Siirry sisältöön
Verkkokauppa.com – Todennäköisesti aina halvempi

Kokemukset ja arvostelut

120 tuotearvostelua, sivu 1 / 5

  1. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Nopeus
    Arvosana 4/5

    Sony RX100 M3

    Olen pitkään kuvannut Sonyn järkkäreillä. Matkan varrella minulla on ollut A350, A850, ja A7. Halusin välillä keventää taakkaa ja päätin hankkia taskuun mahtuvan kameran.

    Päädyyn Sony RX100 M3 versioon pitkällisen harkinnan jälkeen.  Ostin kameran joulukuun alussa 2016.  Nyt tammikuun loppupuolella olen ottanut "testikuva" lähes 2000 kpl.   Olen erittäin tyytyväinen hankinaan.  
    Valovoimaisen linssin ansiosta pystyy kuvamaan käsivaralta heikommassa valossakin. Siirtyminen oli minulle helppoa, kun tässä on käytännössä samat toiminnot kuin A7:ssa. Minulle on tärkeää, että kaikkia toimintoja pystyy säätämään manuaalisesti. Laadukkaan kennon ansiosta olen kuvannut mm. revontulia. ISO-arvoa voi nostaa ja kohinaa saa pois Lightroomissa.
    Miksi sitten päädyin M3:seen enkä ostanut M4;sta tai M5:sta? Hinta oli rajoittava tekijä ja kun vertalin noita uudempia malleja, niin still-kuvaukseen rahalla ei olisi saanut oikestaan mitään uutta. Videopuolta on kehitetty ja sille ei minulle ole tarvetta.
    veekoovee55–64v
  2. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 4/5

    Pieni, erinomainen kuvanlaatu, mitään ei puutu

    • Pieni koko
    • Loistava kuvanlaatu (myös eri arvostelujen mukaan, esim. Dpreviev)
    • Kätevä etsin, jossa myös korjaus silmälasien käyttäjälle
    • Hyvä näyttö, jonka saa moneen asentoon
    • Valovoimainen optiikka, joka lähes poistaa salaman tarpeen. Oikeastaan vain täyspimeällä tarvitsee salamaa
    • Mahdollisuus korjata kaikkia arvoja: salaman teho, valotus, valkotasapaino - kaikki mitä ajatella saattaa
    • Nopea
    • Omat esisäädöt valitun napin alle
    • Histogrammi
    • Eri näyttötilat kuvattaessa, myös "vesivaaka" näytössä jos haluaa. Nämäkin voi asetaa ja valita itse edeltä.
    • Toimiva kerroskuvaus HDR jo automaattiasetuksella. Parantaa oikeasti ja todella kuvaa vaikeissa oloissa
    • Hyvät käsisäädöt. Nämä eivät ole hankalasti valikoiden takana vaan aukkoa ja aikaa voi säätää siinä kuin järkkärissä.
    • Raw tai raw+jpg tai pelkkä jpg.
    • Sisäinen harmaasuodin. Hyvä kun pitää saada blurrattua taustaa pois kirkkaassa valossa
    • Kennon koko riittää syväterävyysalueen hallintaan (saa taustaa epäteräväksi halutessaan)

    Miinukset (aika vähäiset tosin ja osa korjattavissa)

    • Pienet painikkeet aluksi hankalat
    • Liukas otepinta oikealle kädelle. Tulee hankkia erillinen kahva tai yhtä hyvä kuminen otepinta, jolloin käsittely helpottuu.
    • Ei suodinkierrettä (koska pieniläpimittainen putki). Tähän saa erillisen suodinkierteen tarvikkeena (esim 52 mm) ja siihen vaikka UV- ym. suotimet ja/tai vastavalosuojan. Ei jatka kameraa kuin nimeksi mutta suojaa myös etulinssiä. Näyttöön kannattaa samalla hankkia suojalasi. Noin 2 euroa, muuten.
    • Kamera sammuu kun erillisnäytön painaa alas
    • Kuvansiirto ei toimi wifin kautta ongelmitta kaikkien luurien kanssa. Resoluutio pienenee tarpeettomasti siirrossa. Pitää siis mennä kaapeleilla tai laittaa kortti koneeseen.

    Korvaa täysin järjestelmäkameran ellei tarvitse yli 70 mm:n putkea ja erillistä salamaa. Parempaa kuvanlaatua - ihan kärkeä kaikilla mittapuilla - ei ammattikuvaajakaan tarvitse.

    Vinkkinä että ison 64 gigan muistikorttiin mahtuu yli 5000 (!) 20 megan kuvaa. "Filmi" ei ihan heti lopu. Akkukin riittää ihan kohtuullisesti mikäli ei koko ajan räplää.

    Video-ominaisuuksia en tunne enkä käytä. Siksi edullisempi 3-versio, joka tarjoaa still-kuvaajalle ihan kaiken oleellisen ja paljon ylikin, joka ei tähän tai mihinkään mahdu (mm. automaattitarkennukset silmiin, kasvojentunnistuksen, hymyn tunnistuksen- ihan mielikuvitukselliseen saakka.)

    Setämies55–64v
  3. Arvosana 5/5

    Hyvää reissukameraa etsimässä

    Tosiaan etsiskelin hyvää matkakameraa Canonin järkkärin tilalle ku se kalusto tosiaan painaa. Satuin kokeilemaan tätä Sony RX100 M3 ja hyvä kamera onkin. En olisi uskonut että 1” kenno tuotta näin hyvää jälkeä ja säätö mahdollisuuksia on riittävästi manuaalisäätökin. Eihän tämä täydenkennon järkkärille pärjää, mutta pienikokoisena mahtuu taskuun ja ku voi kuvata vielä raw kuvia niin riittää mulle mainiosti. Suosittelen.

    Fotari65 tai yli
  4. Arvosana 5/5

    Rahalle vastinetta 100%sti!

    Sonyn pokkari yllätti positiivisesti kaikilta osin. Kuvaamisen laatu ja helppous juuri sitä mitä halusinkin. Kameran pieni koko sopii ainakin omaan käyttöön hyvin, namiskat näytti ensin tosi pieniltä, mutta onneksi on pienehköt kädet joten toimintojen hallinta sujuu. Käyttöönotto oli helppoa, ja perustoiminnot ei juuri eroa muista vastaavista. Kokeilemalla oppii!

    Akun kesto ei ehkä paras mahdollinen, joten vara-akkuun kannattaa sijoittaa.

    Loistava kamera!

    Ex-Canonisti45–54v
  5. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 4/5

    Hyvä reissupokkari lähes järjestelmäkameran ominaisuuksilla

    Ostin RX100M3:n reissukameraksi järkkärin korvaamaan. Speksien perusteella kameralta saattoi odottaa paljon ja aika paljon se myös antaa. Kuvanlaatu on todella hyvä ja kuvien otto nopeus on varsin riittävä, nopeimmalla sarjakuvauksella sen n. 10 fps ja Lexar 64GB SDXC UHS-II U3 korttia käyttämällä kerralla pystyy ottamaan 49 kuvaa nappia pohjassa pitämällä. Sensorin herkkyys on varsin hyvä, kohina pysyy kurissa vielä 1600 ISO:lla. Sonyn kohinan poisto toimii hyvin ja kuvia voi hyvinkin ottaa vielä 3200 ISO:lla ilman että yksityiskohtia katoaa liiaksi. Linssin valovoima on erinomainen, tosin pettymykseksi 1.8 aukkoa voi käyttää ainoastaan wide päässä (24mm). Vähänkin zoomaamalla aukko hyppää heti 2.0:aan ja jo 32mm kohdalla 2.8 on suurin käytettävissä oleva aukko (pienin luku).

    Kaikki tarvittavat manuaalisäädöt löytyy niitä haluaville ja painikkeet saa muutettua haluamikseen, mikä helpottaa eri asetusten käyttämistä. Linssin ympärillä olevalla rullalla voi tehdä käsitarkennuksen tai normaalisti sillä voi säätää aukon/valotusajan tilasta riippuen. Etsin on todella hyvä lisä ja toimivaksi osoittautunut. Kuvien siirto koneelle/puhelimeen toimii hyvin wlanin yli, kunhan prosessin saa ensimmäisen kerran konffattua.

    Huonona puolena, mikä tiputti yhden tähden nopeudesta ja vastineesta rahalle, on (pokkareille tyypillinen) kontrastipohjainen auto focus. Hämärässä laite käyttää häiritsevää punaista tarkennusvaloa ja silti tarkennus on hidas ja välillä epätarkka. Valoisassa tilassa tarkennus toimii nopeasti ja moitteettomasti. Punaisen tarkennusvalon saa kytkettyä pois päältä, mutta tällöin tarkennus on vielä huonompi. Voi hyvin olla, että laitteessa on muihin pokkareihin nähden hyvin toimiva auto focus, mutta järkkäriin tottuneet tulevat kyllä huomaamaan ongelmat hämärässä. Esimerkkinä lapsen kuvaaminen sisätiloissa tunnelmavalaistuksessa on todella haasteellista juuri tuon hitaan tarkennuksen takia.

    Sisäänrakennettu salama ylivalottaa vakioasetuksilla herkästi, täytevalona joissain tapauksissa sitä on voinut käyttää, mutta tehoa on joutunut laskemaan -2 tai jopa -3. Voi olla että toimii automaattisilla kuvausmoodeilla paremmin, niitä ei ole tullut juuri käytettyä.

    Ulkoisen laturin puute on aika naurettavaa tämän hintaisessa laitteessa. Akku kestää kohtuullisesti, mutta suosittelen kyllä toisen akun hankintaa jos yhtään pitempiä päiviä meinaa kameran kanssa tehdä.

    Kannattaa myös huomioida, että suurimmat kuvausnopeudet ja paras videolaatu vaatii todella nopen muistikortin (SDXC UHS-II U3) ja vähintään 64 Gb:n kokoisena (jotta voi tallentaa videoa XAVC formaatilla) joka maksaa suomessa n. 100 €. Ulkomailta 64Gb mallin saa 35€. Laitteen mukana ei tule minkäänlaista muistikorttia.

    Kaiken kaikkiaan tyytyväinen ostokseen ja ennen kaikkea siihen, ettei tarvitse enää raahata järkkäriä joka paikkaan mukaan :)

    ville123456M, 25–34v
  6. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 4/5

    Valovoimaa

    Haussa oli mukana kulkeva sopivan kokoinen kamera, jolla saisi laatukuvaa ja videota hämärässäkin. Ykköskuvat otetaan edelleenkin järkkärillä, mutta saapa nähdä kuinka paljon se kulkee vielä mukana tämän jälkeen.

    Sonyn pokkareista on ennestäänkin kokemusta. Niillä ja varsinkin kännykkäkameroilla aina on harmittanut kun huonommissa valaistusolosuhteissa kuvan laatu on jäänyt heikoksi. Toki laatu pokkareissakin on parantunut, mutta kennokoko tietysti rajoittaa. Hyvää kuvaa, ja varsinkin videota saa vaikka kännykällä, kunhan valoa on riittävästi tarjolla. Näin tahtoo olla vain päivänvalolla.

    Pitkään harkitsin tämän RX100 III:n ja uudemman IV:n välillä. Suurin houkutin uudemmassa mallissa oli sen huikea hidastettu videokuvaus (1000 kuvaa/s) verrattuna III:een (100 kuvaa/s). Tokihan IV:ssä on muitakin parannuksia, kuten 4k-videon kuvaus ja nopeammat suljinajat, mutta kääntöpuolena kaikella tällä on lyhyempi akun kesto. Lopulta päädyin valinnassa III:een.

    Isompi ja suhteellisen painavahan tämä on perinteisiin pokkareihin verrattuna, mutta kyllä se takin taskuun mahtuu. Kuitenkin verrattuna järkkäreihin, ei tällä kovin isokourainen kuvaaja saa kunnon kuvausotetta. RX100:aa voi kyllä käyttää yhdelläkin kädellä, kuten pienempiä pokkareita. Linssin juuressa olevaa säätörengasta käytettäessä, ja varsinkin etsimen läpi kuvattaessa kameraote olisi mielellään kuten järkkäreissä. Silloin sormet ovat aika ahtaasti, eikä säätörenkaan käyttö tunnu kovin mukavalta.

    Nyt muutama viikko kameraa käyttäneenä (pääasiassa Raw-kuvia, vähän videota) olen kyllä erittäin tyytyväinen kuvien laatuun. Se olikin ykkösvalintaperuste. Myös manuaalisten säätöjen tekeminen on järkkärien tapaan helppoa. Näppäintekniikan ja kuvausotteen kanssa on vielä totuttelua. Se on toki ymmärrettävää kaiken uuden kanssa.

    TeroMaM, 35–44v
  7. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Pieni ja pippurinen

    Paras pokkari testien mukaan tällä hetkellä ja sen kyllä huomaa. Kätevän pieni ottaa mukaan kaikkialle. Ominaisuuksia riittää opiskeltavaksi ja käyttöön. Hämäräkuvaus onnistuu ilman salamaa. Kun on aikaa ja rauhaa, voi pähkäillä asetuksia ja kun taas ei ole, automaatti hoitaa homman, joten taatusti onnistuu kuvien otto. Elektroninen etsin ja kääntyvä LCD-näyttö ratkaisivat ostopäätoksen ja ovat juuri niin käteviä kuin kuvattiin.

    (olisin ladannut pari kuvaa, mutta jää kellottamaan eli ei onnistu.)

    tätinäN, 45–54v
  8. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Loistavaa Sony laatua ja helppo käyttää

    Loistavaa Sony laatua ja helppo käyttää.

    Ajattelin ostaa aikaisemman Sony kamerani tilalle paremman Sony RX100 ja M3 mallin.

    Tätä Sony RX100 ja M3 versio 3 kameraan on kehuttu maailmalla ja myös Suomessa. Ajattelin kehua sitä hieman lisää.

    Tässä kehuja:

    1. Loistava valokuvan ja videokuvan laatu
    2. Helppokäyttöinen ja todella paljon ominaisuuksia. Yllätyin niistä positiivisesti.
    3. Todella laadukkaan oloinen kamera, kamera on hieman painava, mutta se tuntuu LAADUKKAALLE
    4. Kestävää vaikka pudottaa vesisankkoon. Testattu tätä vahingossa ja kuivattu kameraa saunassa 24h. Ja kamera toimii edelleen.

    Suositten !

    Insinööri PekkaM, 45–54v
  9. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 4/5

    Loistava kompaktikamera

    Vaihdoin RX100 mk1:n tähän mk3:een, koska mk1 oli jo mielestäni tosi hyvä kamera mutta mk3:ssa on muutamia hyviä parannuksia mk1:n heikkouksiin:

    • Objektiivin valovoima pysyy hyvänä myös zoomatessa, jolloin hämärässä otetut kuvat ovat parempia
    • Aurinkoisena päivänä elektronisesta etsimestä näkee hienosti kuvata, kun taas näytöstä ei näe enää selvästi
    • Kääntyvä näyttö helpottaa esim.keikalla kuvaamista väkijoukon yli
    • Wifin yli kuvien siirto tietokoneelle on vaivattomampaa ja matkalla kuvien siirto tablettiin tai kännykkään onnistuu, jolla parhaat palat voi heti jakaa eteenpäin

    Mk3 tuntuu myös kaikin puolin nopeammalta, vaikkei Mk1:n ole hidas. Varmasti parhaimpia näin pienikokoisia kompaktikameroita mitä markkinoilta löytyy. Kuvien laatu ja kameran ominaisuudet ovat lähellä halpoja järkkäreitä, mutta huomattavasti pienemmässä paketissa joka on helppo kuljettaa mukana.

    Valoa35–44v
  10. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Tehopokkari

    Tarvitsin taskuun menevän mutta tehokkaan kameran järkkärin lisäksi. RX100 III on yllättänyt laadullaan, tehollaan ja nopeudellaan. Pystyy enempään kuin monesta arvostelusta sain tietääkään.

    Ainoat miinukset ovat jpeginä kuvattuna aika suppea dynamic range (kirkkaalla päivällä huippuvalot tuppaa palamaan puhki, pidän EV hienosäätöä aina vähän miinuksella ihan oletuksena) ja objektiivin heppoinen sisäänrakennettu suojus jonka pelkään rikkovani vielä joskus vaikka kameran pitäisi periaatteessa olla taskussa kuljetettava.

    Muuten kamera on ylittänyt odotukset ja Sony kulkee näköjään vieläkin kärjessä innovaatioillaan myös valokuvauksen puolella. Myös plussaa kattavista kustomointimahdollisuuksista, sisäänrakennetusta auto ND-filtteristä, sovelluskaupasta, wifistä ja zeissin linssistä.

    Rarrar25–34v
  11. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Yleishyvä pokkari

    Vaihdoin RX100:n ykkösversion tähän kolmoseen. Aikaisemminkin jo loistavaksi osoittautunut rx100 -sarja on miellyttävä käyttää ja mukava kuljettaa mukana. Isompi kenno jo tietenkin antaa pelivaraa hämärään, mutta tämä uusi linssi on huippuluokan uudistus. Suurin puute tässä sarjassa on ollut etsimen puuttuminen, sen mukaantulo tähän versioon oli oikeastaan se syy miksi vaihdoin tähän. Videopuolesta en niinkään ymmärrä, mutta ilmeisen hyvä se on. Linssin laajapää on passelin laaja ja telepään lyhentyminen aiemmista versioista ei niinkään haittaa. Mielummin lyhempi tele ja f2.8 kuin pidempi ja himmeämpi putki. Polttovälihän on kätevästi sama kuin canonin 24-70mm yLeiszoomissa, mutta kameran koon vuoksi 100 kertaa miellyttävämpi pakkaus. Vertaa esim viikko reissussa järkkärin kanssa vs. viikko reissussa pikkukameran kanssa. On toki selvä että laatu ei millään yllä pro tasolle, mutta lomakuvat onnistuvat hienosti.

    Kameran tyylikäs ja jämäkkä muotoilu tuntuu hyvältä kädessä, mutta alumiini on liukas käsitellä, varsinkin kuvivin käsin. Tästä syystä vähintän rannelenkin käyttö on must asia. Rannelenkkiä parempi vaihtoehto on sonyn oma kuljetuskotelo, joka on kyllä aika kallis, mutta ennen ostopäätöksen hylkäämistä, mietippä kuitenkin kuinkapaljon kamera maksoi. Kannattaa satsata kameran koteloon, se lisää myös käyttömukavuutta kun kamera roikkuu valmiina kaulalla, eikä piilottele taskussa tai laukussa/repussa.

    Tarkennus toimii nopeasti ja tarkasti, kympin arvoisesti. Kameran laukaisuviive on aistivaraisesti arvioituna olematon.

    Kameran panoraamatoiminto on mukava juttu, mutta kuvien yhdistäminen ei aina onnistu kovinkaan tyylikkäästi Photoshop tekee saman tietenkin tyylikkäämmin, joten tärkeät panoraamat kuvataan ilman automatiikka ja yhdistetään tietokoneella.

    Kamerassa on valmiina joitain hienoja kuvaefektijuttuja, mutta niitä en ole koskaan käyttänyt. Kuvaan yksinomaan raw-laadulla. Suoraan kamerasta tulevina, tai kamerasta katsottuina kuvan värit ei ole kovinkaan miellyttäviä katsella, mutta raw työnkulussa ne saa säädettyä mieleisekseen. Kohinaa kuvissa on, en ole tehnyt vertaiuja mutta kotikäytössä siedettävissä määrin.

    Tämä on mielestäni yleishyvä kamera, tykkään käyttää koska se on mukavan kokoinen, valovoimaisella linssillä ja sillä tärkeimmällä, eli etsimellä varustettu.

    Jykkejyräys35–44v
  12. Arvosana 4/5

    Erinomainen matkavideoiden ym. kuvaamiseen

    Ostin kameran sen ollessa jo poistotuote. Tämä tuli täydentämään a6000 ja X1000 jättämää aukkoa pienenä, helposti mukana kulkevana kamerana videokuvaukseen, mutta jolla saa myös hyviä valokuvia. Päädyin mkIII, sillä en tarvitse 1080p korkeampaa laatua.

    Tiivistetysti:

    • eri frame ratet, 100fps 720p ei upgreidattunakaan näytä pahalta
    • jopa AVCHD-koodekilla hämärässä kuvattu laatu on jo hyvää
    • aktiivinen optinen kuvanvakain on erinomainen
    • muutenkin SONY-kuvaajana löydän säädöt helposti

    • tarkennusta välissä vaikea saada osumaan kohdalleen haastavissa kuvausolosuhteissa
    • kameran oma näyttö ei aina paljasta ylivalotusta kunnolla

    Kokonaisuutena olen ollut erittäin tyytyväinen ja tämä onkin pääkamerani videoiden kuvaamiseen liikkeessä. Kulkee myös mukana esim. juhliin, jos haluan varmistaa mahdollisuuden saada hyviä valokuvia.

    kokenut blendaaja25–34v
  13. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 4/5

    Sony DSC RX100M3: Pikku jättiläinen erinomaisella kuvan laadulla.

    Hankin po kameran arvostelujen perusteella korvaamaan järjestelmäkameran matkakumppanina. Nyt noin viikon käytön jälkeen järkkäri on saanut olla rauhassa myös arki kuvauksissa. Olen todella tyytyväinen kuvan laatuun. Käyttö todella helppoa mukautettavien painikkeiden ansiosta, ei tarvitse mennä erikseen menu valikkoon tekemään säätöjä. Suosittelen kameraa myös video kuvaajille. Erikseen tekemäni hankinnat, mitkä mielestäni välttämättömiä ovat etuosan sormigrip, takanäytön suoja, erillinen verkkolaturi ja vara-akku.

    Harri--M, 35–44v
  14. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 3/5
    Nopeus
    Arvosana 3/5

    Hyvä matkakamera

    Laadukas taskuun sopiva matkakamera. Kuvanlaatu erinomainen. Etsin tekee kirkkaalla säällä kuvaamisesta helpompaa. Automaatilla kuvia voi ottaa nopeasti ja helposti. Manuaalikuvauksella mahdollisuus tyylitellä.

    Tähtiä kameralle55–64v
  15. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Pieni ja hyvä kamera

    Kamera on todella hyvän kokoinen. Kannattaa ostaa tuotteelle kuuluva nahkakotelo (rajalasta sai ainakin). En ole vielä löytänyt kamerasta erikoisfilttereitä tai moodeja... onkohan siinä edes sellaisia. Olen perusturistikuvaaja. Kamera on todella nopea ja pimeässäkin sai teräviä ja valoisia kuvia, joka oli aika hienoa.

    123testiN, 25–34v
  16. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Järkkäri pölyttyy

    Mainio kapistus. Hyvä valovoima ja tehokas tärinänvaimennus tekevät salamasta liki tarpeettoman, olen käyttänyt vain vastavaloon. Älykäät automaattiohjelmat toimivat sujuvasti, syvyysterävyyden hallinta toimii. Nappeihin voi ohjelmoida itselleen mieleisiä toimitoja ja manuaalisäädöt löytyy myös. Joidenkin tapeettomana pitämä suuri pixelimäärä on minulle hyvin hyödyllinen, työmailta otetuista kuvista löytyy paljon tarkkaa tietoa. Dynamiikka vastaa keskitason järkkäriä. Ainoa mitä jäin kaipaamaan on varustekenkä, mutta ymmärrettävästi valmistajan piti jättää jotain seuraavaan malliin, muuten tämän parempaa kameraan en ainakaan minä tarvitse. Vähän hinnan kiroissa, mutta silti hintansa väärti.

    Melko kokenut kuvaajaM, 45–54v
  17. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Loistava kamera

    Tyylikäs kamera joka mahtuu taskuun, mutta jolla saa mahtavia kuvia turistikin. Lisäksi näppärä kolmevuoden takuu ; )

    Jannneo25–34v
  18. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Helppo ja näppärä kamera hyvällä kuvanlaadulla

    Todella näppärät automaattitoiminnot, mutta myös riittävästi säätömahdollisuuksia. Plussa koosta, joka helpottaa mukana kuljettamista.

    Mixu84M, 25–34v
  19. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 4/5

    Mainio pokkari

    Jonkun aikaa järkkärillä kuvanneena kyllästyin kamojen "raahamiseen" isossa laukussa ja korvaajaksi päädyin tähän. Muutaman viikon käytön jälkeen vaikuttaa mainiolta peliltä. Todella pienikokinen (ehkä hieman liiankin), joten kulkee näppärästi mukana. Automaatilla tulee hyviä kuvia ja kuitenkin on manuaalimahdollisuus erikoistilanteita varten. Zoomia saisi olla hieman pidempään, mutta kaikkea ei voi saada. Samoin akku voisi kestää kauemmin, mutta hommasin kakkosakun ja erillisen laturin.

    Kaiken kaikkiaan hyvä ostos.

    Mika45–54v
  20. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Sony RX100 III

    Loistava "pikkupokkari" reissuun kun reissuun. Erittäin hyvät ominaisuudet, loistava kuvanlaatu ja kennon valovoimaisuus. Tätä voi suositella kaikille jos hinta ei liikaa kirpase.

    Mika229M, 35–44v
  21. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Mainio pokkari

    Olen tykästynyt vuosien varrella Sonyn kameroihin. Ehkä suurimpana syynä eläväisemmät värit esim. verrattuna Canon-tuotteisiin. Mietin järkkärin kotiin jättämistä matkoille lähtiessä ja ajattelin ostaa uusimmalla tekniikalla olevan mahdollisimman monikäyttöisen taskussa kulkevan kameran. Sonyn suositusta RX100:sta tuli juuri tämä uusin versio joten valinta oli helppo.

    Kuvista tulee upeita ja automaattisilla efekteilläkin on kerrankin käyttöä. En ole kovin innokas kuvien jälkikäsittelijä joten tällä saa mainiosti some-matskua lennossa ja kuvien langaton siirto toimii ihan mukavasti esim. iPhonen kanssa. Ehkä parhaana puolena on valovoimainen kenno ja hyvä kuvanvakautus, tykkään napsia luonnollisia kuvia ilman turhaa salaman käyttöä ja tällä kameralla kuvat myös onnistuvat lähes pimeässä. Myös syväterävyyden kanssa kikkailu onnistuu aika mukavasti pokkariksi ja kuviin saa mukavaa järkkärifiilistä.

    Toistaiseksi ainoana selkeänä miinuksena on selkeähkö tynnyrivääristymä laajakulmapäässä mutta asian kanssa pystyy elämään, hieman jos on mahdollista zoomata niin ongelma poistuu. Kuvat ovat kyllä todella tarkkoja eli jälkimuokkaaja saa kuvista varmasti vielä enemmän irti halutessaan.

    Kyllä tällä taas pari vuotta selvitään mainiosti. Plussaa myös esiin nousevasta etsimestä esim. suorassa auringonvalossa kuvatessa!

    RolloHKIM, 35–44v
  22. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Laadukaita kuvia taskukokoisella kameralla

    Ei ammattilaisena kuvaajana olen positiivisesti yllättynyt kuvien laadusta myös huonommissa kuvausolosuhteissa. Automatiikat toimivat hyvin aiempia kameroitani paremmin ja tuntuisi siltä, että pidemmälle edenneillekin kuvaajille löytyy säätöaluetta.

    Uuno1M, 65 tai yli
  23. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Nopeus
    Arvosana 3/5

    Huipputarkka matkapokkari

    RX 100 III tuottaa tarkkoja kuvia jopa hämärässä. Esimerkiksi Olavinlinnan kuvaaminen yöllä Kyrönsalmen yli onnistui ihan automaattisäädöillä. Linna on valaistu muutamalla valonheittimellä alaviistosta ja tämä valo riittää tälle kameralle. Tornien alaosa ylivalottuu valonheittimien läheltä, mutta yläosassa jopa yksittäiset kivet erottuvat terävinä ja melko sävykkäinä. Pokkariksi uskomaton erottelu.

    Cabman35–44v
  24. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Kuvanlaatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Nopeus
    Arvosana 5/5

    Erinomainen kompakti kamera vaativaankin käyttöön

    Sonyn RX100 III on kokoonsa ja hintaansa nähden erittäin vakuuttava laite. Monipuoliset manuaaliset säädöt, kehittyneet automaattiset ohjelmat, nopeus ja erinomainen kuvanlaatu niin kuvien kuin videonkin suhteen eivät jättäneet ainakaan minua eivätkä valokuvausta aktiivisesti harrastavaa poikaani kylmäksi. Erityisen vaikutuksen tekivät kameran kompakti koko, se kulkee kätevästi kuvaajan mukana haastaen kuitenkin samalla myös suuremmat järjestelmäkamerat.

    Talouden tarkkaajaM, 55–64v