Rahan arvoisetArvosana 4/5
Ostin nämä kuulokkeet pitkän harkinnan jälkeen ja en ole ollut pettynyt. Alkuun kuulokkeet painoivat hieman korvaa niin, että ne kipeytyivät vähäisenkin kuuntelun jälkeen, mutta pidemmällä aikavälillä ainakin omat korvani tottuivat niihin. Ostin kuulokkeet siis noin kuukausi sitten ja nyt pystyn pitämään niitä helpostikin kaksi tuntia putkeen. Eri kokoisilla korvatyynyillä pystyi kivasti valitsemaan omaan korvaan sopivimman koon, jotta ne painaisivat mahdollisimman vähän. Äänenlaatu näissä kuulokkeissa on mielestäni todella hyvä, peittää taustahälinän mukavasti esimerkiksi julkisilla kulkiessa. Pyöräillessä tosin se saattaa olla häiritsevää, koska ei kuule ympäristöä ja muuta liikennettä ihan niin selkeästi. Jaybirdin omalla sovelluksella sai myös kivasti säädettyä äänentaajuuden omalle korvalle täydelliseksi.
