Kokemukset ja arvostelut
5 tuotearvostelua
Solifer FAT 20
Valitettavasti kertynyt vain vähäisen käyttökokemusta. Sen pohjalta tuntuu ihan hyvältä valinnalta.
Avustus alkaa muutaman poljinkierroksen jälkeen ja avustuksen teho on riittävä ainakin minun käyttöön. Ehkä tarvitsee joillakin tuntuman saantia avustuksen kanssa. Ohjaus tuntuu "yliohjautuvalta". Käännettäessä tuntuu kääntyvän itsestään ja siihen pitää panna vastaan. Se tuntuu oudolta. Toimii kuitenkin ihan OK.
Ihan hyvä valinta!
Masa65 tai yliEnsimmäinen sähkösitkutin
Oli tarkoitus kirjoittaa arvostellu paljon aikaisemmin, mutta nyt 340+ km jälkeen on ainakin käyttökokemusta.
Ensiksi, ajaminen vaatii hieman totuttelua, sillä sähköavustus lähtee päälle hieman viiveellä ja voi olla hieman hankala saada päälle, jos koittaa valmiiksi korkealla vaihteella lähteä polkemaan hitaasti.
Viides avustus teho sen sijaan, kun se lähtee päälle, niin pyörä sit ampaisee siihen 25+ km/h, jolloin se saattaa alkaa venkslaamaan päälle ja pois rajoituksien mukaan.
Itse suosittelen hidastaessa / pysähtyessä suosiolla pudottamaan matalat vaihteet, jotta sähköavusteisuus on helpompi ns. kytkeä päälle polkemalla.
Korjatut miinukset:
- Pyörän saadessa, eturengas oli vinossa etuhaarukkaan nähden.
- Jarrulevyt hinkasi jatkuvasti.
- Vasen poljin heikosti asennettu ja tipahti polkiessa.
AE8625–34vTyylikäs, mutta painava
Ensimmäinen sähköpyöräni. Natisee vähän sieltä täältä, mutta pysynee kasassa. Jarrut on hyvät. Mainostekstin "voi ajaa ilman akkua" on vähän ehkä liikaa sanottu, ehkä tasaisella ja vähän matkaa - pyörä on todella raskas ja leveät kuvioidut renkaat hidastavat ajoa.
MUTTA, jos ja kun akussa riittää virtaa, tällä pääsee melko jyrkätkin mäet ylös. Noin 15km matkoja olen ajellut "täysillä", akku kestää ainakin sen verran. Avustin reagoi viiveellä polkemiseen, mutta lienee tottumiskysymys.
= melko hyvä peli.
topi75Solifer Sähköpyörä 20 Fat
Tuntuisi ihan toimivalta pyörältä, minun käyttööni sopiva. Innostuu pyöräilystä taas tämän kanssa!
MäntFun to bike
This is the first e-bike that I've ever used. It is quite heavier than a normal bike but it has big tires so it feels stable. The battery is very efficient. Even at the lowest level, you can feel it "pushing" you. The seat is quite comfortable and it can be tall enough for tall people.
This bike worth of every penny.
Panu