Kokemukset ja arvostelut
39 tuotearvostelua, sivu 1 / 2
- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Todella hyvä tekstiilipesuri lapsiperheelle.
Ainoa miinus mitä kyseisestä tekstiilipesurista keksin on se, että pesuri on aika kovaääninen. Toki olin tietoinen asiasta, kun ostin pesurin. Muuten on ollut todella hyvä ja olen saanut pinttyneemmätkin tahrat pois🤩
Roosa18–24v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Tehokas mutta ei kestä
Laite imee tosin hyvin tekstiilit puhtaaksi, toki vähän kovaa ääntä joutuu kestämään, laite on hyvin äänekäs, mutta puhdasta tulee.
Minulla on ollut näitä 2 kappaletta, molemmista on hajonnut letkun pistooli noin 10-20 käyttökerran kohdalla, eli tässä laitteessa on varmaan heikkolaatuinen pistooli tai osa letkusta. Ongelma ilmenee siten, että pistooli jää pohjaan ja vettä tulee kokoajan.
Ilman tuota pistooli ongelmaa laite on varsin hyvä. Premium malliksi en sanoisi, mutta laite on hyvä
shadowinn35–44v Aivan mahtava
Ollut nyt kk käytössä ja on kyl ollut hintansa arvoinen
- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Imurina kehno ja hyvin äänekäs
Imuriksi tästä ei ole, mutta pesupuoli toimii. Käyntiääni on sen verran kova varsinkin kuivaimulla, että mielellään käytän vastamelukuulokkeita tämän kanssa. Signature line on hieman liioittelua.
tptptp45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Toimii
Toimii kuten pitää ja pesee matot hyvin. Iso miinus lähtee kuitenkin siitä, että laite on todella äänekäs.
AnV25–34v Kärcher SE6 tekstiilipesuri
Pesuri on kokeiltu viasta kerran märkäpesulla mutta vaikuttaa hyvältä ostokselta. Eläinalouden sohva näyttää kuin uudelta kun siitä on lähtenyt mukavasti tahroja. Kannattaa olla lattiamoppi vieressä, vesisuihku on voimakas ja jos suihkuttaa enemmän, osuu lattialle aika paljon vettä, tämä voi joillekin lattiapinnoille olla ei niin hyvä. Imu on hyvin tehokas. Laite on yllättävän pieni, johto on hyvin pitkä ja laite rullailee kevyesti. Aikaisemmin käytettyyn laitteeseen (kärcher compact) verrattuna pesusta jäi paljon parempi mieli.
Eläintalous25–34v- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hieman isompi tekstiilipesuri
Monipuolinen tekstiilipesuri.
Harjasten ja suuttimien kirjo mahdollistaa laitteen käytön imurina. (imurin pölynimuripussi mukana paketissa)
Itselläni käyttö on keskittynyt mattojen, sohvatyynyjen ja työhuonetuolien pesemiseen.
Laite on varsin yksinkertainen suihkutin+imuri yhdistelmä. Tätä laitetta ei tule sekoittaa höyrypesuriin, joka on hyvin erilainen työväline.
Tämä tekstiili pesuri soveltuu erinomaisesti ohuiden mattojen ja verhoilutekstiilien pesu-imuroimiseen. Syvälle imeytyneet limu läikkymiset, eivät tule tällä laitteella puhtaaksi.
Suosittelen laitetta käytettäväksi sellaisiin tekstiilin puhdistus projekteihin, joissa verhoilukangasta ei voi irrottaa istumesta.
Eero35–44v Hyvät ominaisuudet
Olen tyytyväinen,ostettu n.kuukausi sitten toimii imurinakin
Kärcher SE 6 Signature Line tekstiilipesuri
Ostin Kärcher SE 6 Signature Line -tekstiilipesurin ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. Laite tekee juuri sen mitä lupaa.
Plussat:
Tehokas
Helppokäyttöinen
Sopii matoille, sohville, auton penkeille
Miinukset:
Hieman iso ja painava
Granida45–54v- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Tekstiinipesuri
Jättää aika märäksi tuotteet. Ottaa kyllä hyvin puhtaaksi ja monipuolisuus märkä/kuiva imurina iso plussa!
Raisu45–54v Tehokkuuden huippu!
Olen todella tyytyväinen! Pesuri on tehokas, laadukas ja helppokäyttöinen. Suosittelen lämpimästi:)
Ihan ok
Ostin tämän kuukausi sitten ja olen ollut ihan tyytyväinen. Tietysti käyttöön pitää vielä harjaantuvat. Ikkunanpesu ei minulta ainakaan vielä luonnistu. Kovin paljon valuttaa vettä.
- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Kärcher SE6
Puhdistaa hyvin ja helppokäyttöinen. Hieman pääsee likavettä imurin pohjalle mutta ei haittaa. 🙂
Timo S45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Tekstiilipesuri
Laite toimii hyvin ja on helppo käyttää ja puhdistaa.
TarmoA65 tai yli - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Laadukas ja vastinetta rahoille
Toimii niin kuin kuuluu. Imuteho tekstiilipesuria käytettäessä loistava. Pääsi samana iltana puhtaan petarin päälle nukkumaan.
Perttu35–44v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hyvä laite
Arvoin pitkään tämän ja halvempien mallien välillä, mutta isot 4 litran vesiastiat lopulta vaikuttivat ostopäätökseen. Otin koneen heti käyttöön ja päivän aikana tuli pestyä kaksi sohvaa sekä neljä isohkoa mattoa. Aivan mahtava laite, puhdasta tuli.
Tein pesuaineseoksen suihkepulloon ja käytin laitteessa ainoastaan puhdasta vettä. Eteisen käytävämatto ei edes näyttänyt kovin likaiselta, mutta likavesi oli silti lähes mustaa kolmen pienen koiran kuratassujen jäljiltä. Keräsi matosta hyvin myös koirankarvat ja hiekan, jotka eivät ennen pesua tavallisella imurilla olleet irronneet.
Työskentelyaika on todella pitkä, ei tarvitse olla koko ajan vaihtamassa vesiä. Kokeilin mattoihin ensin isompaa suulaketta, mutta se jätti maton hieman kosteaksi, niin pesin lopulta kaikki verhoilusuulakkeella. Matot kuivuivat alle puolessa tunnissa, sohvissa kesti pitempään.
Likavesi falskaa hieman pohjalle, mutta se ei ole iso vaiva lopuksi tyhjentää, kun kaikki osat pitää joka tapauksessa huuhdella ennen säilytystä.
Hyvä ostos lemmikki- ja/tai lapsitalouteen.
koho45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Toimiva tekstiilipesuri
Tekstiilipesuri tekee juuri sen mitä siltä odotettiin. Pesuliuoksen liipaisin välillä hieman jäykkä, mutta toimii silti hyvin. Imuteho voisi olla parempi, sillä pinnat jäävät melko kohteiksi ensimmäisen imun jälkeen, mutta toinen imukierros helpottaa tilannetta huomattavasti. Lisäosia on lähes joka tarkoitukseen.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen.
Tahrija25–34v Ongelmallinen laite
Ostin laitteen 5-kuukautta sitten. Jatkuvasti ongelmia pesuletkun liipaisimen kanssa.
- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hyvä Tuote
Auton penkkejä pestessä lähti melko musta vesi.
Suosittelen
Matavay45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Tarpeellinen lapsiperheessä
Laite tuli heti käyttöön pari päivää ostamisen jälkeen, kun lapsella tuli vahinko sohvalle. Hyvin puhdistui tällä. Helppo käyttää, ja mukana tulee useita erilaisia päitä eri käyttökohteisiin. Laitetta voi käyttää myös kuivaimurina, mutta itsellä tuskin tulee sitä ominaisuutta käytettyä. Kallis laite toki on, siinä mielessä parhaan hyödyn saisi jos käyttää kaikilla mahdollisilla tavoilla. Miinuksena, että yksi pieni sihtiosa puhtaan veden puolella tukkeutuu välillä, sen huomaa siitä kun laitteen ääni muuttuu eikä vettä enää tule. Sitä pitää sitten esim. vanupuikolla puhdistella ennen kuin homma jatkuu. Aiemmin ollut tällainen laite lainassa pari kertaa, mutta todettiin että hyvä olla oma niin saa heti tarvittaessa käyttöön. Nyt tulee varmasti useammin pestyä sohvia ja sänkyjä, mattoja ja auton istuimia.
Viiden lapsen äiti Sumutusventtiilin ongelmat
Jo toisella pesukerralla pesuaineen sumutus ei toiminut. Kahvan sumutusventtiili oli jumiutunut kiinni. Avasin kahvan ja sain "herkistettyä" sumutusventtiilin. Kasasin kahvan ja sitten sain sohvani pestyä .Pesutulos 8/10, ei kaikki tahrat lähteneet.Ensi kokemus tekstiilipesurista, joten en voi verrata muihin. Sumutusventtiilin toiminta jäi mietityttämään jatkossa.....
Likavettä menee ohi likavesisäiliön ajottain vaikka likasäiliössä on vain vähän vettä.
- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Nice hoover
High quality and easy to use. Plus good discount. Recommend
Ivan - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Pesu
Sohvan, nojatuolin, mattojen ja auton sisustan pesuun toimiva kampe. Hyvin erilaisia suulakkeita mukana.
Harrastelija25–34v Kärcher SE 6
Pidät tästä tuotteista paljon. Hyödyllinen imuri, toimiva !!!!
Irina35–44v
