Kokemukset ja arvostelut
73 tuotearvostelua, sivu 1 / 4
- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Uusi kokemus
Tarkoitus oli hankkia uusi sähköhammasharja, manuaalinen ei enää ole vaihtoehto.
Tiedät itsekin, jos olet sähköhammasharjaan siirtynyt.
Puhtauden tunne harjauksen jälkeen on jotain aivan muuta, kuin sillä vanhalla käsikäyttöisellä haravalla.
Kävikin tuuri, tämä oli tarjouksessa.
En vain hoksannut, että malli on eri kuin vanha Braunini.
Paketin avatessa koneen päässä oli joku muovijuttu, meinasin jo ruveta repimään sitä irti, kun hoksasin, että sehän kuuluukin siihen!
Onneksi katsoin itse harjaspäätä, joka oli aivan eri näköinen, kuin vanhassa.
Totuttelemista tässä uudessa mallissa on, mutta noin viikon kokemuksella alkaa pikku hiljaa sujumaan.
Tällä on turhan paljon persoonaa, muistuttelee koko ajan tärisemällä (niin kuin edellinenkin), mutta tämä jopa lopettaa itsensä, elikkästen sammuu, kun sen mielestä hampaat on pesty.
No, eikun uudestaan päälle, ei siinä mitään.
Kaikkeen tottuu, niin tähänkin.
Kunhan hampaat säihkyy, niin ihan sama.
Lopputulos on ehkä jopa parempi, kuin sillä edellisellä mallilla.
Kehitys kehittyy, myös hammasharjoissa.
Kunhan ei ala puhumaan, niin kaikki on hyvin.
Finnegan55–64vArvosteluun liittyvät kuvat
- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Maksoin 50€, sen arvoinen
Ei mitään turhaa tässä mukana eli sovellusta tai näyttöä itse laitteessa, antaa värinähälyn kun pitää vaihtaa puolta. Omasta mielestäni auttanut pääsemään paremmin vaikeisiin paikkoihin. Suosittelen alennushintaan tuotetta.
Inardea25–34v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Sähköhammasharja
Ollut käytössä nyt pari viikkoa ja olen todella tyytyväinen! Harmittaa vaan etten hankkinut aiemmin. Harjaspäiden uusiminen ei tuota ongelmia, niitä saa lähikaupassa.
Lissu65 tai yli - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Viimeinkin sähköhammasharjs
Tähän asti olen vastustanut sähköhammasharjaa, mutta ilahduin otettua sen käyttöön
Jstta65 tai yli - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hyvä hinta laatu
Toimii mainiosti. Päivittäiseen käyttöä juuri passeli tuote
PHi45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
fast delivery
satisfied with the product.. fast delivery..
Highly recommended product and shop
nhez35–44v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Aika kiva
Ensimmäinen hammasharja joka jätti makean maun suuhun pesun jälkeen. Laite on hiljainen ja 50€ alehinta oli pikkasen itselleni liikaa mutta tuote on hyvä.
DWN18–24v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Ostin neljä
Ostin neljä ja kaikki käyttäjät ovat tyytyväisiä harjaan.
Isi35–44v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hiljainen ja tehokas
Todella hiljainen. Pesee ihanan puhtaaksi ja lataus tuntuu kestävän ikuisesti. Olisinpa vaihtanut vanhasta mallista aiemmin!
Mia45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hajonneen pro harjan tilalle
Vaikuttaa oikein hyvältä. Parempi puhtaus kun pro sarjan harjalla. Ei ole liukas niinkuin osa sanoo. Ainoa miinus että ilmeisesti nämä IO sarjan harjat on vähän kalliimpia kuin ns perus harjat. Itselle oli tärkeää että paketissa tulee harjat molempiin koneisiin ja laturi. Osassa kilpailijoiden duo pakkauksissa tulee vain usb piuha mutta ei seinä osaa laturiin. Koska laturi on yhtenäinen eikä mikään usb väkerrys niin se kestää vettä pesuhuoneessa paremmin.
Harjaaja25–34v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Parempi kuin edeltäjänsä
Tämä on todella hyvä harja. Asiaan saattaa vaikuttaa harjaspääkin mutta hiljaisempi ja muutenkin parempiluonteinen ääni. Pystyy paremmin keskittymään puhdistukseen. Mutta yksi tähti pois siitä että hammasharjat ovat iO malleihin todella todella kalliita. Esimerkiksi lapsiperheessä kannattaa miettiä kelpaisiko se vanhempikin Oral-B harjakone.
Harjaten45–54v hyvä sähköhammasharja
muuten hyvä sähköhammasharja mutta itsellä ainakin tuntuu valuvan kaikki tahna hammasharjaa pitkin
norski17 tai alle- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hampiharja
Oikein hyvin toimii. 11- vuotiaan lapsen suuhun harja hiukan iso.
Jansu35–44v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hieno harja edullisesti!
Verkkokaupan tarjouksesta hyvä iO2-harja. Pidän kolmesta pyörimisnopeudesta. Varsi hiukan liukas.
harjaaja55–64v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hammasharja
Ostin tarjouksesta ja on palvellut hyvin. Hiljainen ja helppo käyttöinen
Nopesu25–34v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hyvä hinta-laatusuhde
Lyhyellä käyttökokemuksella oikein hyvä tuote. Hyvä hinta-laatusuhde.
Nanna45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Suosittelen
Hiljaisempi aiempaan verrattuna ja akku kestää todella hyvin. Ainoa pieni miinus tulee varren liukkaudesta, aiemmasta harjasta sai paremman otteen.
Enni35–44v Hyvä harja pienelle budjetille
Oral b io sarjan harjat on hyviä ja arvostan että heillä on myös saatavana niin sanottu "karvahattu" malli. Kolme eri pesu vaihtoehtoa on kivat ja paineen tunnistin on toimiva. Suosittelen jos haluaa paremman harjan hyvällä hinnalla.
Taifuuni25–34v- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Edullinen sähköhammasharja
Edullinen sähköhammasharja hampaiden säännölliseen puhdistamiseen. Minua miellyttää etenkin tehokkuus ja hiljainen "surina" hampaita harjatessa.
Iia65 tai yli - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Oral b io2
Lahjakortin sain jouluna joten päätös syntyi uusi hammasharja jota miettinyt pitkään tätä merkkiä vaan ei ole ollut varaa.
Kyllä on toisenlainen kuin edellinen muun merkkinen
Kaimark65 tai yli - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Oral b 2 io
Todella mukava ja hellävarainen. Paineentunnistin toimii hyvin, jos painaa liian kovaa. Vastinetta rahalle todellakin. Ja kun sai kaksi yhden hinnalla😍
allu96725–34v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hyvä hintalaatusuhde
Ei tämä yllä Philipsin Sonicaren tasolle, mutta ihan kelpo laite.
Sporttia45–54v iO2
Pehmeästi ja hiljaisella äänellä harjaava harja. Ei valuta vettä tasolle, kun säilyttää pystyssä. Toki ensin pitää normaalisti kuivata.
sataplus65 tai yli- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Pesee vanhan sähköharjan mennen tullen
Kiva kun nää nykypäivän vehkeet ei kuulosta enää traktorilta.
O Jullio45–54v
