Teimme ensimmäistä kertaa tällaista escape-palapeliä ja aluksi oli vaikea tietää, mitä palapelistä on tulossa tai miten homma ylipäänsä toimii. Kootessa piti olla tosi tarkkana, koska jotkut palat sopivat useaan kohtaan, mutta lopulta saimme kuvan valmiiksi ja piti alkaa ratkoa tehtäviä. Siinä vaiheessa tuli uusi pohdinta, kun ei ollut etukäteistietoa, että mitä oikeastaan yritetään ja millaisia tehtävät ovat.
Vähän puolivahingossa hoksasimme pari ja pääsimme jyvälle, mutta lopulta muutaman päivän pähkimisen jälkeen piti yhdestä katsoa vihjeitä, koska emme pääseet eteenpäin. Seuraavaa kertaa varten tiedämme (ja tämä vinkkinä muille), että palapeliä pitää tehdä tosi hyvässä valossa ja pitää suurennuslasi mukana tai ottaa esim. kuvia ja zoomata, koska muutamat vinkit olivat niin piilossa, että emme löytäneet niitä, vaikka kuinka syynäsimme (tästä poistin yhden tähden, koska olivat ehkä hieman epäonnistuneita vihjeitä siltä osin).
Mutta oli tosi kivaa yhteistä tekemistä puolison kanssa ja tulemme ostamaan näitä pakopalapeleja uudestaankin!