Edullinen laatuun nähdenArvosana 5/5
Ostettuani lisäksi smart ultra hd blu ray soittimen, elokuvat näkyvät todella aivan uudella tasolla. Myös "normaaleilla" DVD/Bly ray levyillä yksityiskohdat näkyvät todellakin selkeämmin, kuin ennen. Olen positiivisesti yllättynyt muutoksesta. Eroa voisin verrata aikaan, jolloin videoista siirryttiin DVD:hin. Myös tv:tä katsellessa kuva on todella hyvä. Ainoa hieman totuttelua vaativa, on nettiin siirtyessä kirjoittelu kaukosäätimellä. Helposti painaa esim. palaa nappia, jolloin koko haku pitää uusia. Kohtuuhinnalla sai päivitettyä 4K aikakauteen ja kuten edellä kerroin, parantaa myös muutenkin varsinkin elokuvien katselukokemusta. Joissakin elokuvissa tuntemus, kuin katsoisi ensimmäistä kertaa kunnolla. Mietin tilatessa tuotteita, että saapa nähdä, mutta eroa edelliseen todellakin on huomattavasti.