Kokemukset ja arvostelut
2 tuotearvostelua
Ihan ok
Käytin Urbanista-kuulokkeitani 16kk ajan. Ne toimivat ihan ok:sti, mutta kuulokkeet eivät istuneet korvaani niin hyvin kuin voisi ja siksi äänenlaatu kärsi etenkin meluisissa paikoissa kuten tien vierellä lenkkeillessä. Nyt vasen kuuloke lakkasi yhdistämästä oikeaan yhtäkkiä, eli ääni kuuluu vain oikeasta kuulokkeesta ja kaikkeni kokeiltua vasen kuuloke pysyy mykkänä, vaikka päälle meneekin. Tämä vaikuttaa kuitenkin olevan hyvin yleinen ongelma bluetooth-kuulokkeissa, onneksi omalla kohdallani ehdin käyttää kuulokkeita yli vuoden ennen tätä. Maksoin kuulokkeista kesällä 2019 muistaakseni 90e ja mielestäni kuulokkeet eivät kokemukseni jälkeen olleet sen arvoiset. Nyt 50 euron hintaan nähden tilanne olisi eri.
24 v nainen18–24vLopetti toiminnan alle viikon kohdalla.
Toinen kuulokkeista lopetti kokonaan bluetoothiin yhdistämisen alle viikon kohdalla. Äänenlaatu on ihan ok, mutta parempaakin voisi olla.
NooraN, 18–24v
