Hi
The best children's watch out there. I recommend it 100% 👌 👌VasileHyvä puhelin eskarilaiselle
Hankittiin kellopuhelin eskarilaiselle, joka kulkee jo naapurustossa itsenäisesti kaverilta toiselle. Kellolla voi soittaa ja sovelluksesta voi seurata missä lapsi liikkuu eli juuri riittävät ominaisuudet kuusivuotiaalle. Kello pysyy kätevästi ranteessa, jolloin se ei unohdu kaverille eikä se vaadi erillistä laukkua mukaan ottamista varten. Akku voisi kestää hieman pidempään, muuten erinomainen tuote!Anonyymi25–34vVihdoin saan lapseni kiinni
Iltatähtemme sai joululahjaksi Xploran ja nyt kuukauden käytön jälkeen kommunikaatio mummojen ja ukkien kanssa on mennyt aivan uudelle tasolle. Kaikki ovat onnellisia. Me myös perheenä, sillä leikin tiimellyksessä kello pysyy mukana ja lapsen saa kiinni, silloin kuin haluaa. Akku kestää ja jotekin lapsi on enenmmän läsnä, kun ei tuijota koko aikaa kännykkään, jota esikoisemme teki saman ikäisenä.Lissu45–54vMiksi tätä ei ole keksitty jo 10v sitten+
Loistava tuote lapsille. Harmittaa, ettei Nokialandiassa ole keksitty tätä tuotetta jo 10-15v. sitten. Ei pelejä, ei nettiä. Lapsen saa kiinni ja me vanhemmat pystymme kontrolloimaan kuka pystyy Nicolle soittamaan. Hyvin näyttää kello kulkevan mukana pihaleikeissä ja koulustakin opettajalta tuli positiivista viestiä, kun meidän poika ei räplää kännykkää välitunneilla.Alexander35–44vKäyttöönotossa ei kannata hötkyillä
Liittymän aktivoinnissa kesti yllättävän kauan, joten kannattaa suorittaa aktivointi ainakin päivää ennenkuin pitäisi olla lapsen käytössä. Softapäivitystäkään ei voi tehä (vaikka olisi wifi-verkossa) ennen kuin laite on aktivoitu. Xploran palvelussa oli jotain häikkää, koska jostain syystä ei voitu päivittää kuin yksi kuva / päivä kontakteihin. Tämä toki kosmeettinen ongelma lapselle joka osaa tunnistaa nimet, mutta isompi ongelma muuten. Kelloon ei voi lähettää "normaaleja" tekstiviestejä, mikä tuntuu jokseenkin keinotekoiselta rajoitukselta. Vain Xploran mobiilisovelluksella voi viestitellä, joten viestintä "muiden kuin vanhempien kanssa" jää puhelun varaan. Ranneke voisi ehkä olla vähän laadukkaampi/mukavampi, mutta toki vaihdettavissa (jos vain jostain sattuu löytämään kelloon sopivia... Ei näemmä ollut ihan helppoa, ainakaan lapsen makuun sopivia ei löytynyt.) Muutama käyttöviikko takana, ja edelleen lasta harmittaa, jos kello unohtuu kotiin aamulla. Askelmittari on kovassa seurannassa 😁Miku35–44vLasten puhelin aikuiselle
Arvostan sitä, että puhelin on helppo pitää mukana ja sillä voi tarvittaessa soittaa. 2 henkilöä (ns huoltajat) pääsee myös näkemään sijainnin. Sopii vanhuksen jonkinlaiseksi turvapuhelimeksi. Lapsen ensimmäiseksi puhelimeksi erinomainen idea, uudemmat mallit luultavasti toimivat paremmin ja ovat helppokäyttöisempiä.MukkaHyvä olisi jos toimisi kuten luvattu
Toimii kyllä kotimaassa, mutta toisin kuin luvattu, ei toimikaan ulkomailla. Kaksi kuukautta sitten selitys oli että ”tilapäinen vika”, nyt kuulemma ”selvityksessä”.Juha35–44vEi korjattavissa
Laite muuten hyvä, mutta esim näytön lasia ei saa vaihdettua/korjattua. On hankittava uusi laite. Näytön lasivakuutuksen saa vain xploran kautta ostettuun laitteeseen.Pettynyt isä55–64vFloppi
Kello ylikuumenee herkästi jos puhuu yli 10min puhelua. Askelmittari valehtelee minkä kerkiää ja gps pomppii välillä sinne sun tänne. Toimii kunnolla vain sellasilla paikkakunnilla missä nettiyhteys on joka kolkassa hyvä. Hommattiin tämä pääasiassa sitä varten koska lapsi opettelee itsenäistymistä kotimme lähialueilla ja siihen aika törkeen huono gps. Tällä hinnalla pitäisi tänä päivänä jo saadaa paljon kehittyneempää tavaraa.Pettynyt25–34v
Tuote-esittely
Xplora XGO3
XGO3 johdattaa lapsen turvallisesti digimaailmaan, sillä se on kehitetty huolellisesti nimenomaan lapsen tarpeet huomioon ottaen. XGO3 on luonteva ensiaskel kohti itsenäistymistä, ja vanhemmilla on aina kontrolli lapsen puhelimesta huoltajan sovelluksen kautta. Yksinkertaisempaa arkea Xploran avulla!
GPS
Katso, missä lapsesi on XGO3:n avulla. GPS -toiminnon avulla voit seurata lastasi turvallisella ja huolettomalla tavalla, kun hän on ulkona leikkimässä. Voit myös luoda turva-alueita matkapuhelimeen ladattavalla huoltajan sovelluksella, joka ilmoittaa sinulle, kun lapsi lähtee tai saapuu turva-alueelle.
Yhteydenpito
Kelloon esiasennettu Xplora Mobilen SIM-kortti mahdollistaa puhelujen soittamisen ja vastaanottamisen aivan kuten tavallisella matkapuhelimella. Tällä tavoin voit pitää helposti yhteyttä lapseen ja asettaa itse yhteystiedot, joiden kanssa lapsi voi olla yhteydessä. XGO3:lla voit soittaa tai vastaanottaa puheluja helposti pyyhkäisemällä näyttöä. Lapsi voi lähettää valmiiksi asennettuja viestejä, emojeja sekä ääniviestejä – ei tylsää tekstiviestiä!
Ota valokuvia
XGO3:ssa on 2 megapikselin kamera, jolla voi ottaa upeita kuvia, joten lapsesi voi jakaa kuvia kanssasi koko päivän. Ja mikä parasta, Xplora noudattaa GDPR-asetuksia, joten sinun ei tarvitse huolehtia tallennuksesta tai siitä, että kuvat päätyvät Internetiin.
#GOPLAY
Koskaan aikaisemmin lapset eivät ole olleet yhtä passiivisia, eikä heillä ole ollut yhtä paljon ruutuaikaa, me haluamme auttaa muuttamaan tätä. Lasten tulisi olla aktiivisia, tutkia ja kokea maailmaa – siksi olemme lanseeranneet maailman ensimmäisen GOPLAY-aktiviteettialustan, joka yhdistää liikunnan ja viihteen! Xplora on yksi luotettavimmista tuotteista tässä kategoriassa ja on voittanut useita palkintoja Euroopan johtavana lasten kellopuhelimena.
Teemme yhteistyötä SONY PlayStationin, Netflix Spy Racersin ja monien muiden kanssa jännittävissä kilpailuissa ja palkinnoissa.
Miten XGO3 eroaa edeltäjästään XGO2-mallista?
- Korkeampi vedenpitävyysluokitus ( IP68 )
- Parempi akunkesto
- Suurempi muisti
- Laadukkaampi kamera
- Paranneltu laatu
- Saatavilla viidessä eri värissä!
Tärkeimmät ominaisuudet:
- 1,3 tuuman TFT-näyttö
- 4G, 3G, 2G (vaatii aktivoinnin Xplora sivun kautta)
- WiFi
- GPS
- Nano-SIM
- Puhelu- ja viestitoiminto
- Micro-USB
- 3-akselinen kiihtyvyysanturi
- Askelmittari
- RTOS-käyttöjärjestelmä
- #GOPLAY
- 2 MP kamera
- Roisketiivis IP68
- 850 mAh akku / 72 tuntia valmiustilassa
HUOM!
XPLORA XGO3 -puhelin sisältää XPLORA Mobile Oy-operaattorin valmiiksi asennetun SIM-kortin. Puhelin, sekä huoltajan XPLORA -sovellus on linkitetty keskenään ja XPLORA-puhelin ei toimi ilman linkitystä. Liittymän käyttö maksaa 12/13/19 € kuukaudessa, riippuen siitä, mikä tilausvaihtoehdoista valitaan aktivointisivulla. Hinnat sisältävät ilmaiset puhelut, viestit ja datan käytön EU/ETA-alueella. XPLORA-puhelimen esiasennettu SIM-kortti toimii Elisan verkossa. XPLORA-puhelimen esiasennettu SIM-kortti aktivoidaan ennen puhelimen käyttöönottoa osoitteessa: https://www.xplora.fi/aktivoi/
Tärkeää tietoa, lue ennen ostamista.
1.7.2023 alkaen Xplora laskuttaa palvelumaksun huoltajan sovelluksen käytöstä, jos asiakkaalla on käytössä jonkun toisen operaattorin kuin Xploran liittymä. Palvelumaksu koskee vain uusia Xploran kellopuhelin aktivointeja. Muutos ei vaikuta Xploran nykyisiin käyttäjiin. Huoltajan sovelluksen palvelumaksu on 9,90 € (sis. ALV) kuukaudessa. Palvelumaksun maksaminen on edellytys kellon toimimiselle yhdessä huoltajan sovelluksen kanssa.
Palvelumaksu kattaa Xploran huoltajan sovelluksen käytön kellon kanssa sekä pääsyn Xploran aktiviteettialustalle.
Xplora huoltajan sovelluksen käyttö sisältyy Xplora liittymään, jolloin palvelumaksua ei peritä. Lue lisää ja aktivoi liittymä alla olevasta linkistä.
LINKKI: Lue lisää / aktivoi Xplorasi (https://www.xplora.fi/aktivoi-xplora/)
Tuotekoodit ja brändi
- Tuotenumero
- 817909
- Brändi
- Xplora
- Valm. tuotekoodi
Tuotteen linkit
Lisätiedot
|
Brändi | Xplora |
Tuotekoodi | XGO3-FI-SL-BLACK |
EAN | 7090048402556 |
UNSPSC-koodi | 43211511 |
Takuuaika | 24 kk |
Takuuohjeet | Takuu-asiat sekä huollot hoitaa Elcare
Elcare Nordic Oy Silvastintie 1 01510 Vantaa puh 010 574 5200 (ark. klo 9-16) huolto.fi@elcare.com https://elcare.com/ Asiakaspalvelupiste avoinna arkisin 08.30-15.30 https://elcare.com/fi-fi/ota-yhteytta |
Pakkauksen koko | 7 cm x 3 cm x 26 cm |
Pakkauksen paino | 0,198 kg |
Pakkauksen tilavuus | 0,000546 m³ (0,546 l) |
Näytä hintapuntari |
Huollot | 9.21 % |
Palautukset | 2.63 % |
Viimeksi saapuneet |
|
Viimeksi myyty |
|
Lisätty valikoimaan | 16.8.2022 |