Kokemukset ja arvostelut
4 tuotearvostelua
Riittävä TV:n äänentoistoon
Heräteosto näkemättä, muun tuotteen yhteydessä. Kyllästyin The Frame TV:n surkeaan äänentoistoon, eikä kellariin unohdettu 30v Bose ole kovin baby proof. Piti saada jotain TV:n kaveriksi sopivaa.
Ensi näkemältä vaikutti isommalta kuin mittojen perusteella kuvittelin. Oli helppo ottaa käyttöön ja mukana tuli optinen kaapeli. Ostin myöhemmin HDMI (ARC) -kaapelin. Ei toiminut. Voi olla TV:n vika tai vaikeakäyttöisyyttä.
Ensi kuulemalta puhe erottui erinomaisesti pienelläkin volyymilla. Samoin musiikista saa selvää pienelläkin volyymilla. Basso ei tietenkään vastaa erillistä supparia, mutta on riittävä. Korkeat taajuudet erottuvat joskus liiankin vahvasti, mutta riippuu myös tallenteen laadusta. Usein se on kuitenkin puheen erottamiseen eduksi. Toisaalta hyvän erottelukyvyn vuoksi joissakin TV-ohjelmissa huomaa jos äänet ei ole tasapainossa ja musiikki jyrää puheen, riippumatta siitä onko clear voice päällä.
AAS35–44vYamaha soundbar SR-B20A
Todellä hyvä laite televiso siirtyy niin musiikin kuin elokuvienkin osalta aivan uudelle tasolle.
ikäihminen65 tai yliYamaha SR-B20A -soundbar, musta
Hintaansa nähden hyvä soundbar, äänenlaatu päihittää Sony -tv:n omat äänet. Kuunteluasetuksia riittävästi. Todella helppo asentaa.
Rente65 tai yliTuttua Yamaha laatua!
Ostin kaiuttimen kerrostaloasuntoon parantamaan TV katselukokemusta.
Kaiuttimesta lähtee yllättävän suuri ääni pieneen kokoonsa nähden. Bassoa voi säätää, mutta elementtien koon takia tämä ei tietenkään pääse yhtä matalalle kuin erilliset subit. Aktiivisubin voi tähän kyllä liittää jos bassoa kaipaa lisää.
Clear Voice-ominaisuus on loistava varsinkin ilta aikaan, puhe kuuluu paljon selkeämmin. HDMI ARC tekee käytöstä vaivatonta, eikä kaiuttimen omaan kaukosäätimeen tarvitse koskea. 3D "Surround" luo jonkinlaista tilan tunnetta ääneen mutta ei mitenkään tajunnanräjäyttävästi.
Kaiken kaikkiaan loistava ja minimalistinen tuote. Nyky telkkareiden kaiuttimet on aika kehnot, joten tämä on hyvä lisä jos ei erillistä kotiteatterisysteemiä omista / halua.
Lemppari18–24v
