Siirry sisältöön
Verkkokauppa.com – Todennäköisesti aina halvempi
Etusivu / Tuote 298325 / Arvostelut

Kokemukset ja arvostelut

60 tuotearvostelua, sivu 1 / 3

  1. Arvosana 3/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 4/5

    Kohtuullisen hyvä pieni viinikaappi

    Meidän viinien käyttö on melko pientä ja siksi ajattelin että tämmöinen pieni kaappi riittää. Laite hoitaa hyvin hommansa eli pitää ne muutamat pullot viileänä. Kaappi on tarkoitettu viinien säilyttämiseen ei esim. kuohuviinien jäähdyttämiseen tarjoilulämpötilaan, vaan ne pitää täältä siirtää jääkaappiin/pakastimeen jäähtymään lisää. Kuohujuomapullot ovat myös yleensä isompia kuin viinipullot ja siksi niitä mahtuu kaappiin vain 2 kpl kerrallaan ylähyllylle siten että toinen on pohja ja toinen kaula oveen päin. Pitkät viinipullot aiheuttavat myös ongelman eli ne pitää sijoittaa vinottain kaappiin ja ne vievät silloin kahden viinipullon paikan. Ääni on melko hiljainen, mutta joitakuita voi häiritä ajoittain nopeammin ja ajoittain hitaammin pyörivä tuuletin, joka siis eri kierroksilla pitää eritasoista ääntä. Itseäni tuo ei kiusaa. Suosittelen laitetta halvan hinnan perusteella, mutta pienellä varauksella johtuen juuri noista pullojen sijoitusteknisistä syistä johtuen.

    ViininmaistelijaM, 45–54v
  2. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 5/5

    Melkein täydellinen pieni viinikaappi mökille

    Oikein hyvä, pieni viinikaappi mökille.

    Täydellisyydestä puuttuu vain se ettei mahdu kuin kaksi samppanjapulloa, ja nekin vain ylähyllylle vastakkain.

    Suosittelen lämpimästi.

    jkreM, 55–64v
  3. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 3/5

    Hyvä hinta-laatusuhde

    Kokemusta on vasta muutamalta tunnilta, mutta halusin kirjoittaa heti ensivaikutelmista. Korjaan tuonnempana, mikäli muuttuu merkittävästi.

    Kaappi on itse asiassa hyvin hiljainen, kun se on saavuttanut tavoitelämpötilansa. Nyt ei ole kolmeen tuntiin pitänyt lainkaan ääntä. Aluksi huolestuin hieman äänestä ajatellen, että vaikka se ei ole kova, jos huoneessa ei olisi ketään muuta niin se häiritsisi kyllä hieman. Keskustelussa yms. sitä tuskin huomaisi. Luultavasti kuitenkin Peltier-elementti(?) riittää pitämään kaapin viileänä pitkään ilman, että elementti itse vaatisi aktiivista jäähdytystä (siksi kai laitteessa on tuuletin). Mutta tosiaan, tuo on hankittu punaviinien pitkäaikaissäilytykseen, jolloin 15C lämpötila riittää, eikä vaadi nyt niin huomattavaa jäähdytystä. Luultavasti kesällä tuuletin pörrää paljon enemmän.

    Yleisvaikutelma on siisti, vaikka kaikesta näkee että edullinen hinta on saavutettu käyttämällä paljon muovia, eikä laitteessa ole oikein mitään ylimääräistä. Mielestäni laite on silti ihan tyylikäskin. Ainoa harmi on muidenkin mainitsema sisävalo, eli sen päällekytkeminen ei onnistu ihan yhdellä napilla, vaan pitää ensiksi avata näppäinlukitus painamalla kahta näppäintä samanaikaisesti, ja sitten laittaa päälle valo -- yleensähän lukko avataan vain lämpötilan säätöä varten, jos sitä haluaa muuttaa. Toisaalta enpä tuota valoa tarvitse, joten se ei sikäli haittaa.

    EdvardMM, 35–44v
  4. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 4/5

    Erinomainen hintaisekseen

    Toimiva, hiljainen ja hyvän näköinen viinikaappi.

    Ilmeisesti hieman parannettu malli, sillä ainakin tässä sisävalon saa suoraan kertapainalluksella päälle.

    RusinaM, 45–54v
  5. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 5/5

    Hyvä ja halpa (pieni) viinikaappi.

    Pieni viinikaappi, johon mahtuu n. 10 viiniä. Hinta on mielestäni todella alhainen ja siksi suosittelen tätä tuotetta, jos vain ei tarvitse kaappia, johon mahtuu esim. 20-40 viinä. Yli 100 viinin kaapit ovatkin sitten ihan eri asia.

    Kaapin hyllyt on poistettavissa, jolloin kaapissa voi säilöä myös esim. hanapakkauksia. Ainoa miinus, mitä olen itse huomannut on, että kaappi on aavistuksen liian lyhyt siihen, että siellä voisi säilyttää viinejä lahjapakkauksissaan. Joistakin viineistä olen leikannut pois n. 1 cm siitä pakkauksesta, mutta yleensä siitä on liikaa vaivaa. Hyllyjen poistaminen myös helpottaa esim. paksujen kuohuviinipullojen säilytystä, jotka eivät yleensä mahdu niihin hyllyille. ylin hylly on vähän suurempi kuin muut ja sinne mahtuu 2 shampanjapulloa, jos ne pakkaa limittäin. Viinikaappi on liian pieni magnum-kokoisille pulloille.

    Kaappi pitää jonkin verran ääntä, mutta ainoastaan kun se viilenee. Oikeaan lämpötilaan päästyään se ei juuri päästä ääntä. Se käyttää energiaa 121 kilowattituntia vuodessa (energialuokka A).

    Yleensä ensimmäiseksi viinikaapiksi kuulemma ostetaan liian pieni kaappi, mutta minä olen ollut tähän oikein tyytyväinen. Lisäksi hinta (=140 euroa) on niin alhainen, että mielestäni tilan loputtua on ihan järkevää ostaa toinen samanlainen kaappi kuin esim. 20 pullon vetoinen kaappi, joka maksaa yli 2 kertaa enemmän.

    jutuominM, 25–34v
  6. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 4/5

    SUPERHYVÄ OSTOS!

    Tässä on hinta-laatusuhde kohdallaan. Hiljainen, siisti ja hyllyt irrotettavissa, jolloin saa avatun pullon säilytettyä pystyasennossa.

    MERJA KN, 45–54v
  7. Arvosana 4/5

    Hinta-laatu suhde kohdallaan

    Hiljainen ja toimiva kaappi jossa hyvä valo joka auttaa näkemään kaapin sisällön. Pieni miinus siitä että kätisyyttä ei pysty vaihtamaan ja että hyllyt ovat sen verran naftit että vähänkin pulleampaa pulloa on vaikea saada mahtumaan.

    Viiniamatööri45–54v
  8. Arvosana 5/5

    Viinikaappi

    Tlimii hyvin möys sähkörooki nesteiden säilytyksee tilaa saa teettämällä pleksistähylly

    Kari45–54v
  9. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 3/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 3/5

    Hoitaa homman

    Hiljainen ja tyylikkään näköinen viinikaappi, joka hoitaa hommansa. Hyllyt ovat hieman ahtaat, joten paksummat pullot mahtuvat nihkeästi. Metalliset hyllyt myös pitävät melko ikävää ääntä, kun pulloja liikuttelee edestakas. Mutta tämä on erittäin pieni miinus. Sisällä ei ole hirveästi ylimääräistä tilaa, joten pulloja ei pysty lasin läpi "ihailemaan". Kaappini on tällä hetkellä täynnä olutta, ja siihen käyttöön se sopii mielestäni erittäin hyvin. Hankin tämän puoleen hintaan Black Fridayna, mutta muutaman viikon käytön jälkeen sanoisin, että on vastinetta rahoille myös täyteen hintaan.

    GabriellM, 25–34v
  10. Arvosana 1/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 2/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 2/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 1/5

    Lelukaappi oikean viinin ystäville

    Hyvää

    Tyylikäs

    Huonoa

    Hajosi alle vuodessa.

    Pitää suhteellisen kovaa ääntä. Paljon kovempaa, kuin kuvauksessa ilmoitettu.

    Tila pulloille on valitettavan pieni. Esim. pidemmät tai vähän paksummat pullot eivät sovi ollenkaan kyseiseen kaappiin.

    Pexi25–34v
  11. Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 5/5

    Anton Oliver- Viinikaappi

    Todella tyllikäs viinikaappi, joka on myös hyvin hiljainen. Toisen merkin vastaava malli oli todella äänekäs. Suosittelen!

    EmmiJN, 25–34v
  12. Arvosana 5/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 5/5

    Viinikaappi

    On hyvä ja mahtuu pieneen tilaan + on hyvännäköinen

    eija65 tai yli
  13. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 4/5

    12 pullon viinikaappi

    Oikein sopivan hintainen viinikaappi 12 pullolle. Helppo ottaa käyttöön ja asettaa haluttu lämpötila. Hurisee hetken lämpötilaa korjatakseen, mutta kun lämpötila on saavutettu hiljenee äänikin. Ei lainkaan pahan näköinen. Virrankulutus jää nähtäväksi, vielä en osaa sitä arvioida. Ostan ehkä toisen samanlaisen kaapin, jolloin minulla olisi yksi kaappi punaisille ja yksi valkoisille viineille. Molemmille viinityypeille saisi näin oman optimaalisen säilytyslämpötilansa.

    Vaari 3M, 55–64v
  14. Arvosana 3/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 3/5

    Hinta-laatusuhteeltaan hyvä

    Minulla oli 10 vuotta käytössä tämän edeltäjämalli, joka lakkasi toimimasta. Laitoin uuden tilalle, ja se on vanhaan verrattuna hiljaisempi, ainoa miinus on valo, jonka päälle laittaminen vaatii ensin lukituksen poistamisen ja joka sammuu itsestään, joten laite ei ole ’esittelyä’ vaan vain säilytystä varten. Paksummat pullot menevät vain pariin kohtaan, tai sitten pitää poistaa hyllyjä. Erikoisen korkeat pullot eivät mahdu. Meillä on viinin lisäksi joskus myös suklaata kaapissa, ja toimii hyvin siinäkin.

    torviM, 45–54v
  15. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 4/5

    Pieni viinikaappi kohtuuhintaan

    Sopiva pieni kaappi käyttöviineille, en usko että oikea vuosikertaviinien pitkäaikaiseen säilömiseen.

    Toiminut moitteettomasti ja näppärän pieni pieneen tilaan.

    pekkis55–64v
  16. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 3/5

    Hiljainen viilentävä laite

    Helteilläkin helposti pitää 13-14 astetta ilman jatkuvaa käyntiä. kohtuullisen tyylikkään näköinen ja hiljainen. Sisävalo tosin onneton, sen saa päälle vain 'asetustilassa', eli vaatii useamman painalluksen ja aikaan jonka valo palaa ei voi vaikuttaa.

    vesavaaM, 45–54v
  17. Arvosana 2/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 3/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 2/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 3/5

    Ei sovellu kuohuville

    Pieni viinikaappi, joka on mitoitettu puna- ja valkoviineille sekä koon että lämpötilojen puolesta. Kaappiin ei mahdu kuin kaksi kuohuviini-/samppanjapulloa, jos hyllyt on paikallaan ja pullot laittaa "oikein päin". Kaappi ei pidä lämpötilaa kovin tasaisena, vaan 12°C lämpötilaan säädettynä saattaa päästää kaapin 16°C ennen kuin alkaa jäähdyttämään. Reippaamman jäähdytyksen aikana kaappi pitää selkeästi kovempaa ääntä kuin "ylläpitojäähdytyksen" aikana.

    Ostin kaapin pääosin edullisen hinnan ja palautusoikeuden vuoksi. Päädyin palauttamaan kaapin. Seuraava viinikaappi tulee olemaan isompi, laadukkaampi ja tehokkaammalla jäähdytyksellä varustettu. Varjopuolena hankittava kaappi tulee olemaan selkeästi eri hintaluokasta.

    muovinahkaaM, 25–34v
  18. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 4/5

    Hyvä hinta-laatusuhde

    Toimiva edullinen 12 pullon viinikaappi, alemmat ritilät poistamalla mahtuu muutakin ellei viinipulloja ole riittävästi. Melko äänekäs aluksi mutta kun pääsee säädettyyn lämpötilaan äänitaso laskee huomattavasti. Makkariin en kuitenkaan ehkä kaappia sijoittaisi. Sisävalo sammuu automaattisesti 10min jälkeen.

    Voin suositella.

    Robin88M, 25–34v
  19. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 4/5

    Edullinen hankinta

    Viinit eivät kuulu nykyaikaiseen yli 20° huonelämpöön tai reilusti alle 10° jääkaappiin, vaan viileään ja hämärään tilaan.

    Jos sitä ei ole, tämä laite sen korvaa edullisesti.

    Mr BlakeyM, 65 tai yli
  20. Arvosana 5/5

    Viinikaappi

    Hiljainen, tyylikäs, toimii hyvin! Rahalle vastinetta! Suosittelen

    Viini35–44v
  21. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 4/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 4/5

    Toimiva

    Helppo käyttää ja hieno mutta valon pitäisi olla säädettävä.

    AnteroM, 35–44v
  22. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 4/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 5/5

    Loistokaappi aloittelevalle

    Olen todella tyytyväinen tähän ! hiljainen ja sopivan kokoinen ensimmäiseksi viinikaapiksi ja todellakin hintansa arvoinen.

    • tulee irrotettaville hyllyille ja ulkonäkökin ylitti odotukset.
    • todellakin äänetön ja energian kulutuskin pientä.

    ainut - tulee valoista jotka sammuvat automaattisesti lyhyen ajan kuluttua mutta sillä ei oikeastaan ole mitään väliä.

    yllättynyt asiakasM, 18–24v
  23. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 2/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 4/5

    Hyvä ja halpa

    Hakusessa oli pieni viinikaappi muutamalle pullolle, suhteellisen edullisesti.

    Tämä ajaa asiansa siinä suhteessa erinomaisesti.

    Plussat:

    • Hinta
    • mahtuu 12 viinipulloa
    • Hyvin hiljainen
    • Kätevä lämpötilan säätö, vaikkakin 1 alueelle
    • Pieni sähkönkulutus

    Miinukset:

    • Heikkorakenteinen
    • Ei kaunis
    • Samppanjapullojen kanssa joutuu tekemään töitä /irrotamaan hyllyjä

    Maksettuun summaan nähden tuote on loistohankinta :)

    TeabiscuitM, 25–34v
  24. Arvosana 4/5
    Tuotteen laatu
    Arvosana 5/5
    Vastinetta rahalle
    Arvosana 5/5
    Käyttömukavuus
    Arvosana 4/5

    Oivallinen viinikaappi pienelle viinivarastolle

    Kokoonsa ja hintaansa nähden hyvä viinikaappi. Ainoa häiritsevä seikka on se, että toimintonäppäimet lukkiutuvat automaattisesti, eikä sisävaloa voi pakottaa jäämään päälle, vaan se sammuu itsestään samalla, kun painikkeet lukkiutuvat.

    VilleM, 25–34v