Kokemukset ja arvostelut
15 tuotearvostelua
Käteensopiva peliohjain
Kokonsa puolesta ohjain yllätti positiivisesti. Tällaiselle pienikätiselle pelaajallekin ohjain tuntui istuvan hyvin käteen, vaikkei se olekaan kooltaan tavanomaista pienempi. Myös tuotteen jämäkkyydestä tulee plussaa. Aiemmin käyttämiini verrattuna tuntuu paljon tukevammalta, mikä lisää ainakin itselleni käyttömukavuutta.
Hienoisena miinuksena kokisin tietynlaisen vaihtelun tuotteiden paininherkkyydessä. Kierroksessa menossa jo toinen tällainen ohjain ja zl -painike on uudessa todella paljon herkempi kontaktille kuin vanha. Edellinen ohjain myös hajosi hieman odotettua nopeammin, mutta toisaalta se ei ollut sen lyhyempi-ikäinen kuin muiden valmistajien samassa hintahaarukassa olevat tuotteet.
Väinöläinen35–44vLastenkin käteen sopikvat ohjaimet
Ohjaimet tulivat peliemulaattorikäyttöön (RetroArch) ja Ubuntu tunnisti ohjaimet mallikkaasti. Laatuvaikutelma hyvä ja näppäimet toimivat odotetusti. Ohjaimissa myös feedback.
Tapsa45–54vPettämätön peliohjain
Todella hyvä käsissä ja aidon pleikkaritunnelman saa heti.
JonneU8635–44vLoistava ohjain tähän hintaluokkaan
Laadultaan verrattavissa alkuperäisiin PS-ohjaimiin, mukava käsituntuma ja responsiiviset näppäimet. Todella hyvä ohjain tähän hintaluokkaan!
weehookoo45–54v8BitDo Pro2
Toimii niinku pitää ja mukava käyttää. Hinta ja laatusuhde on hyvä.
Pelaaja45–54vAsiallisen hyvä ohjain
Olen pitkään ollut vannoutunut näppis- ja hiirimies, mutta nyt ostin tämän parantaakseni pelailumukavuutta muutamissa peleissä. En ole vuosiin käyttänyt mitään peliohjaimia aktiivisesti, mutta olen kyllä tyytyväinen: ohjain sopii käteen, pelattavuus parani ja hinta on kohtuullinen. Näppäinten ohjelmointia ei ole vielä tarvinnut kokeilla.
setäpelaaja35–44vHintaisekseen ok ohjain
Ostin kakkosohjaimeksi tietokoneelle langallisen Xbox360-ohjaimen kaveriksi moninpelejä varten. Ihan ok ohjain mutta en voi aivan varauksetta suositella.
Ensiksi hyvät puolet. Pro2 on halpa yleisohjain joka toimii windows-ympäristössä sujuvasti ja on mielestäni hauskan näköinen retro-tyylinsä ansiosta. Napit ja dpad on tuntumaltaan mukavan taktiilit.
Toisaalta pädin halvan hinta vähemmän yllättäen näkyy kyllä jossain osissa. Esim. dpad pitää kummaa ääntä tai rohinaa välillä, aivan kuin muovi hankaisi muovia vastaan. Tuntuisi kuitenkin toimivan normaalisti. Liipaisimet ovat myös hieman lepsun tuntuiset ja oikea pitää napsuvaa ääntä palautuessaan. Tämäkään ei luultavasti vaikuta käyttöön. Huomasin myös että tärinämoottorien ääni on korkeataajuisempaa kuin useimmissa kokeilemissani ohjaimissa, ja hieman ärsyttävä jos pelaa hiljaisemmalla äänenvoimakkuudella.
Ergonomia on ehkä vähän makuasia, mutta itselle ohjain ei istu kovin hyvin käteen. Kun ohjaimeen tarttuu niin etu ja keskisormet hakeutuvat luonnollisesti liipaisimille sekä takana oleville extra painikkeille (paddles). Jos taas pitää etusormet bumppereilla ja keskisormet liipaisimilla niin tulee helposti takapainikkeille vahinkopainalluksia. Sinällään ei ole ongelma jos ei käytä takapainikkeita. Huomasin myös että tattien pinnoite on hieman liukas, ja jos vaikka juoksee pelissä yhteen suuntaan pitkään tuntuu että otetta tekis mieli korjata nostamalla peukku pois tatilta hetkeksi. Itselle kyllä Xbox 360 ohjain ja vaikka pleikkaireiden ohjaimet on tuntuneet paljon paremmilta kädessä.
Eli voi olla ihan kokeilemisen arvoinen halvan hinnan vuoksi, mutta mielestäni ei kuitenkaan niin erinomainen kuin netin suht hehkuttavista arvosteluista olisi voinut päätellä.
boomerishgamerToimii switch ja steam käytössä
Ostettu switch lisäohjaimeksi ja käytetty myös fps ohjaimena pcssä linux-steamin kanssa.
Ihan ok.
JPH45–54vHyvä ohjain.
Halpa, hyvä ja langallinen. Nämä oli kriteerit, kun etsin PC:lle uutta ohjainta. Tämä on kaikkea sitä ja vielä nätti.
Rusty25–34vMahtava
Kaikki toimii kuten pitääkin, softa on helpoo käyttää ja lisänapit ovat kätevät.
Pauli18–24vParas Switch ohjain!
Aivan mielettömän hyvä ohjain, niin retro pelaamiseen kuin modernien pelien pelaamiseen. Käyttömukavuus loistava, 3 metriä pitkä johto joten sohvaltakin voi pelailla. Suorastaan ryöstö että näin halvalla saa näin hyvän ohjaimen.
Seferoth35–44vParempi kuin Logitech F310
Ollut käytössä vuoden, ja on ollut yks lempiohjaimista, mitä oon kokeillut. Tosi hyvä tunto, analogiset tikut ja triggerit helposti muokattavissa deadzone-tarpeisiin, ja turbo-toiminto, jos on tarvetta. Myös on tehty paljo paremmasta materiaalista, kuin muut ohjaimet tällä hintaa (kuten Logitech F310)
D-pad voi liian kovassa painalluksessa antaa ehkä vinosuunnan, mutta pitää painaa kyllä lujaa sitä varten. 100% suositeltavaa.
Finngon25–34vPätevä ohjain
Ostin kakkos ohjaimeksi olohuoneeseen. Myös ohjelmoitavat pohjanapit kiinnosti niin tämä meni hankintaan. Tähän asti voi todeta että tuntuma on hyvä. Nappien väritys voi vähän aiheuttaa ongelmia tottumattomille mutta jos juuri tämän ohjaimen ostat niin tod.näk. olet jo tietoinen nappien väreistä.
Vähän huonoakin: Pohjanapit on pikkaisen liian kevyitä, helppo osua ja painaa niitä vahingossa eli mitään todella kriittistä ei näihin kannata laittaa. Ohjelmointisofta on vähän kryptinen, perustuu symbooleihin ja niiden tulkintaan joka ei ihan hetkessä aukea. Muutoin ihan pätevä ohjelmisto.
Kaikenkaikkiaan tätä voi käyttää myös pääasiallisena ohjaimena. Ei ollenkaan huono ostos vaikka huippuohjainten laatu tuntumaan ei päästä.
Exworks245–54vMarkkinoiden laadukkaimpia yleisohjaimia
Hankin ohjaimen RetroPie -emulaattorin käyttöön, jolla pelaan eri alustoilla olevia retropelejä. Ohjain toimii loistavasti niin Windows- kuin Linux-pohjaisilla alustoilla ja ristiohjain, sekä napit tuntuvat laadukkailta ja ohjain kevyeltä, jolloin ohjainta on mukava käyttää ilman, että kädet tai sormet väsyvät. Markkinoilla on suuri määrä erilaisia yleisohjaimia, mutta 8BitDo on ehdottomasti niiden kärkikastia.
Otus25–34vHintansa arvoinen
Laadultaan yhtä hyvä, kuin xbox tai ps ohjaimet. Hinta kolmasosa näistä, joten todellakin hyvä ostos.
Switchille ohjain25–34v
