Tarpeellinen lapsiperheeseen/lemmikkitalouteenArvosana 4/5
Hommasin tämän että voi tehdä pikasiivouksia. Lapsiperheessä joutuu esimerkiksi eteistä imuroimaan kesällä joka päivä kun ulkoa tulee kiviä ja hiekkaa. Tähän tämä on oikein näppärä, imee roskat, kivet, hiekat. Samoiten keittiössä tulee sotkua ja ruokapöydän alla on aina ruuan jämiä, nämä lähtee kyllä kivasti. Meillä on myös marsuja joiden häkistä tulee heinää lattialle joskus, nekin lähtee joskin pisimmät heinät täytyy ottaa huolella tai jää lattialle.
Ihan kiva tuo led-valo, hyvin näyttää että lattialla on pölyä vaikka ei näyttäisi siltä ennen imurointia. Pölysäiliö ihan jees, pari kertaa sillä Imuroi akun tyhjäksi ennen kuin tarvii tyhjentää eli riittävä on. Tuo tyhjennysmekanismi oli yllätys itselle ekalla kerralla kun säiliön pohja aukesi samalla kun vivun käänsi loppuun asti ja roskat levisi lattialle. Kannattaa varautua. Paino ookoo, akullisen jaksaa hyvin imuroida (vaimon mielestä kevyt) Akku kestää sen 25-30min ja kone ladataan mukana tulevan seinä kiinnikkeen avulla, kiinnikkeen Ruuvit eivät tulleet mukana mutta onneksi löytyi omasta takaa. Koneen saa myös ladattua laittamalla johdon suoraan koneeseen,pysyy seinää vasten itsekseen pystyssä. Äänestä plussaa! Hiljaisempi kuin meidän johdollinen. Missään ei mainittu mikä suodatin tässä on, mutta imuroinnin jälkeen en ole havainnut perinteistä tunkan hajua.
Ainoita moitteita siitä, että isoimmat roskat tahtoo jäädä tuohon suulakkeen eteen pyörimään kun eivät mahdu suulakkeen alle, tosin sama juttu on joissakin johdollisissakin. Imuteho on riittävä, turbotehoa ei ole vaan yksi Imuteho. Vähän ehkä toista tehoa jäin joskus kaipaamaan kun heinät jäi lattialle.
Ilmeisesti laite on sama kuin Air Force 460 mutta ilman lisäosia, enkä niitä kyllä ole kaipaillutkaan. Ainoana ehkä se yksi mikä menee patterien väliin.
