perheeseen on tulossa toinen lapsi, kannattaa harkita sisarusrattaita tai vaunuja, joihin voi myöhemmin lisätä toisen istuimen.

Näiden lisäksi lapsen ikä luonnollisesti vaikuttaa vaunuvalintaan. Vastasyntynyt tarvitsee vaunut, joissa hän voi maata vaakatasossa, eli yhdistelmävaunut kopalla tai rattaat, joiden selkänojan saa vaakatasoon. Istumaan oppinut lapsi pärjää ratasosalla tai matkarattailla.

Myös käytettävyys kannattaa huomioida:

  • Paino: Pystytkö nostamaan vaunut autoon tai portaita ylös?
  • Taittaminen: Taittuvatko vaunut helposti, mieluiten yhdellä kädellä?
  • Pyörät ja jousitus: Isot ilmarenkaat sopivat maastoon, pienet umpikumirenkaat kaupunkiin.
  • Kahvan säätö: Sopiiko kahvan korkeus molemmille vanhemmille?
  • Käännettävä istuin: Voiko lapsi istua kasvot vanhempaan päin tai menosuuntaan?
  • Tavarakori: Mahtuuko siihen hoitolaukku ja kauppakassit?
  • Turvakaukalo: Voiko sen kiinnittää vaunujen runkoon? Tarvitaanko adapterit?
  • Mitä paketissa on mukana? Esimerkiksi sadesuoja, hyttysverkko, lämpöpussi tai jalkapeite. Ne voivat tulla vaunujen mukana tai olla lisähankintoja.
  • Talvikäyttö: Kopan lämpöisyys, tuulensuoja ja se, miten vaunut kulkevat lumessa.
Valkoisen auton avonainen tavaratila täynnä matkatavaroita: lastenvaunut, nalle, peittoja ja laukkuja.

Alatunniste

© 1992–2026 Verkkokauppa.com Oyj