Tarjouksesta ihan ok toistaiseksiArvosana 4/5
Paljoa en ole vielä kerennyt konetta käyttämään, mutta vaikuttaa ihan tekevän tehtävänsä. Jopa loskalunta jaksaa jotenkin nostaa, mutta menee nopeasti tukkoon. Kuivempi lumi ei tuottanut ongelmia paitsi tuulen osalta. =D Senkin sai hoidettua, kun kääntää putken heittämään mahdollisimman alas. Pieniä kosmeettisia havaintoja oli jotta koneessa oli paljon sormenjälkiä heti paketin avattua joten itse en kerennyt koskemaankaan. Oikean puoleisessa kahvassa josta saadaan renkaiden veto päälle on pintavaurio maalissa ja sen alla ruostetta. Heittoputken kampi joka tulee polven kohdalle on tässä liian pitkä joten helposti lyö polveaan siihen. Käyttöohjeet ei aivan täsmää todellisuuden kanssa joten liekkö tullut jotain päivitystä koneeseen, mutta ohjeet ei ole ajan tasalla esim rikastin toimii päinvastoin, itse koneessa merkintä oikein ja muuta pientä esim ohjeissa taisi olla heittoputken pään lipan ylös-alas vaijeri ohjeistettu menemään jostain silmukan läpi jota ei ole olemassakaan. Öljytikku taisi myös olla moottorin toisella puolella mitä ohjeet kertoi, mutta koneessa olikin lippulappu tikun kohdalla. Bensakorkin ketju ei ole tankin puolelta kiinni vaan lähtee korkin mukana. Jostain syystä myös pussi jossa ohjekirjat ovat oli revitty auki keskeltä vaikka pussissa olisi päässä ollut pussinsulkija... Renkaat lyö välillä sutia, mutta ei toistaiseksi ole vaikuttaneet juurikaan käyttöön ja tähän varmaan auttaa jos laittaa lumiketjut. Suosittelen tällä hetkellä kyllä pihahommiin, mutta tämmöisiin pieniin juttuihin voi varautua tai ainakin itselleni sattui tämmöinen "mallikappale", mutta toivottavasti konepuoli on kunnossa.
