Kokemukset ja arvostelut
4 tuotearvostelua
Suosittelen
Bassoa ei tarvitse paljoa säätää, kun saa jo pää hieronnan. Nää on todellisen basso ystävän kuulokkeet.
Äänenlaatu on uskomaton. Soveltuu moneen musiikkityyliin, soittaa särkemättä puhtaasti biisin kun biisin.
Tinttu25–34vIhan uskomaton ääni !
Näillä kuulokkeilla musiikin kuuntelu ei ole tylsää.
Ääni on aivan huikea ja basso ei varmasti lopu kesken ja sitä voi helposti säätää liukukytkimellä.
Hyllyssä on useammat Boset ja Beatsit mutta kun näillä on kuunnellut ei tee mieli muita päähän laittaa.
(En ole hifikriitikko joten mielipiteeni perustuu tavallisen tallaajan äänikorvaan)
Ei pätki, ja ANC toimii hyvin eikä kohise.
Toimii yllättävän hyvin myös handsfreena. Ääni kuuluu todella hyvin.
Ainut pieni miinus että palaverissa mikki kerää hieman ulkopuolisia ääniä, esim taustalla oleva radio.
Tulevaisuudessa tulen vertaamaan muita kuulokkeita näihin.
Keppari35–44vBassoa löytyy mutta kaikesta muusta tingitään
Hankin kuulokkeet yleiskuulokkeiksi, lisäbasson houkuttelemana.
Bassoa näistä vehkeistä todellakin löytyy, joskin se on haptista, eli värinän avulla tuotettua sellaista.
Basson ollessa yli puolella teholla se muuttuu nopeasti epämukavan tuntuiseksi ja sen joutuu laskemaan minimiin. Kuulokkeissa on 100e hintaluokan yleisäänenlaatu, joka ilman tärinäbassoa ei kuulosta kovin hienolta.
Asia josta näissä kuulokkeissa en millään pääse yli 200 euron kuulokkeissa on jokin kohina.
Se on kuin halvan bluetooth lähettimen sirinää eikä sitä saa pois päältä jollei kuulokkeita käytä johdon kanssa jolloin tärinäbasso ei ole käytettävissä.
Kohinaäänen kuulee jopa puoleen voluumiin asti, joka ajoi ainakin minut hulluuden partaalle kuunnellessani rauhallisempia kappaleita!
Näitä kuulokkeita en todellakaan voi suositella hankkimaan.
JoniM, 18–24vBassoa koko rahalla
Jäätävä basso minkä saa säätimellä säädettyä helposti myös normaalille tasolle. Yllättävän pienet kooltaan. Saa kuunneltua myös johdon kanssa. Yleisvaikutelma hyvä. Luo uuden pohjatason kuulokkeille.
JuustomestariM, 25–34v