Erinomaista vastinetta rahalle
Tuote ollut arvostelua kirjoittaessa viikon ajan käytössä. Ensimmäiset langattomat pelikuulokkeet, jotka omistan. Ostin tuotteen ensisijaisesti pelaamiseen, mutta päätökseeni vaikutti myös "neutraali" ulkonäkö ja mikin pois ottamisen mahdollisuus, joten kuulokkeita kehtaa pitää päässä myös julkisilla paikoilla. USB-C liittimen ansiosta kuulokkeita pystyy hyödyntämään puhelimeen langattomasti liitettynä (jos vain puhelimesta usb-c löytyy). En ole havainnut minkäänlaista viivettä yhdistämisessä. Paketin mukana tulee myös normaali aux-piuha, joten kuulokkeita pystyy käyttämään langallisestikin. Pelikäytössä itselläni kuulokkeet ovat yhdistettynä PS4-konsoliin. Äänet toistuvat hyvin, ääni ei pätki eikä äänentulossa ole viivettä. Kuulokkeet päässä pystyy kävelemään ympäri asuntoa äänenlaadun huonontumatta. Playstanion ryhmächatissa puhuessa toimii myös loistavasti. Kuulokkeet ovat mukavat päässä, eivätkä ainakaan 3h pelisessioissa ole alkaneet väsyttämään tai painamaan. Tuotteen keveys on todella positiivinen asia! Kuulokkeessa olevista pikanäppäimistä (mic-mute, volume, power) erityistä kiitosta kätevyyden takia. Ainoa miinus tuotteessa on käsissä pitäessä hieman "vempula" ja halpa tuntuma. Päässä pitäessä tätä ei huomaa. Valmistajan kotisivuilta pystyy lataamaan kätevän ilmaisen sovelluksen, jolla pystyy tietokoneeseen yhdistettynä muuttaamaan äänibalansseja (EQ) haluamallensa tyylille. Tämä tuotearvostelu on kirjoitettu hinta/laatusuhde mielessä pitäen.amatööripelaajaM, 18–24vHuippulaatuiset yleis- ja pelikuulokkeet
Vertailukohtina käytän Sennheiser Game One (pelikuulokkeeni) ja Sennheiser Momentum M2. Näissä on aivan mahtava ääni ja USB-C langaton vastaanotin toimii mainiosti. Todella mukavat päässä. Vartin käytön jälkeen en edes huomaa kuulokkeita korvilla. Nämä ovat NIIN mukavat korvilla. Bassoa on juuri sopivasti ja keski- ja korkeat taajuudet ovat kelpoisia. Sennheiser Momentum M2:ssa on paremmat korkeat taajuudet. Yleiskatsauksena hyvin balansoitu ääni hieman bassopainoitteisena. Basso ei ole yhtä jyräävän muhkea (hyvällä tavalla) kuin esim. Plantronics Backbeats Pro -kuulokkeissa. Se on selvästi enemmän aisoissa. Taajuuksia voi säätää Steelseriesin oman windows 10 ohjelman avulla. Nämä ovat nyt minun eniten käytetyt kuulokkeet. Ostin nämä pääosin Nintendo Switciha varten kytkettynä telakkaan tai suoraan konsolissa kiinni. Molemmin päin toimii moitteettomasti. Käytän näitä myös toimistolla musiikin kuunteluun päivät pitkät ja skype-palavereissa mikin kanssa, joka kuulostaa TODELLA hyvältä langattomaksi mikiksi. Puhelimen (Samsung Galaxy S8+) kanssa tämä pätkii välillä, muutta uskon että puhelimessani on jotain vikaa, kun tämä toimii kaikilla muilla laitteilla. En ole myöskään löytänyt netistä muilla olevan samaa ongelmaa. Olen ollut yhteydessä Steelseriesin tukeen, joka pelaa tosi hyvin ja saan vastauksia nopeasti. Tilasin pari lisäadapteria, jolla saan helposti vaihdettua missä laitteesas kuulokkeita käytän. Kuulokkeiden mukana tulee n. 1 m pituinen adapterijohto jolla saa kuulokkeet kytkettyä USB-A:lla laitteisiin joissa ei ole USB-C liitintä.viltsu123M, 25–34vLoistavat
Loistavat kuulokkeet hinnallensa, eli ei mitenkään korkealaatuiset, mutta normikäyttöön nämä kuulokkeet ajavat asiansa. Käyttömukavuus on erinomainen, eikä kuulokkeet tunnu päässä päivän päätteeksi miltään. Yhdistäminen oli helppoa ja laitteiden välillä vaihtelu on vaivatonta. Ostin lisäksi USB-C kaapelin, sillä omaan läppäriin ei vastaanotin mahdu leveytensä vuoksi.n2725–34vHyvää vastinetta rahalle
Eli kuulokkeet toimivat juuri kuten mainostettu. Mukavat päässä ja äänenlaatu tämän hintaiseksi todella hyvä. Ainut miinus että SteelSeries ei ole saanu Oneplussan android laitteille ajureita toimimaan joten USB-C Dongella ei valitettavasti saa nuihin langattomasti ääntä. Tämä tottakai aika marginaali "vika" joten se ei varmasti haittaa suurinta osaa muita käyttäjiä.HeppaTyttö94M, 25–34vErinomaiset kelpohintaiset langattomat pelikuulokkeet
Kuulokkeet olleet käytössä noin kuukauden päivät. Olen ollut erittäin tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt kuulokkeiden laadusta kokonaisuutena. Toistaiseksi olen ainoastaan käyttänyt kuulokkeita PS4:n kanssa ja homma toimii erittäin hyvin. Kokeilin ensin Razer Kraken Tournament Edition -kuulokkeita, jotka olivat aivan täyttä roskaa. Toki Razerit oli muutaman kympin halvemmat, mutta niiden saamat positiiviset arvostelut hämmentävät suuresti. Steelseriesit sen sijaan eivät jätä kylmäksi. Käyttömukavuus on ihan huippuluokkaa. Kuulokkeet ovat kevyet ja istuvat päähän erittäin pehmeästi. Yhtään kertaa ei ole tullut tunnetta, että kuulokkeet pitäisi saada pois päästä, vaikka kuulokkeet päässä vierähtäisi useampikin tunti. Äänenlaatu on myös täysin riittävällä tasolla pelikuulokkeiksi, ehkä jopa parempi kuin olettaisi tämän hintaisilta langattomilta PELIkuulokkeilta. Bassoa on riittävästi, mutta se ei painotu liikaa. Akunkesto on myös todella hyvä. Itsellä on riittänyt 1 latauskerta viikkoon. 2,4GHz yhteys on myös toiminut hyvin, kuulokkeet päässä voi kulkea ympäri kämppää ilman häiriöitä ihan huoletta. Jos jotain negatiivista pitäisi löytää, niin se on tuotteen rakenteen laatu, mikä johtuu muovista ja hieman halvasta ulkonäöstä. Mutta se on itselle aivan yhdentekevä seikka kun käytän niitä vain pelaamiseen. Yhteenvetona: tässä on loistavat pelikuulokkeet kohtuulliseen hintaan, jotka todellakin tarjoavat vastinetta rahalle, ja enemmänkin. Erinomainen hintalaatusuhde. Voin suositella lämpimästi kenelle tahansa!reikäleipä18–24vPelikäyttöön
Toimivat aivan loistavasti ps4:n kanssa. Nyt kuukauden käytön jälkeen ei mitää pahaa sanottavaa. + Ei haittaa vaikka pelaisi pidemmänkin pelisession kuulokkeet istuu mukavasti päähän. +Liitettävyys eri laitteisiin +Mikin irroitus mahdollisuus mukavaa, voi vaikka lähteä ihmisten ilmoille kuulokkeet korvilla vaikka lenkille. Ja sitten tärkein ainut miinus tulee yhdistettävyydestä oneplus 6t Puhelimeen. Toimii kyllä mutta softat siihen ei ole täysin soveltuva.JantzaM, 25–34vMikrofoni lopetti toimintansa
Ostin kuukokkeet reilu kuukausi sitten helsingin myymälästä ja nyt mikrofoni lopetti toimintansa ihan yhtäkkiä. Luin steelseries sivuilta muita arvosteluja niin 5 muulla oli käynyt sama ongelma. Toivoisin jotain korvausta.PaavoM, 17 tai alleHalvat
Huono äänenlaatu niin sisään tulevalla kuin lähtevällä äänellä(mikki). Ainoo plussa, että kantama hyvä ja suhkot ok päässä. Kuitenkin päädyin palauttamaan tuotteen.OsesN, 25–34vHyvä yritys
Nyt kuukauden ollut käytössä ja ei voi suositella. Erittäin muovinen tuntuma, basso "kumisee" ja liian kirkkaat yläpään äänet aiheuttavat enemmän päänsärkyä kuin nautintoa pelaamisessa. Mikrofoni sekoilee välillä ja tulee "robottimaista" ääntä, uudelleen käynnistys korjaa kyllä ongelman ainakin hetkellisesti. Akunkesto on vaihtelevat ja lataaminen kestää ikuisuuden jos satut käyttämään näitä samaan aikaan. Korvapehmusteet ovat kyllä hyvät ja tuote on kevyt päässä.TsubaM, 25–34vmicrophone problems
microphone is not good always having problems but comfortability is 100% okstupidifyM, 35–44v
Tuote-esittely
Täysin pelialustariippumattomat Steelseries Arctis 1 Wireless -pelikuulokkeet ovat käyttövalmiit missä vain, milloin vain. Ei huolta laiteparien yhdistämisestä, Arctis 1 Wireless -kuulokkeet käyttävät häviötöntä ja viipeetöntä 2,4 Ghz langatonta yhteyttä ja näppärällä USB-C:hen liitettävällä langattomalla lähettimellä yhdistät kuulokkeet kätevästi niin Nintendo Switchiin kuin Android matkapuhelimeenkin. Mukana tulevan adapterin avulla liität kuulokkeet vaivatta PC:hen tai PS4 -konsoliin, kun Xboxiin yhdistäminen onnistuu perinteisellä 3,5 mm liitännällä. Arctis 1 Wireless -kuulokkeet käyttävät samoja kuulokeajureita kuin palkitut Arctis 7 -kuulokkeet joten niiden äänenlaatu on huippuluokkaa.
Discord -sertifioitu mikrofoni tarjoaa ylivertaista ja luonnollista ääntä vaimentaen ulkopuolelta tulevan metelin. Mikrofoni on myös mahdollista irroittaa. Teräsrakenteinen panta on tehty kestämään ja se sopii mainiosti kaiken kokoisille päille, kuulokkeet ovat kevyet ja kestävät, joten käyttömukavuus säilyy pitkienkin pelisessioiden aikana. Kuulokkeiden säätimet on sijoitettu kätevästi korvakuppeihin, joten voit säätää äänentasoa, mykistää mikrofonin tai keskeyttää musiikin toiston tai jatkaa sitä ilman erillistä säädintä suoraan kuulokkeista.
Steelseries Arctis 1 Wireless ominaisuudet:
- Yhteensopivuus: PC, PS4, Xbox One, Nintendo Switch ja Android-puhelimet (Galaxy Note 10:tä vanhempiin malleihin langattomasti pelkkä ääni)
- Taajuusvaste: 20 - 20 000 Hz
- Herkkyys: 98 dB
- Impedanssi: 32 Ohm
- Mikrofonin taajuusvaste: 100 - 6500 Hz
- Mikfonin herkkyys: -38 dB
- Langaton 2,4 Ghz yhteys
- Langattoman yhteyden kantomatka: 9 metriä
- Akunkesto: jopa 20 tuntia
- Myyntipakkauksen sisältö: Arctis 1 Wireless -pelikuulokkeet, USB-C langaton lähetin, USB-A -adapteri, 4-pinninen 3,5 mm audiokaapeli, käyttäjän dokumentaatio
Tuotekoodit ja brändi
- Tuotenumero
- 575920
- Brändi
- Steelseries
- Valm. tuotekoodi
Tuotteen linkit
Lisätiedot
Brändi | Steelseries |
Tuotekoodi | 61512 / 5707119039321 |
EAN | 5707119039321 0813682026820 |
UNSPSC-koodi | 52161514 |
Takuuaika | 24 kk |
Takuuohjeet | Takuuasiat Verkkokauppa.com asiakassivujen ohjeilla. |
Pakkauksen koko | 24,5 cm x 10 cm x 20,5 cm |
Pakkauksen paino | 0,624 kg |
Pakkauksen tilavuus | 0,0050225 m³ (5,0225 l) |
Näytä hintapuntari |
Huollot | 0 % |
Palautukset | 0 % |
Viimeksi saapuneet |
|
Viimeksi myyty |
|
Lisätty valikoimaan | 5.9.2019 |