Onnistunut valinta soittamisen pariin palaavalleArvosana 5/5
Akustiseen pianoon tottuneena aloin vuosien soittotauon jälkeen etsiä kohtuuhintaista sähköpianoa, jolla voisi kokeilla paluuta soittamisen pariin.
Hankintakriteereitä oli kaksi: toiminnoiltaan yksinkertainen sisältäen kuitenkin vähintään metronomin, transponointimahdollisuuden ja kuulokeliitännän sekä soittotuntumaltaan omiin sormiin sopiva.
Käytön perusteella voisin kuvitella, että jossain vaiheessa alan kaivata soittotuntumalta jotain muuta. Mitä se on, muotoutuu vasta, kun soittotunteja kertyy ja kädet jälleen tottuvat soittamiseen. En kuitenkaan vähentänyt soittotuntuman tähtien määrää, koska tähän hetkeen Roland FP-60X oli kaikin puolin nappiostos. Mukava oli myös voida valita soittimen väriksi valkoinen.
