Kokemukset ja arvostelut
23 tuotearvostelua
Sopivan kokoinen ja tehokas monitoimikone arkeen
Ostin aluksi Bosch MultiTalent 8 -monitoimikoneen, mutta se osoittautui meidän taloudellemme liian suureksi. Se sopisi mielestäni paremmin 4–6 hengen perheeseen. Esimerkiksi tehosekoittimen kannu oli melko iso ja korkea, ja mahtui juuri ja juuri kaappien alle keittiötasolla. Mainitsen tämän siksi, että se saattaa kiinnostaa muitakin tilankäytön kannalta.
Päädyin lopulta vaihtamaan pienempään Bosch Multitalent 3 -malliin, ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. Laite tuntuu tehokkaalta ja toimivalta. Ainoa huomio liittyy kannuihin, jotka ovat melko kevyttä muovia ja hieman mietityttää, miten ne kestävät pidemmässä käytössä. Olisin ollut valmis maksamaan hieman enemmänkin, jos kannut olisivat tukevampaa materiaalia.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin erinomainen hankinta. Ensimmäisen monitoimikoneen käyttäjänä joutuu hieman opettelemaan sen käyttöä, mutta oppiminen käy nopeasti.
Markku45–54vSuper monitoimikone
Todella kätevä ja monipuolinen laite, helppo käyttää ja nopeat välinevaihdot. Ei liikaa kikkailuja vaan suoraa toimintaa
Ok monitoimilaite
Ostin laitteen pääasiassa raastamista varten ja tuossa tehtävässä laite suoriutui hyvin. Testattu porkkanalla ja kesäkurpitsalla. Laite on helppokäyttöinen.
Laitteen muista ominaisuuksista on tähän mennessä tullut testattua pirtelön teko isolla kannulla, pieni soseutuskuppi ja soseutus muuten. Pirtelö ja isossa kulhossa tehty kaikki soseeksi tyyppinen testi olivat ok. Pieneksi pettymykseksi pieni soseutuskuppi, jolle en nyt keksi oikeaa nimeä kun sitä ei tuotekuvauksessakaan mainita, ei pidä nesteitä sisällä vaan kelpaa vaan esim. sipulin silppuamiseen eikä vaikkapa pienen sosekeiton tekoon. Nestemäinen tavara pursuaa kannen ja teräosan välistä ulos.
Kokonaisarvosana 3, koska mukana ei tule vakiona tarvikkeille hyvää säilytysratkaisua ja lisäksi laitteessa käytetyt muovit ovat luokattoman heikkolaatuisia. Yksi keskikappaleista hajosi vierittyään yhden kerran keittiötasolta alas ja tämä on valmistajan mukaan aivan normaalia.
MIM35–44vMonipuolinen kotikeittiön apuri
Tämä monitoimilaite löytää hyvän tasapainon monipuolisuuden ja helppokäyttöisyyden välillä. Laite on suht. kompakti ja sen saa sijoitettua kätevästi keittiötason vakivarusteeksi, ilman perinteistä tarvetta siirrellä laitetta kaapin ja keittiöpöydän välillä(tämä siirtelyhän nostaa yleensä käyttökynnyksen pienempien toimitusten tekemiseen laitteella).
Tämän mallin varustelutaso kattaa suurenpiirtein kaikki tarvittavat terät ja lisäosat, jolloin leikkaamiset, soseutukset ja mehujen puristelut onnistuvat käden käänteessä. Lisäosille ja muulle varutelulle olisin ehkä kaivannut jonkinlaisen vakivarusteluna tulevaa laatikkoa, mutta näinkin ne saa säilöön suht kätevästi. Plussana ehdottomasti terille tulevat suojakotelot, jolloin terien vaihto sujuu turvallisesti ja ehkäisee potentiaalisia viiltoja.
Laitteen 1200W potkuri takaa vakaan, tehokkaan ja nopean suorituksen. Herneiden soseutus tai vaikkapa jäiden murskaus onnistuvat vaivattomasti ja nopeasti.
Kaikin kaikkea monipuolinen kompakti monitoimilaite, joka helpottaa arkea, jota voi hyvällä omalla tunnolla suositella
Kotikeittiön työjuhta
Tässä laitteessa yhdistyvät mainiosti kompaktikoko ja erittäin tehokas potkuri, jotka saavat aikaan erinomaisia tuloksia.
Sain testattavaksi tämän laitteen ja pakko myöntää, että tuli käytettyä sitä mitä monenaisimpien ruokien valmistukseen.
Laite on erittäin kompakti ja ei vie kovin paljon enemmän tilaa kuin kahvinkeitin. Tämän ansiosta laitteen voi jättää keittiötasolle, eikä tarvitse siirtää jatkuvasti kaappiin. Tästä johtuin laitetta tulee myös käytettyä huomattavasti enemmän, sillä se on jatkuvasti käden ulottuvilla.
Laitteen tehokkaan moottorin ansiosta, myös tulokset ovat erinomaisia. Sosekeitot, sekoitettavat kastikkeet ja pilkkomiset käyvät käden käänteessa. Laitteen mukana tulevien lisäosien vaihtaminen käy käden käänteessa ja on erittäin helppoa. Jos etsii jotain kehitettävää niin ainoa asia mitä jäin kaipaamaan olisi ollut jonkinlainen laiteen mukana tuleva säilytysrasia kaikille lisäosille, mutta saa kätevästi mahdutettua keski kokoiseen muovilaatikkoon.
KdN8335–44vKätevä
Monikäyttöinen,helppo käyttää. Monipuoliset varusteet. Nopea puhdistus,ei hankalia osia puhdistettavana
Heponen45–54vMonitoimilaitteiden kuningas
Tässä setissä löytyy silppuria, puristinta, vatkainta, raastinta ja vaikka mitä. Terät vaikuttavat todella laadukkailta ja itse koneen elektroniikka on hyvälaatuinen. Koneesta löytyy tehoa, eikä tästä oikein löydy mitään negatiivista sanottavaa, paitsi että laite vie paljon tilaa ja osille pitäisi keksiä jokin fiksu säilytysratkaisu, joka olisi hyvä tulla jo paketin mukana. Itse tein pihvitaikinaa, silppusin monia eri kasviksia, kokeilin tehdä smoothien. Osat olivat yllättävän helppoja myös puhdistaa.
VeikkoKoo35–44vMonitoimikoneiden kuningas
Tässä setissä löytyy silppuria, puristinta, vatkainta, raastinta ja vaikka mitä. Terät vaikuttavat todella laadukkailta ja itse koneen elektroniikka on hyvälaatuinen. Koneesta löytyy tehoa, eikä tästä oikein löydy mitään negatiivista sanottavaa, paitsi että laite vie paljon tilaa ja osille pitäisi keksiä jokin fiksu säilytysratkaisu, joka olisi hyvä tulla jo paketin mukana. Itse tein pihvitaikinaa, silppusin monia eri kasviksia, kokeilin tehdä smoothien. Osat olivat yllättävän helppoja myös puhdistaa.
Monipuolinen laite
Laite on erittäin monipuolinen, ei oikein muita laitteita tarvitsekaan. Tämä tekee kaiken, raastaa, kuutioi, suikaloi, you name it. Tämä on yleiskone, blenderi, raastin, mehustin jne. samassa paketissa. Näin säästyy myös paljon tilaa kaapeissa kun ei tarvitse olla erikseen kaikkia näitä.
Catha35–44vNäppärän kokoinen
Saimme perheeseemme kokeiluun kyseisen monitoimikoneet ja olemme tykänneet. Lapset 13 & 14 ovat tehneet muutamat keksi ja pitsataikinat. Laitetta on helppo käyttää eikä ääni ole kova. Koirat eivät nostaneet tästä meteliä. Metallista taikina koukkua olisimme kaivanneet paketin mukana. Pirtelöt ovat valmistuneet tuossa tuokiossa lasten juotavaksi. Kulho tähän on oivan kokoinen 5 lapselle. Raastin teristä olemme käyttäneet hienojakoista ja tästä onkin kehittynyt perheemme lempi raaste porkkanan kanssa josta tulee ihanan mehukasta. Pieni leikkuri on raastanut vanhat juuston loput pitsa raasteeksi ja näin ollen ruokahäcikkiä on saatu pienemmäksi. Isossa kulhossa on vatkautunut nopeasti 5dl kermaa ja olemme saaneet helposti ison määrän marjarahkaa.
Iso suositus myös isoon perheeseen. Itse kone ei vie järjetöntä tilaa työstasoilla ja imukupit pohjassa takaavat laitteen pysymisen paikoillaan. Moottori on tehokas ja hiljainen.
Vähän petrattavaa
Sain kyseisen tuotteen testattavaksi Reviewclubista ja sen ominaisuudet ovat jääneet minun käyttöäni ajatellen vähän puolitiehen. Pullataikina päätti elää omaa elämää ja pakeni kohti koneistoa. Smoothien teko vaatisi vähän enemmän järeyttä koska jäi vielä liikaa tekstuuria tuotteeseen. Muutoin kompakti perus monitoimikone mutta vielä en ole siitä saanut parhaimpia ominaisuuksia esille.
Apuri leivontaan
Sain Bosch monitoimikoneen testiin Reviewclubilta muutamaksi viikoksi rehellisiä arvosteluita vastaan. Laitteen paketti on erittäin kookas ja siinä on käytetty mielestäni liikaa kartonkia. Tehokkaan 1250W koneen mukana tulee vaikka mitä tarvikkeita sekä kätevä pussukka johon terävät lisävarusteet saa kätevästi säilöön.
Laite on ollut minulla vajaa kaksi viikkoa ja ole innokkaana leipojana pyöräyttänyt laitteella pari erilaista taikinaa. Koneessa ei ole taikinakoukkua mutta kaksi muovista lastaa, jotka vaivaavat taikinaa. Toinen on noin 3 cm pitkä ja toinen reilut 5 cm, joten vaivaus toimii yllättävän tehokkaasti vaikka näyttävät heiveröisiltä. Koneessa on tehokas moottori, mutta en kuitenkaan uskaltaisi tehdä kovin raskasta taikinaa.
Toinen käyttämäni toiminto on laitteen suikalointi levy, jolla olen suikaloinut perunaa. Tietyllä nopeudella suikaloitaessa on varottava, ettei peruna tms pomppaa takasin ulos. Muutaman kerran laitteeseen laitettu peruna ponnahti, takasin ulos, joten syöttöaukko on pidettävä peitettynä jatkuvasti.
Viimeisimpänä olen kokeillut laitteen silppuria, jossa olen silpunnut sipulia. Laite on erittäin tehokas, joten sipuli silppoutuu jo sekunnissa riittävän pieneksi. Hieman likasilla käsillä silppurin irrottaminen ja takasin, kytkeminen on hieman haasteellista liukkaiden pintojen johdosta.
OK apuväline leivontaan
Sain Bosch monitoimikoneen testiin Reviewclubilta 4 viikoksi rehellisiä arvosteluita vastaan. Laitteen paketti on erittäin kookas ja siinä on käytetty mielestäni liikaa kartonkia. Koneen mukana tulee vaikka mitä tarvikkeita sekä kätevä pussukka johon terävät lisävarusteet saa kätevästi säilöön.
Laite on ollut minulla reilun viikon ja ole innokkaana leipojana pyöräyttänyt laitteella pari erilaista taikinaa. Koneessa ei ole taikinakoukkua mutta kaksi muovista lastaa, jotka vaivaavat taikinaa. Toinen on noin 3 cm pitkä ja toinen reilut 5 cm, joten vaivaus toimii yllättävän tehokkaasti. Koneessa on tehokas moottori, mutta en kuitenkaan uskaltaisi tehdä kovin raskasta taikinaa.
Toinen käyttämäni toiminto on laitteen suikalointi levy, jolla olen suikaloinut perunaa. Tietyllä nopeudella suikaloitaessa on varottava, ettei peruna tms pomppaa takasin ulos. Muutaman kerran laitteeseen laitettu peruna ponnahti, takasin ulos, joten syöttöaukko on pidettävä peitettynä jatkuvasti.
Viimeisimpänä olen kokeillut laitteen silppuria, jossa olen silpunnut sipulia. Laite on erittäin tehokas, joten sipuli silppoutuu jo sekunnissa riittävän pieneksi. Hieman likasilla käsillä silppurin irrottaminen ja takasin kytkeminen on hieman haasteellista liukkaiden pintojen johdosta.
Toisin kuin tuotteen kuvauksessa, tällä sivulla, suuri kulho EI ole harjattua terästä vaan muovia
MickeS45–54vMonipuolinen laite
Laite on erittäin monipuolinen, ei oikein muita laitteita tarvitsekaan. Tämä tekee kaiken, raastaa, kuutioi, suikaloi, you name it. Tämä on yleiskone, blenderi, raastin, mehustin jne. samassa paketissa. Näin säästyy myös paljon tilaa kaapeissa kun ei tarvitse olla erikseen kaikkia näitä.
Bosh Monitoimikone
Helppo käyttää, mutta mihin survot tämmäistä isoa laitetta ja saat kaikki osat se tilan puute keittiössä vie ison osan tästä
RaveBoy25–34vBosch Monitoimilaite
Helppo käyttää, mutta mihin survot tämmäistä isoa laitetta ja saat kaikki osat se tilan puute keittiössä vie ison osan tästä.
Bosh mc812m844 monitoimilaite
Tuotteen käyttöön otto tuntui aluksi viikon katselun jälkeen hankalalta. Sitten lapsikin innostui ja alettiin yhdessä purkamaan pakettia , hetki meni että opeteltiin mitä tehdään milläkin ja mihin mikäkin kuuluu, liian monta erilaista osaa joka tietenkin on hyvä asia että on monitoimilaite ☺️ lapsikin innostui kokkaamaan ja leipomaan . Helppo käyttöön eikö niin kovin paha ääninenköön. Nopea tulos mitä teetkin . Aika super !
Mabbe35–44vLoistava peli kevyemmille hommille
Smoothiet, ei sitkosta vaativat taikinat valmistui hienosti. Myös raastaminen sujui ongelmitta. Suosittelen.
NISU35–44vPerus tehokas kone
Erittäin hyvä keveiden hommien ja pehmeempien taikinoiden tekoon. Smoothiet valmistuis loistavasti sama hienonnus ja esimerkiksi piirakkataikinan teko. Ehkä ei sitkosta vaativille taikinoille voi suositella.
Hiljainen
Laite oli miellyttävän hiljainen eikä talouden koirat riahaantuneet haukkumaan laitetta käytettäessä. Pirtelöt ja raasteet sujahtivat näppärästi ja helposti valmiiksi ja pieni raasteterä teki erittäin mehukasta raastettua kulhoon sai kerralla laitettua yli kilon verran jolloin raastetta tuli toiseksikin päiväksi. Lapsien oli helppo itse valmistaa pirtelö. Pieni erillinen leikkuri oli todella tehokas ja näppärä. Sillä sai helposti vähän kuivan juuston lopun raasteeksi ja siitä kaikki käytettyä. Näppärä peli ja hiljainen. Pieni pehmeä pitsataikina valmistui myös testausjakson aikana.
Tarski35–44vHiljainen
Laite oli miellyttävän hiljainen eikä talouden koirat riahaantuneet haukkumaan laitetta käytettäessä. Pirtelöt ja raasteet sujahtivat näppärästi ja helposti valmiiksi ja pieni raasteterä teki erittäin mehukasta raastettua kulhoon sai kerralla laitettua yli kilon verran jolloin raastetta tuli toiseksikin päiväksi. Lapsien oli helppo itse valmistaa pirtelö. Pieni erillinen leikkuri oli todella tehokas ja näppärä. Sillä sai helposti vähän kuivan juuston lopun raasteeksi ja siitä kaikki käytettyä. Näppärä peli ja hiljainen. Pieni pehmeä pitsataikina valmistui myös testausjakson aikana.
Testaus kesken
Sain tuotteen testikäyttöön Reviewclubista, tehosekoitin ollut pääosin käytössä ja hyvin on saanut sillä tehtyä smoothiet ja pirtelöt. Tuotteen muut välineet odottavat vielä testausta. Eli vielä taikinantekoa, raasteita,ranskanperunoita ja pähkinärouhetta. Jos vielä ovat mainettaan paremmat niin kerron sen teille.
KriKo45–54vEi sovellu taikinan tekoon
Oli suuri pettymys. Halusin monipuolisen laitteen. Pilkkominen ja raastaminen sujuikin hyvin, mutta taikinan vaivaaminen ei onnistunut ollenkaan. Taikina kipusi käsittämättömiä reittejä päätyen aina koneistoon saakka. Kahden taikinayrityksen jälkeen kone lensi roskiin ja vaihdoin merkkiä, millä myös taikinan teko onnistuu ongelmitta.
Niiiiiiin pettynyt
