Puhdasta tuleeArvosana 4/5
Superkiiltävät aterimet ja muutenkin puhdasta tuntuu tekevän yhden pesukerran perusteella vain tunnin ohjelmallakin. Muoviastiat jäivät kovin märiksi kylläkin, ainakin automaattinen avaus poiskytkettynä. Muita ohjelmia en ole vielä kokeillut ja ehkä pitää antaa avausominaisuudellekin mahdollisuus. Hiljainen kone, etenkin kun oletuksena olleen piipityksen ohjauspaneelin ja toimintojen osalta kytki pois. Mukana tuleva käyttöohje todella vaillinainen eli netistä kannattaa katsoa koko versio, vain osa asetuksistakaan on paperisessa ohjeessa mukana. Poistoputki ei ollut standardikokoa eli väliin piti hakea sovitin putkiliikkeestä. Siellä sanottiin, että kaikissa pitäisi olla samankokoinen, muttei kuitenkaan tässä nyt ollut. Poistoputki myös merkittävästi aiempia koneita lyhyempi, joten sovitin otettiin jatkoputkella, jotta siihen sen sai riittävällä "yläkiepillä" asennettua veden turvallista poistoa varten (ongelmaa ei todennäköisesti ole, jos kotona putkisto sijaistee koneen oikealla puolella, meillä vasemmalla, joten koneen oikealta puolelta lähtevä putki oli liian lyhyt). Lisäputki sovittimineen maksoi kympin, joten ei iso lisäinvestointi, mutta tähän kannattaa varautua. Toinen etuosan säätöjalka ei ilman työkaluja myöskään liikahtanut suuntaan tai toiseen. Itse asentaen siis kannattaa ottaa työkalupakki lähistölle, jos samanmoinen kone osuu kohdalle. Silti, ainakin tässä kohtaa, tyytyväinen ostokseen, vaikka näitä pieniä hikkoja käyttöönotossa olikin.
p.s. Upon sivuilta tälle sai myös etukampanjana rekisteröityä 5 vuoden takuun. Tämä kannattaa siis huomioida, jos koneen hankkii vuoden 2024 aikana.
