Miellyttävät ja toimivat joka paikan kuulokkeetArvosana 5/5
Nämä ovat nyt toiset Jaybird kuulokkeeni ja voin todeta, että laatu ja toimivuus on omaa luokkaansa niin näissä kuin myös Tarah -mallissa. Alkuun oikean istuvuuden ja ääniasetusten löytäminen vie aikansa, mutta kun ne on saanut kuntoon, niin tuntuu, kuin kuulokkeet olisi tehty juuri minulle.
Vista mallin suurimpia plussia:
- Niiden akun kesto ja mukana tuleva latauskotelo, joka pitää akun latautuneena PITKÄÄN
- Pieni koko ja hyvä istuvuus korviin, monesti ei huomaa, että ne edes päässä on, kun esim. lenkille menee.
- Käytettävyys ja Jaybird app, jonka avulla äänenlaadun/-tason saa muokattua juuri omaan makuun sopivaksi.
- Kuulokkeet ovat lisäksi hien kestävät, joten hikistäkään liikuntaa ei tarvitse kavahtaa.
Kaikin puolin voin suositella tuotetta!
Olen testaaja Smartsonin kautta ja olen ostanut tuotteen alennettuun hintaan.
MakkeBee