Kokemukset ja arvostelut
38 tuotearvostelua, sivu 1 / 2
Kuulokkeet
Hyvin korviin istuvat, pysyvät paikoillaan. Äänentoisto ainakin äänikirjoihin hyvä.
Kylli55–64vHinta-laatu suhteelta oikein mainiot
Hyvät perus kuulokkeet joissa akkukin kestää aika hyvin. Perus hyvä Sony-äänenlaatu. Hieman isohkot mötykät johdoissa saattavat hieman hakea paikkaansa käytettäessä, mutta itseä ei kovin paljoa ole haitannut tämä.
Riku35–44vHinta laatusuhde kohdillaan.
Näitä on ollut käytössä viimeisen parin vuoden aikana kolme tai neljä paria yleisessä peli / musiikinkuuntelu käytössä tietokoneella (Linux) ja puhelimella (Android).
Voin väittää että hintaan nähden äänenlaadultaan ja akkukestoltaan parempia bluetooth nappeja saa hakea.
Jossain voidaan väittää että nappien langattomuus aiheuttaa huomattavan latenssin (viiveen) pelejä pelatessa, mutta itse koen viiveen siedettävän pieneksi, joten en näe miksi nämä eivät soveltuisi siihen käyttöön.
Rakenteeltaan voi luokitella aika heppoisaksi, koska ovat muovia kauttaaltaan. Mutta jos ei pahoinpitele näitä tahallaan niin vaikea saada rikki. Napit on sillä tavalla muotoilultaan pienet että itsellä ei paina erityisemmin korvaa vaikka nukkuisi niitten kanssa.
Kaulalla roikkuvista mötiköistä toinen on akku, toisessa on virta/voluumi napit + mikrofoni. Mikrofonin laatu on aika onneton, kuulee usein palautetta että oma ääni kuuluu kuin kaivosta jos erehtyy näitten kautta joskus puhelua puhumaan.
Mukana näissä tulee ainoastaan silikonisia korvasovitteita kokoina S, M, ja L. Näistä varmasti löytää jotkut jotka sopii itse kunkin korvaan, mutta jos haluaa parempaa äänieristystä ulkomaailmasta ja samalla paremman bassontoiston, niin kannattaa hankkia jostain vaahtomuoviset korvasovitteet jotka sopii näihin. (esim. "Comply T-200" käy.) Vinkkinä käyttömukavuuden suhteen olen todennut että jos pukee nämä ohjeen mukaisesti niin että laskee nämä roikkumaan vaan niskan päälle, ja tuntuu että ei pysy korvissa, niin voi sen sijaan kääntää nämä niskassa "väärinpäin" ja sitten sitoa ristiin kaulan kohdalta (mieti rusetin ensimmäistä askelta), ennen kuin laittaa korviin.
Nämä eivät vaikuta tukevan muita audio koodekkeja kuin SBC:tä. (jonka olen tosin kokenut omassa tapauksessa täysin riittäväksi....) Silti, jos lähtee netistä etsimään, niin voi halutessaan parantaa SBC koodekin äänenlaatua ottamalla Linuxissa tai Android puhelimessa käyttöön "SBC-XQ" koodekin. (Varoitan että jos siihen lähtee niin voi mennä aika esoteeriseksi nämä koodekki jutut mutta jos haluaa näpertää käyttöjärjestelmän puolella, niin voi saada SBC:llä vastaavaa tai parempaa äänenlaatua kuin aptX HD koodekilla jota löytyy vain kalliimmista napeista...)
Anonyymi25–34vKuulokkeet
Hinta ja laatusuhteelta hyvät kuulokkeet. Äänenlaatu hyvä, hyvä istuvuus ja moniin kuulokkeisiin verrattuna todella hyvä äänenlaatu myös puheluissa. Itselle jo kolmannet samat kuulokkeet, ensimmäiset toimivat vielä hyvin ja toiset valitettavasti hukkasin. Omat suosikit.
Mersiili25–34vEdulliset ja hyvät kuulokkeet
Mainiot kuulokkeet sopuhintaan. Pysyvät korvissa hyvin ja äänenlaatu on hyvä.
Herra 4835–44vMelko kätevät kuulokkeet
Ajattelin ostaessani, että on hyvä, että kuulokkeet on kytketty toisiinsa johdolla, mutta käytössä taitaisi sittenkin olla mukavampaa, jos kuulokkeet olisivat erilliset. Mutta hyvin nämä toimivat.
olli4265 tai yliArvostan kovasti
Se on ihan hyvä toistaiseksi ja toivottavasti se kestää
Maybe45–54vPysyy töissä biitti korvis
Mukavat duunissa kun voi lopettaa musan kuuntelun ottamalla kuulokkeet pois korvista ja jättää hengaamaan kaulalle kunnes tarvii seuraavaks
Timpuri35–44vHalvat ja syystä
Tuote käytössä ihan kelpo ja normaali nappikuuloke, plussaa sisäänrakennettu mikki mikä toimii ihan ok.
Tosin kuulokkeiden 24kk takuu tulee käyttöön, koska nyt kolmannet kuulokkeet menossa ja taas lakkasi oikeanpuoleisesta kuuluminen kokonaan. Vielä kuukausi takuuta jäljellä eli vielä tulee neljännet kuulokkeet 24kk sisään. En voi suositella, hajoilee normaali toimistotyössä.
Takuulla25–34vBluetooth-kuulokkeet moporeissulle
Ostin ko tuotteen jotta voisin kypärä päässä kuunnella Mapsin ajo-ohjeita ulkomaan moottoripyörä reissullani.
Valitettavasti vasen kuuloke ei toiminut alkujaankaan niinpä ajometelein ollessa suht suuri oli hyvin vaikeaa yrittää pärjätä yhdellä kuulokkeella.
Joten sen hyötykäyttö jäi reissultani täysin!
Ja reissun jälkeen ajoin Inkoosta Helsinkiin sitten palauttamaan sen.
Toivottavasti tuo oli vain "maanantai kappale" ja muilla hyviä kokemuksia.
Arja55–64vHintaansa nähden mainiot
Olen käyttänyt aiemmin Airpodeja ja toisia Sonyn true wireless -kuulokkeita mutta molemmissa samat pulmat: toinen lakkaa pelaamasta, kuulokkeet ei pysy päässä liikkuessa, pitää stressata kotelosta tyyriiden kuulokkeiden kanssa. Päätin ottaa nämä testiin.
Kuulokkeet pysyy kiltisti päässä. Käytän kuulokkeita aina pyöräillessä ja nämä on heittämällä parhaat. Itse en koe että takalenkki 'laahustaisi', voinee toki johtua siitä että omistan ison pään ja kaulan jolloinka kuulokkeet asettuu naftisti. Kuulokkeita voi käyttää yhdellä korvalla, ilman että roikkuva toinen kuuloke vetäisi toisen pois korvasta.
Akku kestää kertalaakista pitkään ja napit äänenvoimakkuudelle ja biisin skippaukselle on paljon kivemmassa paikassa kuin naputella Airpodeja jotka voi tippua liian kovasta kosketuksesta. USB-C laturi on jees. Kuulokkeissa on magneetit, joten kuulokkeet voi laittaa kaulanauhan tapaisesti kaulalle tarvittaessa. Kiva lisä, jos pitää ottaa kuulokkeet hetkeksi pois esim. töissä.
Arvostelijoiden maintisema kohina on juttu, mutta sitä ei kuule kuin pilkkohiljaisuudessa pausella. Ääni on hintaansa nähden hyvä, ehkä vähän vaimea korkeissa taajuuksissa. Mutta taattua Sony-tasoa, eli hyvää. Oikeasti halvahtava elementti näissä on kuulokkeen viestien puheäänen laatu, yritä siitä sössötyksestä saada selvää onko akun varaus mikä.
Jos näistä niskalenkkikuulokkeista löytyisi premiumimpaa, ostaisin heti. Mutta nämäkin on oikein kivat.
moskari18–24vErittäin hyvin toimivat,
hyvin toimivat ja sopivat minun kapeisiin korvakäytäviin, bassot kuuluvat mainiosti, käytän puhelimessa
o paasonenArvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comSuhisee
Suhisee koko ajan pienemmillä äänenvoimakkuuksilla, aiemmissa bluetooth-kuulokkeissa ei ole vastaavaa vikaa ollut. Palauttaisin, jos nappikuulkkeita olisi mahdollista palauttaa. Vikaostos ehdottomasti.
harmittaa_Hintansa veroiset
Niin keskiverrot langattomat kuulokkeet kuin vain voi toivoa. Muihin langattomiin kuulokkeisiin verrattuna näiden taustakohina on hyvin voimakasta, mutta ajan myötä siihen tottuu kyllä. Äänenlaatu muuten ihan ok peruskäyttöön. Mikrofoni on sen verran epäselvä (ystävieni palautteen mukaan), että puheluiden ajaksi vaihdan sen pois. Handsfreehen en siis koe näiden soveltuvan. Akunkesto tosin on erinomainen jopa musiikin suurkuluttajalle.
Mukavuudesta sen verran, että nämä ei millään pysy kaulassa. Hihna on liukas etenkin, jos se osuu kankaaseen, ja seurauksena kuulokkeet usein liukuvat lattialle. Hihna on myös vähän turhan pitkä ja siten epäkäytännöllinen. Itse koen niskasankakuulokkeet paremmaksi vaihtoehdoksi tällaisiin verrattuna, mutta kyllähän näitä käyttää jos on pakko ja rahasta pulaa.
opiskelijaN, 18–24vHintaluokassaan asialliset kuulokkeet
Kuukauden käyttökokemuksen perusteella kuulokkeet ovat toimineet erinomaisesti ja pitkä akkukesto on juuri sitä mitä luvataankin: Noin pari tuntia tulee käytettyä työpäivän aikana ja lataamiselle tulee tarve noin kerran viikossa. Omiin korviini symmetrinen muotoilu sopii todella hyvin, ja pienimmillä tulpilla istuvat kuin hanska käteen. Yhteys toimii myös luotettavasti, enkä ole tähän asti havainnut minkäänlaista pätkimistä tai suhinaa, toisin kuin Pioneerin kuulokkeissa, jotka jouduin edellä mainitusta syystä palauttamaan.
Jos jostain täytyy nipottaa, niin johdot tuntuvat välillä turhan pitkiltä, esimerkiksi takin kaulukseen hangatessaan joskus kampeavat tulpat pois korvista. Myös äänenlaatu ei ole mikään tajunnanräjäyttäjä, mutta hintaluokkaan nähden ajaa asiansa hyvin.
Tätä ostosta ei ole tarvinnut katua.
SoopelisoppaM, 25–34vMuuten hyvä, mutta...
Oli aika siirtyä Bluetooth-kuulokkeisiin, kun taas oli johdollisiin kuulokkeisiin tullut kosketushäiriö. Verkkokauppa.comin valikoimasta päädyin ostamaan Sonyn WI-C310 kuulokkeet.
Huvittavaa, kun Jätkäsaaren kaupassa vielä luin arvosteluja kyseisistä kuulokkeista, joissa mainittiin mm. äänenlaadusta sekä kohinasta. Tästä huolimatta päätin ostaa nämä ensimmäiseen kokeiluun ja arvatenkin pääsin kokemaan myös tämän pahamaineisen kohinan. Kuulostaa siis vaimealta valkoiselta kohinalta, jolla ei ole mitään tekemistä Bluetoothin tai muiden ulkoisten häiriötekijöiden kanssa - testattu on. Vaikka Bluetooth-yhteyttä ei olisi lainkaan muodostettu, kohina kuuluu silti. Kohina on häiritsevä täydessä hiljaisuudessa, mutta hankalampi kuulla esim. liikenteessä.
Kokonaisuudessaan kuulokkeet tuntuvat mukavilta ja pysyvät paikoillaan. Sanoisin, että kuulokkeet olisivat muuten täydelliset, jos kohinan saisi vaimennettua pois. Suhtautuisin hyvin kriittisesti 'virheettömään äänentoistoon'. Tietysti tuntuu kuin olisi ostanut 'sian säkissä', sillä eihän äänenlaatua voinut mitenkään etukäteen kokeilla. Ainut syy siirtyä langattomiin kuulokkeisiin oli pidempi tuotteen elinikä kuin johdollisilla. Toisaalta tällä hinnalla olisi voinut ostaa kahdet langalliset sekä kokonaisuudessaan paremman äänenlaadun, jota itse priorisoin kuulokkeissa.
MikkoM, 25–34vHinta/laatu ok
Hintaisekseen ihan siedettävä laatu ja ääni.
Muutama miinus kuitenkin:
- seilaa niskassa edestakaisin
- alimmat taajuudet puuttuu lähes täysin
- toinen puoli mykistyi alle vuoden käytön jälkeen.
VillekM, 25–34vTodellista vastinetta rahalle
Peruskuulokkeet käypään hintaan. Akku kestää n. 4 työpäivää. Äänenlaatu on hintaluokalle sopiva, enkä odottanutkaan mitään parempaa. Kaikin puolin sain juuri sitä, mitä odotinkin.
P.S. Täällä monen päivittelemää taustasuhinaa ei ainakaan minulla esiinny ja podcastien, äänikirjojen ja musiikin kuuntelu käy mukavasti.
HenryKM, 25–34vWI-C310 kuulokkeet
Selkeä ääni, pitkäaikainen akku, nopea lataus. Olen tyytyväinen.
NL12345Arvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comhinta/laatu ok
toimineet jopa paremmin kuin odotin, peittoaa monet kalliimmat
AD007Arvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comPitkä akunkesto
Akunkesto yllätti, helposti menee tuo 15 tuntia. Tosin hieman hämäävä laitteen oma ilmoitus, ensin tulee käynnistäessä lähes jatkuvasti "jäljellä 70%" ja sitten onkin lähes nollissa, mutta kun itse on kartalla käyttöajasta ei pääse virta loppumaan yllättäen.
Olen käyttänyt lähinnä äänikirjojen kuuntelussa paikoillaan, jolloin pysyneet hyvin mukana. Ei tietoa miten kestäisi juostessa tms liikkuessa enemmän.
trrtsN, 35–44vEnsimmäiset johdottomat kuulokkeet
Nämä ovat ensimmäiset johdottomat kuulokkeeni ja olen ollut varsin tyytyväinen. Erityisen kiitoksen saa pitkä akunkesto.
TomiM, 45–54vPerus halppikset
Suht hyvin pysyy korvissa myös kovemmassa menossa. Musiikkia kuunnellessa ihan ok kuulokkeet, mutta äänikirjojen kuunteluun aika huonot. Hirveä taustasuhina.
JepaN, 25–34vErinomainen hinta-laatusuhde.
Kuulokkeet tarjoavat hintaansa nähden erinomaista äänenlaatua, ilman suhinoita. Pysyvät hyvin korvissa ja akku tuntuu ainakin uutena kestävän yli luvatun 15h rajan. Iso plussa USB-C -latauksesta.
TupaM, 35–44v