Kokemukset ja arvostelut
17 tuotearvostelua
Hyvä peruskuuloke
Käytän näitä lähinnä maatopyöräilyssä jossa kerrassaan mahtavat. Pysyvät napakasti paikoillaan ilman niskapantaa ja äänenlaatu todella hyvä hintaluokkaan. Mukava kun kuulee myös ympäristöä. Maantieajossa tuulensuhina vähän häiritsee.
Kalle45–54vJBL Soundgear kuulokkeet
Hyvä kuulokkeet ja helppo käyttä alussa vahan nayttä vaikea muuta pikkuhiljaa todella hyvin.erinominen kuulokkeet.aani erinominen.
Sasi35–44vJBL Soundgear Sense langattomat urheilukuulokkeet
Ostin kyseiset kuulokkeet lähinnä sitä varten, että kuuntelen usein joko podcasteja tai musiikkia liikuntasuoritusten aikana. Varsinkin pyöräillessä tai muuten ulkoillessa kuuntelen yleensä jotain. Olen nyt käyttänyt näitä kuulokkeita noin 10 tunnin ajan. Tähän asti kuulokkeet ovat toimineet kaikin puolin hyvin. Bluetooth-yhteys ei ole katkennut kertaakaan. Kuulokkeet ovat mukavat, koska korvakäytävään ei tarvitse tunkea mitään. Niinpä edes pitkällä pyörälenkillä ei tule epämukavaa tunnetta, kuten monien korvakäytävään tungettavien kuulokkeiden kanssa käy. Yllättävän hyvin kuuluu jopa pyöräillessä. Tietenkin, jos on oikein kova vastatuuli tai laskee alas jyrkkää alamäkeä, niin ilmavirta hieman häiritsee kuulemista. On itsestäänselvää, että korvakäytävään tiiviisti tungettavat kuulokkeet saattavat toimia edellä mainitussa tilanteessa hieman paremmin. Normaalitilanteessa kuuntelukokemus on kuitenkin erinomainen. Voin suositella ainakin tällä vielä melko vähäisellä kokemuksella. Toivottavasti minun ei tarvitse myöhemmin katua suositteluani.
Reko35–44vLoistavat kuulokkeet pikkuvarauksin
Ensinnäkin, nämä ovat mukavimmat open-air kuulokkeet jotka olen löytänyt. Nämä päässä radio ja musiikki soi päässä kuin 3D:nä ja mikä parasta, keskustelu muiden kanssa onnistuu moitteetta. Ne tuottavat niin täydellisen illuusion äänen suunnasta, että useamman kuin kerran olen joutunut ottamaan kuulokkeet korvista ja varmistumaan, että ääni totisesti tulee niistä eikä TV:n kaiuttimista.
Itselläni on kapeasankaiset silmälasit ja niiden kanssa istuvuuden kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, pysyvät hyvin päässä eivätkä paina. En edes huomaa näitä. Minulla on tapana katsella Netflixiä ennen nukahtamista ja aikaisemmin yritin käyttää kuppikuulokkeita yms. jottei emäntä häiriinny, mutta eihän ne tyynyjä vasten toimi - nämä toimii. Ei paina kalloa tai korvia ja olen jopa monesti unohtanut ne päähän kun olen nukahtanut. Erinomaiset ilta-TV:n tuijotteluun muita häiritsemättä.
Omissani diskantit oli jotenkin hirveän kovalla aluksi, mutta kun ne sääti äppillä lähes minimiin äänestä tuli todella hyvä ja bassokin toistuu kokoluokkaan nähden oikein hyvin. Akku kestää todella pitkään (minulla päiviä) ja latauskotelossa on oma akku, josta saa nopeasti lisäpotkua. Veikkaisin, että sellaisen 10h putkeen kuuntelua nuo kestävät ihan ok ja reilussa vartissa latautuvat kotelossa. Kotelon latausvoimalla mennään useampi päiviä eteenpäin ja tuttu USB-C liitin helpottaa kotelon lataamista.
Kuulokkeet asettuvat alkuharjoittelun jälkeen koteloonsa helposti ja ne ovat nopeat parittaa uusiin laitteisiin. Hyvä bluetoothin kantavuus ja äärietäisyyksissä BT palautuu ilman ongelmia. Bluetooth ei myöskään koskaan pätki tai tiputa yhteyttä (TV, tietokone, tabletti ja puhelin kokeilu). Erittäin luotettava yhteys.
Ja sitten miinukset:
- Diskantit, mutta kuten totesin säädettävissä.
- HF. Jos tuuli pääsee puhaltamaan, niin ääni häviää puheluissa. Ongelma tosin ratkeaa, mikäli vaikkapa Buff-huivin laittaa eteen. Muutoin HF:ssä ei valitettavaa.
- Kotelo. Ihan mahdoton pimeässä löytää kummasta reunasta kansi aukeaa, kun se aukeaa, valo auttaa - mutta ennen sitä. Toisekseen, kotelo on älyttömän liukkaan tuntuinen ja useammin kuin kerran käsikopelolla sitä avattessa se on liuskahtanut jonnekin hevon kuuseen.
- Hipaisunäppäimet. Joo, toimii riittävän hyvin, mutta virhepainallusten määrä on luokkaa 30%.
- Yhdistämisääni. Minulla nämä on yleensä kytketty Google TV Streameriin ja älypuhelimeen. Jos olen ulkona ja kuuntelen musiikkia älypuhelimesta niin välillä kuulokkeet saavat yllättäen yhteyden Streameriin ja hölisevät "Bluetooth connected". Ja kun tätä tapahtuu 10 kertaa tunnissa se alkaa olla jokseenkin ärsyttävää. Toki aika poikkeuksellinen tilanne, mutta tiedoksi.
Mutta, niin hyvä tuote, että hommasin toiset. Kun edullisesti sai. :)
Mika Wahlman45–54vHyvät kuulokkeet
Äänen laadussa en löydä moitittavaa, ainoa mikä pudottaa yhden tähden on nuo hipaisu kytkimet. Tulee helposti turhia hipaisuja ja yhden hipaisun sijasta tupla tai päinvastoin, mutta kai noihin ajan kanssa tottuu.
Ilpo55–64vYllättävän kivat
Puhtaasti tuurilla ostin kun outletista huokealla sai. Ei näillä kuuhun mennä, mutta pidempi reissu kuitenkin. Ääni ihan jees, ei vedä vertoja tietenkään millee satojen eurojen luureille. Ihan kohtuu näppärät käyttää ja pysyvät korvilla vaikkakin tunne että tippuvat. Ulkopuoliset äänet kuuluu läpi, joten lenkillä hieman turvallisemmat kuin tulpat.
Kokkhar45–54vGood quality
Surprisingly good sound, allows you to be present to your surrounding while producing quality sound. Long lasting battery too.
Emmanuel35–44vParhaat open ear kuulokkeet tähän mennessä
Kokemusta on Shozkin ja Sonyn open ear kuulokkeita mutta JBL Soundgear Sense on ensimmäinen, jossa basso soi luontevasti sekä koko äänikuva on tasapainossa. Toimii rock ja metallimusiikin kanssa mainiosti mutta pop musiikon kanssa vielä paremmin.
Ei ihan yhtä mukava käyttää kun aiemmin mainitut mutta korviin laitettaviin kuulokkeihin verrattuna pitkässä käytössä sekä ulkoilussa sata kertaa mukavampi.
Akunkesto loistava ja käyttää voi myös silmä- ja aurinkolasien kanssa.
Ice45–54vJBL soundgear sense
En halua pitää kuulokkeita, jotka täytyy työntää korvan sisään ja siksi ostin nämä. Ovat laadukkaat ja hyvät, mutta silmälasien käyttäjälle huonot: ei mahdu korvan taakse rillien sangat ja näiden pidike yhtä aikaa. Tai mahtuu, mutta huonosti. En uskalla lähteä liikkeelle etteivät tipu. Piilarien kanssa ok.
Issu45–54vLaadukkaan oloiset, vaatii hieman totuttelua
En voi käyttää kuulokkeita, jotka menevät vähääkään korvakäytävän sisään. Näiden kuulokkeiden ansiosta voin nauttia suhteellisen hyvätasoisesta äänestä liikuntaharrastusten parissa. Vaatii hieman totuttelua alkuun.
Maukka55–64vPainaa korvaan
Ostin kuulokkeet lähinnä salille kirjan kuunteluun. Pydyvät hyvin korvissa, mutta harmittavasti painaa korviin niin ettei voi pitkää aikaa kuunnella. Muuten näppärä tuote😂
Mnk55–64vHuippukuulokkeet energiselle liikkujalle
JBL Soundgear Sense -langattomat kuulokkeet ovat äänentoistoltaan taattua huippuluokkaa. Ulkonäkö on tyylikäs koteloineen. Yleensä olen tottunut käyttämään korvan sisälle meneviä kuulokkeita, tässä ne jäävät ulkopuolelle, sitä hieman vierastin. Siitä huolimatta pysyvät erinomaisesti päässä myös hikijumpassa ja juostessa. Pysyvyyden voi vielä varmistaa niskan taakse tulevan huomaamattoman lenkin avulla.
MariaAnni35–44vErikoinen, mutta hyvä
Mielenkiintoinen tuote. Ensitunnelma oli laadukas ja rakenne hyvä. Melko kookas kotelo joten ihan tiukkojen farkkujen taskuun tämä ei ole menossa mukavasti. Itse huomasin että tätä voi mukavasti käyttää esimerkiksi töissä avokonttorissa ja kuunnella jotain kevyttä musiikkia, mutta ei menetä mitään mitä ympärillä tapahtuu. Jos joku kysyy jotain niin sen kuulee ja voi normaalisti vastata. Tämä ei ole tietenkään keskittymiskykyä vaativalle joka haluaa upota omaan työhönsä sillä näistä tosiaan kuulee lähes kaiken normaalisti läpi. Ovat mukavat korvassa eikä painanut koko päivän käytön jälkeen missään. Minun on vaikea käyttää normaaleja kuulokkeita jotka menevät korvaan tai korvan päälle koko päivän, mutta näiden kanssa ei ollut sitä ongelmaa. Ovat hyvin napakasti kiinni eivätkä tipu vaikka kuinka päätä heiluttaisi. Mutta se tunne että sinun korvakuuloke tippuu ihan juuri korvasta oli vaikea sulkea pois ja vaati hieman totuttelua, kun kuuloke "leijuu" korvallasi. Muutaman kerran myös soitin näillä puhelimella kollegoille ja ääni oli erittäin hyvä ja vastapuolella ääni oli kuulemma myös kelvollinen. Uskoisin että jää marginaalituotteeksi, mutta kyllä tälle käyttöä löytyy ja kokonaisuudessaan positiivinen vempain.
Stefu35–44vliikkuvalle ihmiselle sopivat kuulokkeet
nämä ovat liikkuvalle ihmiselle ihan hyvä valinta puhelut eivät oikein toimi.esim jos talvella haluat pipon kanssa käyttää ei onnistu siinä kun ei pysy mitenkään niiden kanssa ilman pipoa sopii ja musiikin toisto on hyvä laatua kuten yleensä jbl tuotteet ovat olleet hyviä.kesällä esim pyörälenkillä ovat varmaan hyvät.
1982sara35–44vKevyet kuulokkeet
Hyvät kuulokkeet, jos ei tykkää tiiviisti korvien sisällä olevista kuulokkeista. Pysyvät kohtuullisen hyvin päässä, tosin juostessa laitoin päälle vielä pannan. Tykkäsin myös käyttää autossa puheluiden kanssa, koska nämä eivät estä ulkopuolisia liikenteen ääniä kuulumasta, mikä on mielestäni turvallisuusasia. Akku kestää mielestäni aika kauan ja kuulokkeet myös latautuvat kotelossaan nopeasti.
Essi35–44vKevyet kuulokkeet
Hyvää; keveys, akun kesto, latausksen nopeus, äänen laatu, ja puhelun vastaanottaja kiitteli, kuinka hyvin puheeni kuului.
Huonoa; jatkuva tunne, että kuulokkeet tippuu, vaikka niskasanka olisi paikoillaan. Myös asentoa korjatessa väistämättä hipaisee hallintanäppäimiä, joten musiikki katkeaa. Pipon kanssa käyttö ei luonnistunut.
Virveli45–54vKevyet ja hyvä ääni
Erittäin toimiva vaihtoehto kun haluaa pitää korvakäytävät vapaana ja kuulla ympäristöäkin.
Miinukset: Ei erillistä volumen säätöä puhelun aikana (eli työ läppärillä et voi puhelun volumea säätää, jos et pääse asentamaan JBL:n omaa sovellusta. Muiden äänien voimakkuuksien säätö toimii.)
Nimetön
