Kokemukset ja arvostelut
4 tuotearvostelua
- Arvosana 4/5Tuotteen laatuArvosana 4/5UudelleenleikkimisarvoArvosana 5/5HauskuusArvosana 3/5
Palapelialusta
Palapelialusta on riittävän iso, jotta voi tehdä 1500-2000 palaisia palapelejä mukavasti.
Yllätys oli, että alusta on niin painava eikä sitä voi käytännössä säilyttää kuin vaikkapa sängyn alla.
Alustan päälle ei tule myöskään kantta, mikä yllätti. Päälle tulee vain raskas matto.
Tämä on kuitenkin helpompi kuin huopamatto, joka pitäisi aina kääriä erikseen.
Tämä on kuitenkin niin painava, että tätä on hieman hankala siirtää lattiallakin. Ajaa kyllä asian isommille palapeleille, jos pöytätilaa ei ole ja palapeli pitää saada pois tieltä.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen ostokseen, vailla tämä oli erilainen kuin luulin.
Tähän tulisi pyörivä alusta. Mutta itselläni ei ole tilaa tätä pyöritellä. Varmasti olisi kätevä ominaisuus vaikka ison pöydän äärellä.
Jonkun verran mietin kuinka kestävä mahtaa olla, että pystyisinkö palapeliä tehdessä istua osittain tämän päällä. En ole uskaltanut. Palapelit ovat kuitenkin aika isoja, niin välillä tuntuu hankalalta kurkotella kauas tekemään palapelin ääriosia.
Sanna45–54v - Arvosana 4/5
Palapelialusta
Itse alusta on oikein hyvä. Tukeva ja helppo liikutella. Lazy susanin avulla on helppo kääntää alustaa työn mukaan.
Lajittelualustojen värilliset huovat eivät ole hyvä ratjaisu. Neutraalimman värisestä pohjasta paloja olisi helpompi etsiä.
Papapelifani45–54v - Arvosana 4/5Tuotteen laatuArvosana 4/5UudelleenleikkimisarvoArvosana 5/5HauskuusArvosana 3/5
Iso mutta toimiva
Alusta on hyvin iso, mutta mahtuu säilytettäväksi sängyn alla. Materiaali on miellyttävää. Palapelin päälle laskettava ”peitto” on painava, joten palat ei lähde lentoon. Tuli heti käyttöön.
Tiina35–44v - Arvosana 1/5Tuotteen laatuArvosana 1/5HauskuusArvosana 4/5
Ei hintansa arvoinen
Pohjavaneri niin ohut, että paikoin kuin paperia ja reikäkin valmiina, Pintapuolellakin kupru. Ajatuksena oiva, toteutus heikko. Palautin tuotteen.
Pelaava tyyppi45–54v
