Hämmentävän hyvä imuriArvosana 5/5
Muutaman viikon perusteella arvostelen nyt tuotteen.
Lyhyesti aloitan kehumalla, hämmentävän hyvä laite.
Halusin hiljaisen ja oikeasti tehokkaan imurin, ja sen todella sain. Oma kissani ei tätä imuria pelkää enää, vaan hämmentyneenä jopa seuraa imurointia. Outoa myös itselleni kun tottunut aiemmin todella kovaäänisiin laitteisiin.
Käytän puoliteholla, tuntuu silläkin välillä jäävän varsinkin mattoihin turhan tiukasti kiinni. Ainakin lika saa kyytiä!
Muutaman kerran lattiasuulake irronnut varren putken päästä, mutta olen irroitellut sitä usein imuroidessani kapeita välejä. Ehkä olen huonosti saattanut laittanut sen takaisin, siinä ei ole mitään lukitusta. Itse lattiasuulake tuntuu taipuvan myös mitä ihmeellisimpiin asentoihin, mahtuu oman sohvan alle.
Johdon pituus ja sitä myötä iso käyttösäde on enemmän kun osasin toivoa. Tästä valtava plussa!
Imurin kaikki renkaat pyörii hulvattomasti ympäriinsä, joten imuria perässä vedettäessä se saattaa välillä lähteä herkästi vääriin suuntiin kolhien huonekaluja. Sähköjohdon takaisinkelaus-painike on omassa imurissani vähän tiukka eikä johto välttämättä huolimattomasti painamalla kelaudu. Näistä edellämainituista pieni miinus.
Lopputulemana kuitenkin hämmentävän tehokas, yllättävän hiljainen ja kivan tuntuinen imuri. Myös mukana tulleet suulakkeet on ihan asialliset.
Voi kun olisin tämän imurin ostanut jo aiemmin.
