Kommentoi arvostelua
Lähetä kommentti arvostelulle
Toimiva ja helppokäyttöinen ja helppohoitoinen
Käytettävyys, käytön helppous, siistinäpito, helppohoitoisuus ovat asioita, joita arvostamme. Lisäarvoa on paistokulhon iso koko, jolla riittoisan kilon painoisen leivän tekeminen ollut 2+1:lle aikuisen perheelle helppoa. Äänitaso alustusvaiheessa on samaa luokkaa kuin 80-luvun Panasonicin leipäkoneessa, eli on alustusvaiheessa jonkin verran äänekäs (n.20-30min ajan), ei kuitenkaan meitä häiritse. Vanha koneemme kesti meillä käytössä yli 20v. Myös tämä Kenwood vaikuttaa robustilta ja kestävältä. Kehitystä on onneksi tapahtunut sitten 80-luvun. Masiina on 2020-luvun kehittynyt versio kosketusnäyttöineen ja irrotettavine kansineen. Olemme leiponeet koneen saatuamme joka päivä; korona-karanteenin aikana ei ole leipä/pizzaostoksia tehty kaupasta kertaakaan, sillä ovat olleet tosi maukkaita ja kuoreltaan rapeita. Väittivät jossain, että 1kg leipä = 1,25 Eur (sis.sähkön). Maksanee siis itsensä nopeasti takaisin. Suosittelemme oheisostokseksi keittiövaakaa, ja grammoilla leipomista dl-mittojen sijaan. Meiltä Kenwood saa täydet pisteet.
