Hyvä keitin pienillä puutteillaArvosana 4/5
Ensimmäisen tälläisen ostin 11v sitten, vasta viime viikolla hajosi lopullisesti ja alkoi räpsiä vikavirtasuojaa keskuksesta. Etsin vastaavilla spekseillä keittimiä, mutta valikoima on varsin huono. Päädyinkin siis hakemaan uuden samanlaisen tilalle.
Kymmenessä vuodessa kannun nokka on näköjään päivitetty niin, että se ei enää roiski ympäriinsä kaadettaessa, plussaa siitä. Yksi tähti lähtee parin pienen puutteen sekä hinnan takia. Eli tuota suppilon pidikettä ei vieläkään saa kokonaisuudessaan irti ja pesuun. Se kerään ajan saatossa melkoisen määrän töhnää ja on vaikea putsata. Eritoten magneettinen kiinnitys kärsii kokemuksen mukaan hyvinkin nopeasti siitä, että sinne kertyy moskaa joka lopulta hajottaa tuon muovin magneetin ympäriltä (edellisessä tämä tapahtui n.4 vuodessa). Kellossa ei edelleenkään ole varmistuspatteria eli sähkökatkon jälkeen saa kellon säätää aina uudestaan (pätee moneen muuhunkin laitteeseen vaikka olisi aika yksinkertainen ja halpa juttu lisätä..). Tippalukon jousi on edelleen aika heiveröinen eikä tippalukko ole ns. bullet proof. Myöskin muidenkin mainitsema kova pöhinä varsinkin veden loppuessa on ominaisuus mistä luulisi olevan suhteellisen helppo päästä eroon, mutta saksalainen insinööri pitänee äänitasoa sopivana.
Monen valittamaa kylmää kahvia en kyllä ole tällä saanut aikaan eli ainakin oma mittari näytti 95C pannussa vielä puolen tunninkin jälkeen.
Kaikinpuolin hyvä ostos, jonka käyttöikä on kertaalleen todennettu. Tuotteen price point mielestäni olisi satasen alapuolella, n.90€ lienee lähellä oikeaa.