Kokemukset ja arvostelut
13 tuotearvostelua
Aivan hyvän tuntoinen näin alkuun
Aloittelin tässä 2 aikoihin päivällä kasailemaan tuolia ja alkuun oli vähäisen hämmennystä koska en ole kasaillut aikaisemmin pelituolia tai mitään samanlaista, ei löytynyt netistä parempaa tietoa tai ohjeita että olisi saanut vähän enemmän avustusta mutta kyllä se siitä lähti pikkuhiljaa sujumaan, kaksi ja puoli tuntia kesti penkin kasauksessa koska loppuvaiheessa ruuvataan kiinni semmoiset muovin palaset tuolin kylkeen mitkä piilottaa ruuvit jolla selkänoja on laitettu kiinni, kesti yli tunnin saada viimeiset 2 ruuvia tuoliin kiinni kahden muun ihmisen avustuksella koska vaikutti siltä että ruuvi ei ollut tarpeeksi pitkä jotta se olisi mennyt muovin palasen läpi tuoliin kiinni, tuolin osissa oli myös jonkun verran likaa mutta se ei paljoa haittaa.
Nyt on tuoli kasassa ja on aivan mukavan tuntoinen, ei nitise tai pidä minkäänlaista ääntä ainakaan toistaiseksi ja hyvin kestää noin 126kg kaveria, niskatyyny tosiaan jää itselle hartioiden kohdalle jota en todennäköisesti pysty käyttämään sillä sitä ei saa ylemmäs.
Miro18–24vMonet mekaanisen säädöt
Paljon hyviä säätöjä istuimessa ja käsinojissa. Istuinkovuus tai muotoilu hieman takapuolta/jalkoja puuduttava useita tunteja käytettäessä (istuin melko pitkän mallinen reisimitaltaan). Ei kuitenkaan pidemmän päälle häiritse. Istuimen muotoillut sivutuet hankaloittavat tuolissa pyörimistä ja jalkojen nostelua eri asentoihin. Muuten toimistokäyttöönkin melko hyvä tuoli hintaansa nähden pelituoliksi. (Sain palautustuotteena n.70% hintaan). Keinonahka hieman natisee luonnollisesti liikkuessa tuolilla. Todella jämäkkä runko ja laadultaan oikein hyvän tuntuinen. Ei pahaa sanottavaa parin kuukauden kokemuksella.
ToimistokäyttöönTämä olisi voinut olla loistava.. mutta..
Ostin black fridaysta hintaan 150e. En saanut liikkeessä testata tuolia, koska mallikappaletta ei ollut esillä, joten otin riskin. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt avatessani pakettia ja kasatessani tuolia. Vaikutti hyvin laadukkaalta. Mietin että ei kyllä näin laadukasta saa alle kahden sadan. Kasaus oli helppo, ja istuessa ilmeni hyvä jämäkkyys eikä tuoli notku ison kaverin alla. Selkänoja on korkea, käsinojia voi säätää paljon, ja ne on mukavan kokoiset.
Mutta sitten... istuimen korkeuden säätöä ei saa tarpeeksi alas, jotta voisi käyttää istuimen kallistusominaisuutta joka on erittäin tärkeä ominaisuus. Liian moni nyky-jakkara on etukenossa eikä selkänoja niissä ole erikseen säädettävä.
Istuinosan pehmuste on niin kova etuosasta että se painaa reisiin ja saa aikaan jaloissa puutumista, ja minä olen 192cm. Olen yrittänyt kompensoida tätä pitämällä jalkojen alla koroketta, mutta ei se toimi jos siirryt työpisteellä paljon. Käsinojat max.korkeudessaan eivät mene pöydän alle jonka korkeus alta mitattuna on 73cm, joten tarvit korkeamman pöydän huonolla tuurilla jos et tahdo joka kerta säätää nojia. Tyynyä voisi pitää lisäpehmusteena istuessa, mutta sitten menetät tuolissa istumisen ergonomian ja joudutkin alkaa katsella 80cm pöydän jalkoja. Isommalle kaverille joka haluaa istua myös jalat melko levällään, ei istuinosa ole tarpeeksi leveä, vaan kuppipenkin reunat painaa ikävästi.
Tiedostin kyllä isona kaverina että tuskin löydän tuolia koska meille ei suunnitella yhtään mitään, vaikka edellinen sotkasta ostamani meni 10 vuotta ja oli tätä isompi ja pehmeämpi. Tämä tuoli olisi ollut lähes täydellinen, jos sen korkeudensäätö menisi 8cm alemmas, ja istuinosa olisi 5cm leveämpi tai kupit pehmeämmät. Harmi. Palautan lähipäivinä jos löydän muualta paremman.
IppE25–34vIhan hyvä tuoli
Perushyvä ja mukavan leveä/syvä tuoli pelaamiseen. Selkänoja on leveä ja tukeva sekä penkin hyvät säätömahdollisuudet auttavat mukavuudessa, mutta enkin mukana tulevat tyynyt alaselälle sekä niskalle ovat yhtä tyhjän kanssa. Niskan tuki on muotoiltu aivan miten sattuun eikä tue ollenkaan pelaamisen aikana ja on todella epämukava. Alaselän tyyny on hyvä mutta sitä nyt ei voi oikein käyttää ilman niskan tukea. Mekanismi alkoi paukkua ensimmäisen puolenvuoden aikana, ja vuoden jälkeen penkin kallistusmekanismi alkoi antaa periksi ja pamahti aina pystyyn ihan yllättäen. Nyt kolmen vuoden käytön jälkeen penkin kallistus ei enää toimi joten penkki on jämähtänyt pystyyn eikä liiku siitä mihinkään. Selkänojan säätö toimii, mutta on nyt alkanut antamaan periksi eli ihan pystyasennossakin antaa jo parikymmentä senttiä periksi taaksepäin.
rokkimakkara18–24vBlackstorm Pelituoli.
Noin vuoden kohta tullut käytettyä ja hyvin toimii ja ei mitään muttereita tai muuta mennyt rikki vielä ja mulla painoa löytyy normaalia toimisto/pelituolia varten ihan helposti ja liikaa. Ainoa mikä haittaa on pelituolin leveys, eli jos on iso perämys niin, voi helposti painaa liikan reisiä varten nuo kuppituolin reunat.
Kalle18–24vEnemmän tai vähemmän kertakäyttöinen tuoli
Nyt reippaan vuoden käytön jälkeen, tuoli alkaa olla valmis. Käsinojista on kyljet auenneet, kun elastisuus tullut tiensä päähän. Selkänojan taitto tuli tiensä päähän, kun lukitukset hampaat löivät yli. Eli "kirkonpenkkiasento" ja makuuasento enää mahdollisia. Vaikka tuolina varsin mukava, mutta tällä hinnalla odottaisi enemmän laatua.
Jostain satunnaisesta tuolin kitinästä valitin Verkkokauppa.com:lle takuuaikana, mutta tuoli olisi pitänyt lähettää Helsinkiin. En siihen keksinyt mitään järkevää keinoa, niin annoin asian olla...
Kokonaisuutena aika surkea kokemus.
Duke35–44vAsiallinen tuoli
Kaupassa tuntui mukavammalta, mutta vasta useamman tunnin jälkeen pystyy huomaamaan ettei ergonomia ole aivan huippuluokkaa. En ole tosin vielä ihan kaikkea testannut kunnolla. Niska jumiutuu, koska niskatyyny muotoiltu varmaankin pidemmälle ihmiselle. Sen korkeutta ei voi säätää, toki sen voi irroittaa, mutta sitten se lähtee seilaamaan. Reisien sivuille on tehty tuet niin, että jalkoja ei voi juuri levittää jos välillä vaihtaa asentoa pienen raikkaan tuulahduksen toivossa. Käsi/rannetuet on melko löysät ja lyhyehköt. Muuten todella hyvä pelituoli. Hinta 30-50e liian korkea. En kuitenkaan palauta ostosta, jospa hyvänä puolena tuoli saa minut ulkoilemaan enemmän.
Janne35–44vHyvä penkki
Näitä myös toimistoihin, niin toimistot säästävät rahaa tonnin/tuoli.
KV kala45–54vBlackstorm Throne Pro
150€ black friday tarjouksesta hyvä tuoli. Parin viikon käytön jälkeen tuolista kuuluu jo ääntä, mutta tuoli on pysynyt kasassa ihan hyvin. Kaikkihan nämä alkavat ääntämään viikon parin käytön jälkeen. Tuoli tuntuu edelleen tukevalta.
Kasaus oli helppoa. Säädöt ovat runsaat ja tuolissa on hyvä istua.
Manakuski35–44vPerus jakkara
Ohjeet on ihan vitsi mutta pystyy helposti kasaamaan ilmankin.
Tuoli on tosi mukava ja säädöt on hyvät
Käsinojat säätyy vähän joka suuntaan mutta on vähän lelun tuntuiset.
Plantronicille pipo pliisJykevää tekoa
Reilun kuukauden käytön jälkeen ei mitään nitinöitä tai natinoita kuulu. Todella jykevän ja kestävän oloinen tuoli. Käsinojien säädettävyys tosi hyvä kuten muutkin säädöt.Sopii isommallekkin äijälle hyvin(itse 187cm ja 95kg) Istuinosan syvyys tarpeeksi suuri pitkälle käyttäjälle. Kokemusta on Kinnarpsin ja Martelan jakkaroista ja täytyy sanoa että tämä tuoli yllätti positiivisesti. Suosittelen tätä kyllä.
DDR445–54v10 +
Rahalle vastetta. Todella mukavan tuntuinen ja kestävän oloinen. Ei huonoa sanotavaa. Blackstorm - hyvä merkki.
Iso ArskaM, 18–24vHyvä hinta-laatusuhde
Nyt on tuoli ollut reilut pari viikkoa käytössä ja ei moitittavaa.
Kasaus oli helppo, tuoli ei nitise mistään ja on erittäin tukeva.
JimiM, 18–24v