Odotus palkittiinArvosana 4/5
Aiemmat saman sarjan autot kasanneena odotus oli korkealla, ja kylläpä olikin hyvä ostos. Teknisesti toimivat ratkaisut valmiissa autossa ovat nokkapeltiä lukuun ottamatta ensiluokkaisia - vaihteisto toimii, kuten pitääkin, rullaa nätisti, ovien aukaisumekanismi on todella monimutkainen, mutta toimiva ja kontinkin saa lukittua auki. Auton vahvin kohta tuntuu olevan runko penkkien takana, joten on mukava, että katon saa vain nostamalla irti, jotta autoa on helpompi siirrellä.
Tällä kerralla ohjeissa oli kriittisistä kohdista qr-koodilla linkki ohjevideoon, mikä oli kyllä todella hyvä ajatus. Vähän kuitenkin tuntui käyvän niin, että kyseisten videoiden arvo oli matala, ja muutamasta muusta kohdasta olisi kyllä kaivannut selvennystä.
Muutama virhe on jäänyt ohjeeseen, pahimpana kohta 1122 ja sen jälkeinen kehitys aina kohtaan 1126 asti. Osakokonaisuus ei mene paikalleen ohjeen mukaan tekemällä mitenkään nätisti. Saa sen sinne tungettua, mutta jää kieroon ja vahvaan jännitykseen. Kannattaa tehdä peilikuvana nuo kohdat 1110-1115 mukaan.
Ferrari-osia (ei tarra vaan printti) on huima määrä. Logoja on joka paikassa ja tekstejäkin taitaa olla lähemmäs 10 kpl. Mukavana yksityiskohtana sarjan edellisten autojen tavalla autokohtainen sarjanumero. Yksityiskohdista mainittakoon erityispiirteenä vanteet, joiden pyörimissuunta on määritelty. Nkyvätpä renkaatkin olevan kuvioidut epäsymmetrisesti pyörimissuunnan suhteen.
Osat oli jaettu loogisesti järkevän kokoisiin kokonaisuuksiin, ja yksi pöytä riitti (juuri ja juuri) tällä kerralla kasaamiseen. Osat löytyvät todella helposti, kun saman kasauskokonaisuuden toisiaan ulkonäöllisesti muistuttavat palikat ovat eri pinoissa. 6. pusseista loppui mustat pinnit (LEGO Black Technic Pin with Friction Ridges and Slots) kesken, mutta tarvittava määrä oli jäänyt yli aiemmista pusseista.
Rungossa on huomattava määrä jäykistyspaloja, mutta en näkisi vääräksi vahvistaa rakennetta edellleen. Valmis auto painaa ihan hyvin. Itse kasausta vaivasi edelleen se ongelma, että kun tarpeeksi jäykkiä liitoksia teki niin pitkät pinnit (LEGO Pin Long with Friction Ridges) eivät välillä halunneet mennä mitenkään paikalleen suoraan työntämällä, ja niin kovasti rakenteessa oli välillä kamaa, ettei minkäänlainen vääntely vaan kerta kaikkiaan ollut mahdollista. Esipuristelin päistä kasaan muutamassa kohdassa etenkin punaisia pinnejä.