Siirry sisältöön
Verkkokauppa.com – Todennäköisesti aina halvempi
Etusivu / Tuote 728048 / Kommentoi arvostelua

Kommentoi arvostelua

Lähetä kommentti arvostelulle

Kamera ja varsinkin sen ohjelmisto.
Arvosana 3/5

Käytin aikoinaan ostopäätöksen vahvistamiseen runsaasti aikaa lukemalla eri sivustojen arvosteluja.

Arvostelut olivat pääosin hyvin positiivisia ja varsinkin kamerapuolta niissä hehkutettiin. Sonyn tuotantoon olen ollut hyvin tyytyväinen, myös koko viihdejärjestelmäni on Sonyn tuotantoa.

Kamera olikin se, pienehkön koon lisäksi, joka vaikutti ostopäätökseen. Pieni haave oli, että voisi pikkuhiljaa luopua Nikonin järkkärin kantamisesta matkoilla.

Toisin kuitenkin kävi, se oli nimenomaan kamera ja sen ominaisuudet ja ohjelmistot, jotka eivät kuitenkaan luonut uskoa, että pärjäisin sillä. Kamera ja sen ohjelmistot poikkeavat hyvinkin paljon puhelimissa totutuista kameroista, sekä androidin päällä toimiva Sonyn oma versio on hieman "kevyt". Aivan lopullisen päätöksen sai aikaiseksi, kun vertasin kaverin keskihintaisella Samunsungilla samasta kohtaa otettuihin kuviin. Pakko oli myöntää häviöni ja kovan työn tehneenä palauttaa laite tehdasasetuksiin ja perua ostopäätös.

Huuco
Muotoiluohje

Kommentin esikatselu

Otsikko

Anonyymi

Lähettämällä viestin hyväksyt ehdot. Tutustu palvelutarjoajan tietosuojaselosteeseen.