Käy ja kukkuuArvosana 4/5
Hyvä tv tällaiselle ei-hifistelijälle. Kuva ja ääni pelaa ja googlen äänikomento-ohjaus toimii mainiosti etenkin YouTuben musiikkihaussa. Ei tarvi kirjoitella turhaan. Kaukosäädin muutenkin laadukas, ja nappien paikat löytää muistista sijoittelusta, ts. ei tarvi katso ensin, mitä painaa.
Teksti-tv, jonka ystävä vielä olen, oli pettymys. Ei hae alasivuja muistiin taustalla vaikka siirtyisin ensin esim. 513 sivulle Pohjois-Pohjanmaan uutisiin ja välillä katsomaan itse kanavaa. Mm. LG-vanhempi tv-toimii tässä paremmin. Teksti-tv aamulla kahvin kera on tällaiselle tietotekniikan ammattilaiselle rauhoittava kokemus.
Lisäksi harmittaa yleensä nuo käyttöjärjestelmien ja palvelujen pukkaamat mainokset joka paikkaan. Kun vielä saisi simppelin tv:n, jossa peruspalvelut eikä mainoksia ja turhia palveluita esillä. Olen tyytyväinen, etten ostanut uutta LG:tä. Velipoika osti, ja noissa uusimmissa malleissa käyttöliittymän mennyt aivan pilalle vanhempiin malleihin verrattuna. Ei tahdä löytää mitään perusjuttuja.
Muutenkin tv:iden vertailu kaupoissa erittäin vaikeaa nykyään, kun tv:t ei ole enää kiinni oikeassa tv-lähetysverkossa. Eli et voi katsella liikkeessä oikeaa tv-kanavaa tai kokeilla teksti-tv:tä. Tästä iso miinus kaikille kaupoille ja koko alalla. Kaikki ei ole pelkkien suoratoistopalvelujen käyttäjiä, ainakaan vielä.