Aneemista AtmostaArvosana 3/5
Ostin tämän tarjouksessa, vaikka olin lukenut hieman kielteisiä arvioita tästä. Ajattelin, että edullinen hinta (180€), Dolby Atmos -tuki ja LG:n yhteistyö Meridianin kanssa takaisi, että tämä olisi edes hintansa arvoinen, mutta valitettavasti ei.
Alkuun testasin soundbaria kuuntelemalla musiikkia sen kautta, ja pidin kuulemastani. Tosin käytin vertailukohtana television kaiuttimia, joiden rinnalla minkä tahansa soundbarin on helppo loistaa.
Pistin muutaman atmos-ääniraidallisen elokuvan kokeiluun ja ongelmia alkoi ilmetä. Blade Runner (4K) kuulosti melko kamalalta. Puhe oli miksauksessa ylikorostanut ja kuulosti luonnottomalta. Elokuvan ääniraitaa oli miltei miellyttävämpi kuunnella television kaiuttimilla. (Eräässä tämän samaisen soundbarin arvostelussa koekuuntelussa oli Blade Runner 2049, ja siinäkin oli ilmennyt merkittäviä ongelmia äänentoiston osalta.) Mm. Mother ja Roma kuulostivat sentään paremmilta soundbarin läpi, mutta mitään mullistavaa tilaäänikokemusta ei soundbar tarjonnut, vaan äänentoisto oli vaisu.
Soundbarin kaiuttimia pystyi hieman säätämään, mutta soundbarin tunnistettua atmos-äänisignaalin omat säädöt poistuivat käytöstä eikä niitä voinut tehdä atmos-tilassa, ja oli valmistajan epäonnistuneiden painotusten armoilla. Mm. tästä johtuen ei-atmos elokuvat kuulostivat paremmilta.
Uskoisin, että subwoofer tekisi tällä soundbarille ihmeitä. Oletettavasti siis malli SN7Y 3.1.2 on huomattavasti parempi laadultaan. Tähän SN7CY malliin ei ole mahdollista liittää subwooferia, vaan ainostaan takakaiuttimet, jotka tuskin tätä vielä pelastaisivat.
Plussaa käyttömukavuudesta. Kaukosäädin oli hyvä ja selkeä, ja soundbarin käyttö oli erittäin helppoa ja intuitiivista. Äänenvoimakkuutta voi säätää television kaukosäätimellä (tukee useimpia merkkejä). Pidin soundbarin pelkistetystä designista, mutta se saattaa olla jonkun toisen silmään lähinnä tylsä.
Jos harkitset tätä sen vuoksi, että haluaisit atmos-soundbarin, eikä ole euroakaan enempää varaa sijoittaa soundbariin, niin en siltikään suosittelisi tätä, sillä juuri atmos-elokuvia toistettaessa tämä soundbar on heikoimmillaan.
Itse päädyin palauttamaan tämän parin päivän jälkeen, ja ostin (outletista) tilalle hieman kalliimman, mutta samassa hintaluokassa olevan Sonyn HT-X8500:n. Vaikka siinäkin on omat (pienemmät) ongelmansa, niin äänentoisto on huomattavasti parempi. LG:stä jäin kaipaamaan lähinnä kaukosäädintä ja sitä kuinka sulavasti LG-televisioni sekä LG-bluray-soitin tekivät yhteistyötä LG-soundbarin kanssa. Mutta se tärkein, eli äänentoisto jätti yksinkertaisesti liikaa toivomisen varaa.
Jos olisin maksanut tästä normaalihinnan, niin olisin todennäköisesti antanut vieläkin huonomman arvosanan.
