Koko rahan arvoinen!Arvosana 5/5
Asumme maalla vanhassa hirsitalossa kahden kissan ja koiran kanssa. Ulkoa kulkeutuu eläinten mukana jatkuvasti hiekkaa, savea ja muuta roskaa, eli lankkulattiat olivat jatkuvasti melko.. Noh, törkyisen näköiset. Aloin siis kipeästi kaivata helpotusta imurointiin.
Tein alkuun aika paljon vertailua eri imureiden välillä ja arvostelujen perusteella uskalsin tämän mallin meille ostaa. Meillä on paljon räsymattoja ja muuta tavaraa pitkin taloa, sekä vielä hieman keskeneräisen remontin takia poikkeuksellisen korkeita kynnyksiä, eli ihan mikä tahansa lelu ei meillä pärjäisi.
Ja mitäpä voin sanoa? Ainakin että tämä vehje ylitti kyllä suoraan sanottuna kaikki odotukset, ja vaikka hinta hieman itseä kirpaisi niin paras ostos aikoihin! En ala ominaisuuksia sen paremmin listaamaan, mutta imuri vaikuttaa olevan äärettömän fiksu ja järjestelmällinen. On niin kauhian helppoa vain painaa sovelluksesta imurointi päälle joka ilta, eikä hiekkaa ja karvoja ehdi edes kertyä! Suurin yllätys oli laitteen teho, sillä vaikka lattialla ei varsinaisesti mitään roskaa tai karvoja näkyisi, osaa imuri irrottaa matoista ja muualta pölyä joka päivä säiliön täydeltä. Imuri ei myöskään luovuta heti hidasteen osuessa eteen (esim maton reuna) vaan ottaa suorastaan vauhtia ja yrittää uudestaan - sisukas kaveri siis. Ainoastaan kevyimpien räsymattojen reunat tuottavat joskus haasteita, mutta niistäkin se selviää omin avuin, eli auttaa ei juurikaan tarvitse. Xiaomin sovellus on omasta mielestäni helppo käyttää, ehkä vähän tönkkö vielä mutta ajaa asiansa hyvin.
Moppausta testasin kerran, ja kyllähän se nimenomaan pyyhkäisee kätevästi isoimmat mutta ei varsinaisesti voita käsimoppausta. Ehkä päivittäin käytettynä pitäisi myös kuratahrat poissa.
Joka tapauksessa kaikinpuolin suositeltava laite myös haastavampiin ympäristöihin, arjen pelastus!