Kokemukset ja arvostelut
5 tuotearvostelua
Tuttu ja turvallinen
Beatseja ollut käytössä jo vuosia. Tuttu ja turvallinen hankinta.
Sami45–54vLoistokuulokkeet perheen teinille
Jatkuvassa käytössä pelaamisessa, treenatessa, musiikkia kuunnellessa, aamupalapöydässä ja automatkoilla. Ei moitteita!
Hylje45–54vHuippu hyvät kuulokkeet pienelle päälle.
Päädyin ostamaan nämä vertailtuani sonyn ja senhheiserin vastemelukuulokkeita, pienen koon ja taittuvuuden vuoksi. Kuulokkeet istuvat mukavasti pieneen päähän. (ainut miinus jos pitää silmälaseja samaan aikaan sangat alkavat hieman painaa pidemmän käytön jälkeen)
Mukana tuleva kotelo kuulokkeille on erinomainen sillä kuulokkeet saa sinne matkaan mukaan. Plussaa myös aux-mahdollisuudesta.
Akunkesto on erinomainen.
Äänenlaatu voisi olla parempi mutta ei se ole mitenkään erityisen huonokaan.
Olen tyytyväinen ostokseeni.
Anni18–24vHyvät kuulokkeet
Hyvät kuulokkeet, ääni hyvää ja akku kestävä. Miinusta siitä, että kuulokkeet valahtavat helposti hieman kumartaessa.
Porilainen25–34vHyvät kuulokkeet
Jo kolmannet Beatsit, muita en ole vuosikausiin edes jaksanut enää harkita. Pitkä akunkesto, hyvä äänenlaatu ja oikein mukavat käyttää, kunhan alun jämäkkyys vähän antaa periksi. Söpö uusi vaaleanpunainen väri.
Amm25–34v
