Hyppää sisältöön

Verkkokauppa.com – Todennäköisesti aina halvempi

Devaaja Lauri

Lauri, Front End -kehittäjä

Käyttäjätarinan elämä piirustuspöydältä sinun näytöllesi

Meillä niistä tosin usein puhutaan lappuina, lippulappuina, fiitsuina tai storeina. Eli kun ensimmäinen idea on juolahtanut jonkun bisnesihmisen päähän, siitä piirtää yksi meidän ystävällisistä designereista havainnekuvia. Tässä vaiheessa myös otetaan vähän lapusta riippuen joku ohjelmistokehittäjistä mukaan keskusteluihin, mutta joka tapauksessa lappu tulee sen jälkeen tiimillemme groomattavaksi.

Groomailua vai pitäisikö sanoa kampailua

Osana Scruminkaltaista sprinttiä pidetään koko tiimin voimin grooming. Tässä vaiheessa on Product Ownerimme (PO) tutustunut tähän uuteen suloiseen lappuun jo kovin syvällisesti ja on valmis tuomaan sen tiimille näytille.

Groomingissa sitten koko tiimin voimin tutkitaan ja haistellaan (ehkä jopa vähän maistellaan) tätä uudenkarheaa lappua ja kokeillaan, josko sen turkin saisi kammattua sileäksi. Joskus tässä vaiheessa huomataan että paikka johon lappu olisi menossa, onkin jo täpötäynnä vanhoja ja takkuisia lippulappusia, joita pitää ensin vähän silotella. Voi myös olla, että tarvitaankin toinen lippulappu kaveriksi, jotta lapun on hyvä olla.

Sitten lopulta, kun lappunen alkaa näyttää hyvältä, siirretään se odottamaan sopivaa sprinttiä, jossa se tehdään.

Planning eli plänninki

Sprintin alussa sitten katsotaan, paljonko meillä on resursseja (eli tiimiläisiä) käytettävissä seuraavan kahden viikon aikana, ja minkälaista osaamista tiimistä löytyy. Tämän jälkeen yritetään parhaamme mukaan arvioida, montako lappua voimme tiiminä hoitaa kuntoon tämän kahden viikon aikana. Kun PO ja tiimi ovat asiasta yhtä mieltä, aloitetaan sprintti ja päästään tositoimiin.

Sprintti, lapun loppusuora

Nyt kun siloteltu uusi lappumme on päässyt sprintille, tartun minä (tai joku kollegoistani) siihen. Ensimmäisenä tietenkin hieman kerrataan, mitä tässä haluttiin saada aikaiseksi, katsotaan hieman kuvia ja ehkä kysytään pari selventävää kysymystä työkavereilta. Sitten alkaa itse koodaaminen. Tässä saattaa lapusta riippuen vierähtää päivä tai viikko, mutta yli kahden viikon rupeamia yritämme parhaamme mukaan vältellä (silloin lappu on liian iso, ja sitä pitää hieman pureksia).

Sitten kun lappu on omasta mielestäni valmis, avaan siitä merge requestin, eli pyydän vähintään kahta tiimikaveria katsomaan koodin läpi. Usein tässä vaiheessa huomataan vauhtisokeuden aiheuttamia tyhmyyksiä, kirjoitusvirheitä ja muita puutteita koodista, joiden korjaamisen jälkeen on lappu valmis tuotantoonvientiin. Onneksi on hyviä työkavereita, joiden tarkastuksiin voi luottaa.

Nyt painan nappia, odotan että koodi on deploontunut ja menen katsomaan sivuiltamme, että kaikki toimii niin kuin koodi toimi omalla koneellani. Kaikki näyttää hyvältä, testit tekivät taas tehtävänsä ja jatkan seuraavan lapun pariin.

Päivän päätteeksi kotona selailen sivuilta uutta televisiota ja mietin “ei vitsi kun olisi kiva jos voisi tehdä X”, kunnes muistan, että siellä se odottaa backlogilla, joten päätän seuraavaksi tehdä sen!

Takaisin sivun alkuun