Tyylikäs ja erittäin hintakilpailukykyinenArvosana 4/5
Ostin kellon heinäkuussa ja kun nyt olen laitetta käyttänyt kohta 5 kk niin muutama sananen monipuolisesta älykellosta. Tietämättä tarkkaan millaisia ominaisuuksia muissa älykelloissa on, OnePlus Watch 3:ssa niitä on enemmän kuin itse koen tarvitsevani ja olen tyytyväinen. Muutama pointti kuitenkin. Kello on suurikokoinen ja häiritsi jos pidin sitä ranteessa yön, enää se ei ole yöllä ranteessa ja samalla tulee menettäneeksi erään ison ominaisuuden, unen seurannan. Kuitenkin, monesti kun olen aikaisemmin nukkunut huonosti ja katkonaisesti, kellon unen seuranta on näyttänyt että on nukuttu kohtalaisesti, tämä ei oikein ole täsmännyt tuntemuksiin kun on nukuttu kehnosti. Kello tunnistaa automaattisesti esimerkiksi kävelyn, ongelma on, ettei se automaattisesti tunnista koska ei enää kävellä tilanteessa, jossa noustaan autoon ja ajetaan sillä kotiin, eikä tule lopettaneeksi erikseen kävelysessiota. Kellon mukaan ollaan kävelty vaikka ollaan liikuttu 80 km/t. Kellon ohjelmistoa pitäisi kehittää jatkossa huomioimaan koska ei voi olla enää kyse kävelystä.
Fiksu ja tyylikäs kello kuitenkin, suosittelen!
