Kokemukset ja arvostelut
7 tuotearvostelua
Laadukas televisio Samsungilta
Niinhän siinä kävi, että pari vuotta sitten ostettu 55" televisio jotenkin kummallisesti kutistui ja oli aika katsella uutta ja isompaa televisiota.
Edellinen televisio oli myös Samsungin, joten päätin pysytellä tutussa ja turvallisessa merkissä. Harkinnassa oli myös tästä mallista pykälää paremmat Q90T ja Q95T, mutta ne eivät kuitenkaan tuoneet lisähintaansa nähden ominaisuuksillaan minulle enempää lisäarvoa. Lisäksi tämä malli tuli hyvään tarjoukseen.
Käyttöönotto oli helppoa. Käytin Samsungin SmartThings-sovellusta ja se sujui hyvin.
Televisio itsessään on tyylikkään näköinen. Jalusta on kyllä varsin jämäkkä laitos, mutta televisio heiluu hieman sen varassa.
Kaukosäädin ja käyttöjärjestelmä olivatkin tuttuja jo edellisestä televisiosta, joten niiden kanssa ei tarvinnut opetella käyttöä. Television valikot ja sovellukset toimivat sujuvasti ja kaukosäädin sisältää mielestäni kaikki oleelliset näppäimet. Lisänä vanhempaan kaukosäädinmalliin verrattuna olivat omat näppäimet Netflixille, Amazonin Prime Videolle ja Rakuten Tv:lle.
Kuvanlaatu on omiin tarpeisiin erittäin hyvä. Perinteisiä televisiokanavia tulee katsottua erittäin vähän ja pääasiassa käyttö on konsolipelaamista ja suoratoistopalveluita.
Olen näillä kokemuksilla ostokseen erittäin tyytyväinen ja toivottavasti nyt tuli ostettua sopivan kokoinen eikä tarvitsisi ihan heti parin vuoden päästä taas olla miettimässä uutta televisiota :)
MarkusM, 35–44vHyvä telkkari
Ostin tarjouksesta 1199€ hinnalla ja sillä hinnalla ehdottomasti hyvä hinta/laatu. Kuva on erittäin hyvä myös televisiokanavia katsottaessa vakkkei ne ole edes full hd kuvaa. Valikot sekä appsit toimii hyvin ja todella nopeasti. Kyllä on hyvä tv.
Kekek35–44vLaadukas tv monelta osin
kaikki tuntuu toimivan niinkuin pitää. Kattava ja erittäin hyvä yhteensopivuus omaan omenalaite perheeseen. Kuva hyvää laatua ilman suurempaa säätöä, Ainoastaan appien asentelussa välillä "satunnaishaasteita" muuten skulaa niinkuin pitääkin. Asennus oli myös helppo kokemus. Plussaa myös usean striimauspalvelun "helppokäyttöisyydestä".
hansM, 35–44vHyvä valinta
Todella hyvä kuva ja kapeat huomaamattomat reunat. Musta on mustaa ja värit kirkkaat – säädin saturaatiota tehdasasetuksista pienemmälle luonnollisen kuvan saavuttamiseksi. Käyttöjärjestelmä ok, jotkin ominaisuudet vähän epäkäytännöllisiä (esim. TV:n kanavaoppaaseen pääseminen vaatii useamman painalluksen). Älyominaisuudet ok, mm. kirkkauden adaptoituminen tilan valaistuksen mukaan on hyödyllinen ominaisuus. Pieni, vain muutaman painikkeen sisältävä kaukosäädin vaatii vähän totuttelua, koska se ei sisällä kaikkia käteviä oikoteitä, kuten vanhemmät säätimet. OLED:iä halvempaa etsiville oiva valinta.
Tonttu25–34vSuositus Samsung q80t-televisiolle
Ostin Samsung q80t television 65-tuumaisena versiona. Käyttöä nyt pari viikkoa takana ja olen erittäin tyytyväinen ostokseeni. Pelaan paljon PS4-pelejä ja televisio toimii erittäin nopeasti. Olen myös yllättynyt erittäin hyvästä mustan tasosta. Hd-kanavat näyttävät hyviltä. Television käyttöjärjestelmä toimii nopeasti ja Netflix ja Disney+ toimivat moitteettomasti wifillä. Ainoa kritiikin aihe on one remote, josta en erityisesti pidä, mutta kyllä siihen tottuu. Kaukosäädin on myös ehkä turhan muovisen oloinen tämän hintaluokan tuotteeseen.
AlikM, 35–44vErinomainen TV
Oikein mallikas suoritus Samsungilta, vaikkei ruutu olekaan OLED niin kuva on erinomainen. TV on ripeä toiminnoissaan, valikot liikkuvat vauhdilla yms. Kaiuttimetkin ovat melkoisen hyvät, vaikkei toki mitään high-endia. Lisätoimintoja piisaa enemmän kuin tarpeeksi, viikon käytön jälkeen ei ole vielä kaikkia ehtinyt kokeilla mutta kokonaisuus on ehdottomasti hyvä. Asennus oli helppo ja nopea.
Hinta/laatusuhde kohdallaan
TJ74M, 45–54vHyvä kuvanlaatu, sulavat valikot
Kuvanlaatu hyvä ja valovoima riittää myös valoisaan huoneeseen.
Valikot toimii sujuvasti ja vaihtaminen eri lähteiden tai sovellusten välillä toimii viiveettömästi.
TommiM, 35–44v