Kokemukset ja arvostelut
9 tuotearvostelua
- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKuvanlaatu
Hintansa arvoinen - varsinkin alennuksessa
Tuli tartuttua tarjoukseen ja tiesin kyllä mitä saan, kun pöydällä on ollut yksi melkein samanlainen jo yli neljä vuotta. Kuva on hyvä tai voisipa sanoa erinomainen. Arvot (esimerkiksi virkistystaajuus) ei nyt ihan pelinäytöksi riitä, mutta itse käytän tätä toimistohommiin ja niissä pärjää mainiosti. Jatkossa näitä on kaksi kappaletta pöydälllä vanhan siirtyessä kakkosnäytöksi lähes vuosikymmenen vanhan (erinomaisen) 24-tuumaisen Eizon tilalle. Näillä kyllä kelpaa tehdä koti- ja etätyöt silloin kuin niitä sattuu.
Yllättynyt ja pettynyt45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKuvanlaatu
Hyvä perusnäyttö
resoluutio/näytön koko on varsin sopiva windows-käyttöön. Edullisia 4k IPS-näyttöjä odotellessa mielestäni paras kompromissi. Kuvanlaatu ok. Näyttö asettuu sopivalle korkeudelle ilman säätöäkin, jalusta on vaan sen verran hutera että näyttö saattaa lähteä heilumaan sivusuunnassa jos on vähänkään joustava pöytä ja/tai raivoisa kirjoitustyyli. Olisin ottanut USB-C:llä varustetun mallin jos sellaisia olisi liikkeessä ollut, mutta hyvä näinkin.
Keke Vaara45–54v Hyvä qhd näyttö
Parin viikon käytön perusteella. Oikein hyvä kuva ja värit.
- KäyttöominaisuudetTuotteen laatuVastinetta rahalleKuvanlaatu
Hyvä perusnäyttö!
Hyvä perusnäyttö kotityöskentelyyn. Selkeä kuva. Silmät eivät väsy kuten vanhaa näyttöä katsoessa. Korkeutta ei voi säätää, mutta se oli tiedossa tuotetta ostaessa. Suosittelen!
PorterN, 35–44v Good screen, but I had to return it
The screen was amazing, the colors and light pretty good for the price, I really wanted to have it, but I tried 2 times with the same screen and both cases came with some small failures in the panel, quite common in IPS panels.
- Bleeding
- 1 dead pixel
I had to return it and got the 32 inches instead, but I really like this screen, sad that I had bad luck
GizarroM, 25–34v- KäyttöominaisuudetTuotteen laatuVastinetta rahalleKuvanlaatu
Hyvä näyttö kohtuuhintaan
Kohtuuhintaan hyvä 27" näyttö kotikonttoriin. Toiminut hyvin Lenovon telakan kanssa.
TranceyM, 35–44v - KäyttöominaisuudetTuotteen laatuVastinetta rahalleKuvanlaatu
Hyvä perusnayttö hintaansa nähden
Halusin 27-tuumaisen näytön tavallista suuremmalla resoluutiolla. Pääasiallinen tarve oli saada suurempi ruutu koti- ja etätyöhön, mutta koska en tee työkseni kuvaa enkä videota, niin en halunnut maksaa ylimääräistä ominaisuuksista, joita en tarvitse. Korkeussäätö puuttuu, mutta varsinkin tv-striimejä katsoessa huomaa, että kuvanlaatu koheni vanhaan 24-tuumaiseen bulkkinäyttöön verrattuna selvästi.
ijm145–54v - KäyttöominaisuudetTuotteen laatuVastinetta rahalleKuvanlaatu
Ihan ok näyttö
Hyvä näyttö. Toki asentoa ei juuri voi säätää eikä korkeutta, mutta sehän on tiedossa, kun näytön ostaa.
Jonne35–44v - KäyttöominaisuudetTuotteen laatuVastinetta rahalleKuvanlaatu
Hyvä näyttö ainakin peruskäyttöön
Kokonsa ja ulkonäkönsä puolesta ihan hyvä perusnäyttö. En ole keksinyt mitään virheitä tai puutteita, mutta eihän tämä ihan huippunäyttökään ole. Teen aika paljon graafista suunnittelua, eikä tämä ole ehkä siihen kuitenkaan ihan paras vaihtoehto. En kuitenkaan ollut nyt valmis maksamaan enempää näytöstä. Hintaansa nähden varmaan ihan ok vaihtoehto mihin tahansa käyttöön.
TeippiN, 45–54v
