Ei niin kovin älykäs jätteentekijäArvosana 2/5
Lähtökohtaisesti, kun kahvinkeittimen joutuu yhdistämään mobiilisovellukseen ja wifi-verkkoon, voisi kuvitella, että sen käytöstä olisi tehty sujuvampaa, mutta kaikkea muuta. Parin päivän käytön jälkeen kone meni jumiin, ja hukkaan meni sekä paketillinen kapseleita että monta tuntia aikaa, kun yritimme saada konetta toimimaan. Sovellus ei kertonut, miksi koneessa vilkkuu vihreä valo normaalin sinisen sijaan, eikä kahvia voinut keittää. Käyttöoppaan symbolitaulukossa ei myöskään ollut selitystä. Ongelma ratkesi vasta, kun kone oli ollut yön yli irrotettuna töpselistä ja ilmeisesti “unohtanut”, miksi ei suostunut toimimaan.
Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin koneessa käytettävät Vertuo-kapselit, jotka ovat kolme kertaa suurempia kuin vanhat kahvikapselit, eli ylimääräistä jätettä tulee muovikassillinen viikossa. Kyseisiä kapseleita ei myöskään saa ostettua mistään muualta kuin Nespresson verkkokaupasta. Sieltä tekemästäni tilauksesta puuttui puolet kapseleista ja yksi paketillinen oli väärän mallisia kapseleita. Yhteydenotto Nespresson asiakaspalveluun onnistui ainoastaan puhelimitse, ja puhelusta jäi paha mieli, vaikka puutuvat kapselit lähetettiin perästä.
En suosittele tätä laitetta kenellekään, joka ei välttämättä halua tehdä kahvinkeitosta sen suurempaa ongelmaa. Niin ja se maku…ei jatkoon.