Leasingrahoituksella pilkot riskiä ja pidät kassan turvassa
Leasing tarkoittaa irtaimen pitkäaikaista vuokrausta. Se on kustannustehokas tapa saada koneita tai laitteita käyttöön ilman tarvetta sitoa valtavaa pääomaa hankintoihin. Sen sijaan, että suorittaisit kauppahinnan kerralla, maksat siis hankinnastasi ennakkoon määriteltyä kuukausivuokraa. Hankittava laite toimii rahoituksen vakuutena, eikä muita vakuuksia yleensä tarvita. Näin yrityksesi rahavarat ovat käytettävissä muihin investointeihin.
Leasingsopimuksessa on kolme osapuolta: laitteen myyjänä toimii Verkkokauppa.com, rahoituskumppanimme vuokralleantajana ja yrityksesi vuokralleottajana. Rahoitusyhtiö siis ostaa koneet tai laitteet itselleen ja vuokraa ne yrityksesi käyttöön.
Meillä Verkkokauppa.comissa on tarjota aina juuri sinun yrityksellesi sopiva palvelu- ja rahoitusmalli, jotta voisit käyttää kaiken energiasi olennaiseen: oman liiketoimintasi kehittämiseen ja kasvattamiseen.
Ota yhteyttä yritysmyyntiimme!
Markkinoiden parhaat laitteet kohtuullisella kuukausierällä
Koska irtain ei leasingrahoituksen myötä siirry yrityksen omistukseen, se on oivallinen tapa hankkia esimerkiksi laitteita, jotka muutenkin olisi uusittava muutaman vuoden välein. Kiinteä kuukausierä on helppo ottaa huomioon budjetissa ja saat paremmat laitteet käyttöösi huomattavasti huokeammalla hinnalla, kuin omaksi ostettaessa.
– Leasing on yritysasiakkaiden keskuudessa aina vain suositumpi vaihtoehto, sillä laitteet pitää tänä päivänä joka tapauksessa uusia muutaman vuoden välein. Myös tietoturva-asioihin kiinnitetään yhä enemmän huomiota, mikä entisestään lisää vaatimuksia laitteiston ajantasaisuuden suhteen, kertoo Heikki Mäenpää Verkkokauppa.comin yritysmyynnistä.
Leasingsopimuksen myötä yrityksen ei tarvitse myöskään huolehtia siitä, mitä laitteille tapahtuu, kun ne saavuttavat elinkaarensa loppupään. Koska laitteet pääsääntöisesti palautuvat sopimuksen jälkeen rahoitusyhtiölle, voidaan varmistaa, ettei luottamuksellisia tietoja sisältävä, työkäytössä ollut tietokone päädy esimerkiksi kotiin pelikoneeksi.
– Myös kassavirran suojaamisen kannalta leasing on ylivoimainen vaihtoehto. Erityisesti brändirahoitusta tarjoavien kumppaniemme myötä voimme tarjota yrityksen käyttöön huippulaadukkaat laitteet hyvin edullisella kuukausihinnalla. Parhaassa tapauksessa sopimukseen voidaan lisätä niin vakuutus- kuin huoltosopimuskin, mikä tekee leasingistä kaiken kaikkiaan erittäin pieniriskisen vaihtoehdon, Mäenpää kiteyttää.
Leasing sopii kaikenlaisille yrityksille
Kun suuremmat hankinnat tulevat ajankohtaisiksi, on erittäin tärkeää, että rahoitus niille hoituu nopeasti ja helposti. Aikaa säästyy, kun laitteet, palvelut sekä rahoitus voidaan hoitaa samasta paikasta, eikä erillisiä rahoitusneuvotteluita tarvitse käydä.
– Asiakkainamme on ihan kaikenlaisia yrityksiä ja leasingrahoituksella rahoitetaan monenlaisia kohteita. Leasingsopimus edellyttää aina myönteistä luottopäätöstä, joka perustuu riittävän takaisinmaksukyvyn todentamiseen. Lopullinen luottopäätös on aina kokonaisarvio asiakkaan tilanteesta, eikä siis perustu esimerkiksi pelkän tilinpäätöksen tietoihin, kertoo Verkkokauppa.comin kumppanin, De Lage Landenin Tech solutions -rahoituspuolen edustaja Ville Lilja.
Leasing säästää yrityksen kokonaan laitteiden arvonalenemalta ja antaa mahdollisuuden sijoittaa rahavarat fiksummin. Suosituimmat sopimuksen pituudet ovat 24 ja 36 kuukautta, mikä onkin nykyaikana hyvä sykli laitteiston uusimiselle.
– Sopimus on aina määräaikainen, mutta toki löydämme aina ratkaisun, mikäli asiakas esimerkiksi haluaa liiketoimintakaupan vuoksi maksaa jäljelle jäävät erät kokonaan pois. Myös sopimuksen jatkaminen määräajan jälkeen voi tietyissä tapauksissa tulla kyseeseen, Lilja toteaa.
Puitesopimuksella teet hankintoja huolettomasti tulevaisuuteen
Jos hankit kaikki laitteet kerralla seuraaville vuosille, solmitaan rahoitusyhtiön kanssa kertasopimus. Se tarkoittaa sitä, että sopimus on voimassa määräajan ja sisältää tietyt laitteet. Tyypillisesti, kun esimerkiksi avataan uusi toimisto, voidaan hankkia kaikki tietokoneet, sähköpöydät ja työtuolit samalla kertaa – ja hoitaa niiden rahoitus leasingillä.
Leasingrahoituksen saaminen Verkkokauppa.comista tehtäviin hankintoihin ei edellytä tulostimen vieressä päivystämistä, vaan sähköisen tunnistautumisen avulla rahoituspäätös syntyy silmänräpäyksessä ja laitteet voidaan pistää saman tien toimitukseen. Suurempienkin laite-erien hankinta onnistuu siis ilman viikkokausien vatvomista.
Mikäli sen sijaan yrityksesi esimerkiksi kasvaa vauhdilla ja palkkaa jatkuvasti lisää työntekijöitä, on mahdollista solmia puitesopimus, joka pitää sisällään tietyn summan verran hankintoja sopimuksen voimassaoloaikana. Kun yritykselläsi on puitesopimus, jokaiselle uudelle työntekijälle voidaan esimerkiksi pistää läppäri sekä puhelin tilaukseen yritystilin kautta ja valita automaattisesti maksutavaksi leasing. Näin toimimalla jokaista hankintaa varten ei ole tarpeen solmia uutta sopimusta. Puitesopimuksen solmiminen edellyttää vähintään 20 000 euron vuosiostoja, mikä onkin hyvä syy keskittää hankinnat meille.
DaaS on kokonaisvaltainen valinta
Jokaiselle yritysasiakkaalle voidaan räätälöidä omannäköisensä palvelukokonaisuus. Erityisen suosittu on kuitenkin niin kutsuttu DaaS-malli (Device as a Service), joka sisältää valitsemasi työvälineet erittäin kilpailukykyisellä rahoituspalvelulla, huoltosopimuksen koko rahoituskaudelle sekä vakuutuksen laiterikkojen varalle.
– Sopimukseen saadaan sisällytettyä myös Zero Touch -toimitusprosessi, mikä tarkoittaa sitä, että meiltä tilattu laite on heti käyttövalmis kaikkine ohjelmistoineen, eikä sen tarvitse edes käydä IT-osaston hoteissa. Asiakkaan niin halutessa, huolehdimme myös laitteiden tietoturvallisesta kierrätyksestä, kun ne noudetaan sopimuksen päättyessä pois. Moni asiakas haluaa sisällyttää sopimukseensa myös IDR-laiterekisteripalvelun, Mäenpää kertoo.
DaaS-mallia varten tehdään yleensä puitesopimus ja se on saatavilla ensisijaisesti brändirahoituksella tehtäviin hankintoihin. Brändirahoituksella tarkoitamme tietyn brändin, kuten – Apple, Dell, HP tai Lenovo – tarjoamaa rahoitusratkaisua. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että rahoituksella voisi hankkia vain jonkin tietyn brändin tuotteita, vaan voit vapaasti valita oman yrityksesi työskentelytapoihin sopivat laitteet.
Verkkokauppa.comissa rahoitusasiatkin hoituvat mutkattomasti
Verkkokauppa.comin yritysasiakkaana asioit aina yrityspalvelussa työskentelevän henkilön kanssa. Voit kerätä tarvitsemasi laitteet ostoskoriin yritystilillä ja jättää meille tarjouspyynnön samasta paikasta parilla klikkauksella. Kun laitteet on valittu, voit olla yhteydessä yritysmyyntiimme, ja me selvitämme puolestasi, mikä on kilpailukykyisin ratkaisu niiden rahoittamiseksi.
DaaS-malli ei missään nimessä ole ainoa vaihtoehto, kun haluaa lisätä ostoskoriinsa laitteen lisäksi palveluita, vaan voit koota kumppaniverkostomme tarjoamista lisäpalveluista juuri sellaisen kokonaisuuden, kuin itse haluat. Esimerkiksi vakuutus on aina ostettavissa erikseen, samoin kuin myös huoltosopimus sekä Zero Touch -toimitusprosessi.
Ymmärrämme yritysasiakkaidemme tarpeet ja haluamme olla asiakkaillemme kaikista mutkattomin kumppani. Kun haluat keskittää kaikki paukkusi oman liiketoimintasi kehittämiseen, älä siis epäröi olla yhteydessä yritysmyyntiimme.
Leasing-rahoitus suoraan verkosta
Verkkokauppa.comista saat hankintasi myös leasingrahoituksella. Leasing soveltuu erityisen hyvin yrityksille, jotka eivät halua sitoa varoja omistamiseen tai kun hankittavat laitteet ovat nopeasti arvonsa menettäviä ja taloudellinen käyttöikä lyhyt. Leasing mahdollistaa yrityksesi laitekannan pysymisen teknisesti aina ajan tasalla. Tarjoamme mahdollisuuden tehdä hankintoja leasingilla vakavaraisille yrityksille, yhteisöille, kunnille ja valtiolle sekä myös aloittaville yrityksille ja toiminimille.
Lue lisää Leasingrahoituksesta »
Lenovo Financial Services / Lenovo Device as a Service
Nykypäivän liiketoimintaympäristö on haastavampi kuin koskaan aikaisemmin – yrityksesi on toimittava pienemmällä budjetilla, ja työntekijät ovat etäsijainneissa. Varmista kilpailukykysi ja menesty myös muutosten keskellä antamalla Lenovo Device as a Service (DaaS) ‑palvelun huolehtia laitteesi elinkaaresta, jotta työntekijät voivat keskittyä ydinosaamiseensa.
Lue lisää Lenovo-rahoituksesta »
HP Integrated Financial Solutions
HP Integrated Financial Solutions (HPFS) tarjoaa räätälöityjä rahoitusratkaisuja, jotka auttavat yrityksiä hallitsemaan teknologian koko elinkaarta, ostosta toimitukseen, palauttamiseen ja päivittämiseen. Rahoitussopimuksen avulla voit päivittää yrityksesi laitteiston uusimpaan teknologiaan ilman, että täytyy sitoa pääomaa laitteisiin vuosiksi.
Lue lisää HP-rahoituksesta »
Dell Financial Services
Dell Financial Services tarjoaa laajasti erilaisia rahoitusratkaisuja yritysasiakkaille IT- investointien tueksi globaalisti. Dell Technologies -portfolion tuotteille tarjoamme puolivuosittain vaihtuvia kampanjoita, mutta myös kolmansien osapuolien IT- tuotteiden lisääminen rahoituskokonaisuuteen on aina mahdollista.
Lue lisää Dell-rahoituksesta »
Apple Financial Services (AFS)
Kun työntekijöille annetaan mahdollisuus työskennellä haluamillaan tavoilla ja työkaluilla, he ovat motivoituneita tekemään parhaansa. iPhonen, iPadin ja Macin avulla työntekijät voivat olla tuottavia ja luovia sekä tehdä yhteistyötä. Applen tuotteiden tuominen organisaatioosi vaivattomalla ja kustannustehokkaalla tavalla on entistä helpompaa Apple Financial Services -palveluiden rahoitusratkaisujen ansiosta.
Lue lisää AFS:stä »