Kokemukset ja arvostelut
13 tuotearvostelua
- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Virtaa useammaksi päiväksi
Virtapankki tuli testattua neljän päivän telttareissulla. Puhelimen sai ladattua useampaan otteeseen ja pankissa oli vielä varausta jäljella noin neljäsosa kotiin palatessakin. Kapasiteettiin nähden yllättävän kompakti ja latausteho on yhtä nopea kuin Samsung S24:n omalla laturilla. Jäljellä olevan varauksen näkee kätevästi näytöltä. Kaiken kaikkiaan erittäin suositeltava hankinta, mikäli tarvitsee pitää laitteet ladattuina useamman päivän ajan.
Fox25–34v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Lisävirtaa vaellusreissulle
Minulla ei ollut aiempaa kokemusta varavirtalähteistä. Usean päivän vaellukselle arvelin virran riittävän 3-4 kertaan älypuhelimen lataukseen. Puhelinta käytin enimmäkseen kuvaamiseen koska mobiiliyhteys toimi vain osan matkasta. Osan aikaa puhelin oli sammutettuna. Tähän tarkoitukseen virtaa riitti hyvin ja jäi vielä varastoonkin. Painoahan siinä on jonkin verran rinkassa kannettavaksi muttei vielä liikaa. Paino ja virtamäärä kulkevat käsikädessä, enemmän vitaa, enemmän painoa. Liitäntöjä on minun käyttöön sopivasti.
Pera55–64v - Tämä arvostelu on kirjoitettu vastaavasta tuotteesta:Xtorm FS5200 Fuel Power Bank, 20,000 mAh, White

hyvä ostos
Toimii kuten luvattu. Virta riittää pitkäksi aikaa.
Make45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Laadukas varavirtalähde
Laatuakku luotettavalta valmistajalta. Tällä lataa isommankin kännykän nollasta sataan kolmeen kertaan.
Pate45–54v Hinta ja laatu kohtaavat
Kyseinen varavirtalähde ollut käytössä nyt muutaman viikon ja ajaa hyvin asiansa.
Pystyy lataamaan montakin laitetta samanaikaisesti eikä latausteho pahemmin kärsi.
Itse virtalähteen lataamiseen täytyy varata aikaa eli hyvä olla aina valmiiksi ladattu ennen kuin lähtee mihinkään.
Tero45–54v- Tämä arvostelu on kirjoitettu vastaavasta tuotteesta:Xtorm FS5200 Fuel Power Bank, 20,000 mAh, White
Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusTehokas virtapankki
Toimii hyvin Sony A6700 virta- ja latauslähteenä. Latausportissa pitäisi olla merkintä, koska tällaisten laitteiden käyttöohje tavallisesti on hukassa, jos välillä ei ole paljon käyttöä.
Eero65 tai yli - Tämä arvostelu on kirjoitettu vastaavasta tuotteesta:Xtorm FS5200 Fuel Power Bank, 20,000 mAh, White
Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusVaravirtaa
Toimii hyvin, säilyttää virran käyttämättömänä ja antaa virran hyvin. Lataus aika voisi olla lyhyempi.
Joonas Hämeestä65 tai yli - Tämä arvostelu on kirjoitettu vastaavasta tuotteesta:Xtorm FS5200 Fuel Power Bank, 20,000 mAh, White
Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusTehokas varavirtalähde
Lataa nopeasti Samsung Galaxy S -puhelimen ja iPadin. Latautuu myös itse melko nopeasti, jos laturi on tehokas. Näyttö on hyvä varaustason tarkistamiseksi. Kapasiteetti riittää useampaan latauskertaan, joten laite ei ole kovin kevyt tai pieni ainakaan taskussa kannettavaksi.
Tth55–64v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Voin suositella
Palveli hyvin parin viikon reissulla. Pienen markkinavertailun jälkeen vaikuttaisi olevan hyvä hinta-laatusuhde.
Mursu25–34v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hyvä hinta-laatusuhde
Tuotekuvaus piti lupauksensa!
Hankin varavirtalähteen reilun viikon vaellukselle jossa se palveli tarpeitani. Kännykän sai parhaimmillaan ladattua n. 6 kertaa + kuulokkeet. Eikä tarvinnut pelätä laitteen rikkoutumista kosteasta ilmasta. Olen tyytyväinen.
tiiti - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hyvältä vaikuttaa
Parin reissun verran on nyt kyseistä akkua tullut käytettyä. Ei mitään moitittavaa, jaksoi pitää huonossa hapessa olevan puhelimen ladattuna useamman päivän, vaikka puhelinta piti ladata useaan otteeseen. Vaikuttaisi olevan kapasiteettia luvatun verran.
muumi25–34v - Tämä arvostelu on kirjoitettu vastaavasta tuotteesta:Xtorm FS5200 Fuel Power Bank, 20,000 mAh, White
Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusHyvin toimii!
Ostin inttiä varten että puhelimessa ei akku pääsisi loppumaan. Hoitaa homman, tuntuu laadukkaalta ja mahtuu paljon mAh. Hyvä tuote.
Jääkäri18–24v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Xtorm FS5201 Fuel -varavirtalähde
Erittäin hyvä ostos, ja tehoa riittää kuvauksen mukaisesti.
On ylittänyt omat odotukset, voin suositella kaikille
Ripe35–44v
