Kysymykset ja vastaukset
3 kysymystä
Juomavedeksi
Voiko pumppua käyttää juomavedelle ?
marttijuhaniGardena 6100/5 Inox Automatic on tarkoitettu myös kotitalouden vedenjakeluun kaivoista ja säiliöistä, joten sitä voidaan käyttää juomaveden pumppaamiseen, jos pumpattava vesi on jo valmiiksi juomakelpoista. Valmistaja kuvaa laitteen soveltuvan "kotitalouden vedenjakeluun" sekä pohja- ja sadeveden pumppaukseen.
On kuitenkin hyvä huomioida, että pumppu ei puhdista eikä käsittele vettä. Jos vettä aiotaan käyttää juomavetenä, kaivoveden laatu tulee olla tutkittu ja juomavedelle asetettujen vaatimusten mukainen. Lisäksi juomavesikäytössä kannattaa käyttää elintarvikekelpoisia letkuja ja putkistoja.
Vilho
Säädöt ?
Selosteen mukaan "Pumppu on varustettu säädettävällä kohokytkimellä". Kuvissa ei kuitenkaan näy kohokytkintä eikä mitään säätömahdollisuuksia ?
=================
Vuotovahti ja "pienen vesimäärän ohjelma" kuulostavat keskenään ristiriitaisilta ominaisuuksilta, Micro-Drip muistuttaa juuri vuototilannetta. Pitääkö tämä ohjelma jotenkin valita erikseen, miten vuotojen tunnistus tapahtuu ?
PumppaajaTuotetekstissä on virheellisesti jäänyt tuo kohokytkinmaininta tuohon pumppuun.
Kyseessä automaattipumppu, eli käynnistyy ja sammuu vedenliikkeestä letkussa. Siinä on myös integroitu kuivakäyntisuojaus estämässä ylikuumenemista.
Jos kaipaa vastaavaa kohomallia suosittelen mallia 5900/4 inox. Tuotenro: 58095.
Denis
gardena 6100/5
Onko pumpussa painekytkin ? hana kiinni vesi poikki ?
Kari IsmoM, 55–64vKyllä, tuote on”Automatic” malli joka käynnistyy ja sammuu veden liikkeen / paineen vaihtelusta.
Tarkoittaa että jos pumppu kiinni esimerkiksi kasteluletkussa ja letkunpäästä avataan suutin pumppu tunnistaa paineen muutoksen ja käynnistyy.
Denis35–44v
