Rahan väärti, mutta pienoinen pettymysArvosana 4/5
Naiivina ajattelin että saleilta löytyvät penkit lienevät perustavaraa mitä on mahdollista ostaa kotiinkin. Ajattelin ettei kompromisseja juurikaan voi olla, en edes siinäkään vaiheessa kun rupesin katselemaan malleja missä puhuttiin helposta säilyttämisestä. D’oh!
Penkki toimii treeneissäni, ja n.90% liikkeistä onnistuu sillä. Kun painoa tulee hieman lisää esim. vinopenkkipunnerruksissa, niin vaikka painoraja on 200kg niin penkin selkämys rutisee hieman. Selkänoja on myös hieman lyhyt vinosoutuihin käsipainoilla rinta selkänojassa. Ongelmana on lähinnä asentoon pääseminen ja sen jälkeen rutinat. Olen 190cm pitkä, joten ehkä lyhyemmille se on sopivan pituinen.
Jotkut penkin ruuvit tuntuivat sellaisilta ettei niitä ollut edes mahdollista saada tiukalle. Harkitsin palauttamista tämän takia, mutta penkki on ollut vakaa ja tukeva.
Huomasipa senkin realiteetin kun kotona treenaa ilman paitaa, että penkki on hikisen kehon alla todella liukas. Pyyhe tms. alla kuitenkin poistaa tämän haitan.
Penkin selkänojan kulman säätäminen on hieman nimenomaan säätämistä, kun arvailet milloin pulikka on kohdalla että pääsee kiristämään. Tätä työtä kuitenkin helpottaa kun merkkaa vaikka valkoisella tussilla runkoon missä liukuvan palan pitää olla että se on useimmiten käyttämissäni kulmissa.
Penkki todellakin pakkautuu aika littanaksi. Tosin kyllä se on niin pitkä kuin osiensa summa. Penkin saa kuitenkin sellaiseen pakettiin että luulisi menevän sänkyjen alle. Itse säilytän sitä siivouskaappimaisessa kaapissa. Kumma kyllä penkin painopiste on pakattuna todella järkevä eikä kaatuile kaapista päälle ovea avatessa.
Vatsalihaksia tehdessä tukipuu on tukeva, ja saan itseni aseteltua mukavasti penkin päälle vaikka aika pitkä olenkin.
Yllätyksiä siis tuli, odotukset eivät täysin täyttyneet mutta toisaalta mikään ei ole kriittisesti pielessä. Maksoin tästä 139€.
