Laadukkaan oloinen pannuArvosana 4/5
Pannu vaikuttaa laadukkaalta ja parin käyttökerran perusteella ihan toimivalta, mutta käyttö vaatii ehkä hieman totuttelua, ettei ruoka tartu kiinni. Mielestäni noudatin ohjeita, eli lämmitin pannua ensin hitaasti ilman öljyä, mutta silti esim jauheliha aluksi vähän tarttui, ei kuitenkaan liian häiritsevästi, ja aion ehdottomasti jatkaa pannun käyttämistä. Itselleni tärkeintä on se, ettei pannussa ole haitallisia aineita kuten pinnoitetuissa pannuissa.
Tiina
