Kuuma purkkiArvosana 3/5
En ole koskaan kohdannut reititintä, jonka asennus olisi ollut yhtä hankalaa. Resetoinneista huolimatta reititin antoi kolme erilaista tervehdysikkunaa, joista yksi kysyi salasanaa, eikä hyväksynyt laiteeseen kirjoitettua. Yksi sanoi, ettei selain ole tuettu, vaikka kokeili kaikkia tunnettuja selaimia ja yksi oli setup wizard, joka ei mennyt loppuun asti. Lopulta asennus onnistui ihmeen kaupalla kännykkäsovelluksen kautta.
Käytössä reititin on nopea ja wi-fi 6 yhteys toimii kuin kone olisi suoraan verkkokaapelissa.
Reititin kuumenee käytössä huolestuttavan paljon, niin paljon, että laitteen muovikotelon luulisi muuttavan muotoaan ajan kanssa. Laite on myös hieman epävakaa. Joka toinen päivä tulee hetki, jona laite katkaisee yhteydet ja kertoo DHCP-palvelimen ongelmista. Yhteydet katkeavat hetkeksi myös, jos laitetta liikuttaa, joten se on hyvä ruuvata paikalleen.
Yhteenvetona voisi sanoa, että ihan ok laite halvalla, mutta ei sovi teknisesti harjaantumattomille tai lujaa luotettavuutta tarvitseville.