Monipuolinen, toimiva ja hiljainenArvosana 5/5
Entisen pesukoneen rikkouduttua etsin pesutornin tilalle yhtä laitetta, jolla perheen pyykit hoituisivat riittävän hyvin ja mahdollisimman energiatehokkaasti. Koneita pitkään ja hartaasti vertailtuani päätin kasvattaa hiukan budjettia alkuperäisestä, jotta en jäisi harmittelemaan toivomistani ominaisuuksista tinkimistä. Siten päädyin tähän malliin.
Konetta on helppo käyttää, kun vaivautuu tutustumaan ohjekirjaan kunnolla. Toki ohjelmasäätimiä kokeilemalla pääsee myös jyvälle etenkin, jos on käyttänyt samantyyppistä (AEG/Electrolux) konetta aiemmin. Ohjekirjan lukemalla koneesta saa kuitenkin enemmän irti.
Pesee tehokkaasti. Ensimmäisen pesun jälkeen säädin automaattiannostelua vastaamaan paremmin omaa pesuainettani. Automaattiannostelu on käytössä ihanan helppo.
Parin kokeilun perusteella kuivaus vaikuttaisi toimivan hyvin ja helpottaa arjessa etenkin esim. lakanapyykin tai pikaisesti tarvittavien vaatteiden kanssa. Höyryä en ole vielä kokeillut, samaten Wi-Fi on kokeilematta.
Kone toimii kuin unelma ja on hämmästyttävän hiljainen jopa linkouksen aikana. TimeSaver-toiminto on hyödyllinen, sillä muutoin jotkut ohjelmat kestäisivät tarpeeseen nähden liian kauan. Myös pikaohjelma toimii hyvin pienelle pyykkimäärälle.
Todella hyvä ostos, suosittelen!
