Kokemukset ja arvostelut
18 tuotearvostelua
WMF KITCHENminis -vedenkeitin
Mainio pieni vedenkeitin yhden tai kahden ihmisen tarpeisiin. Sopii hyvin painonsa ja pienemmän kokonsa vuoksi mm. vanhemmalle ihmiselle, jolla isomman keittimen nostelu on haasteellista. Riittävä teho takaa nopean lämpenemisen. Läpinäkyvyys on tietenkin makuasia, mutta pöydällä oikein mukavan näköinen.
TKo55–64vVedenkeiti
NÄPPÄRÄ KUN TARVITSEE ERILÄMPÖISTÄ VETTÄ.
TÄMÄ ON TOINEN SAMANLAINEN.TOSIN ENSIMMÄISESTÄ HAJOSI KANNEN MEKANISMI.takkua-ajan jälkeen
Kake65 tai yliKaunis keitin
Tilasin keittimen, koska edellisen Housen lasisen keittimen pohja oli vastusten kohdalta tummentunut enkä saanut sitä millään niistä puhtaaksi (vaikka tyhjennän keittimen aina käytön jälkeen ja jätän kannen siitä auki). Oletin, että tässä saksalaisvalmisteisessa, kaksinkertaisen hinnan maksavassa keittimessä ei sellaista niin helposti tapahtuisi. Mutta kylläpä se pohja tässäkin pilkuttuu ihan samalla tavoin, ensimmäisestä keittokerrasta lähtien.
Keitin on kyllä kaunis, vähän hitaampi kuin house, mutta 2 dl suurempi. Toiminnallisesti ei eroa ole, joten tämän kohdalla ei saksalainen ole mersu.
lasinen keitinLaadukas vedenkeitin
Laadukkaasti valmistettu vedenkeitin, joka on tehokas ja kohtuulisen hiljainen laite. Visuaalista ilmettä parantaa toiminnan aikainen sininen led- valo.
Yaska55–64vWMF - Vedenkeitin
Soivan kokoinen ja tyylikäs vedenkeitin , läpinäkyvä lasi ja sininen valo on kiva.
laadukkaan tuntuinen saksalainen tuote . olen tykännyt tuotteesta
Hannu65 tai yliWMF vedenkeitin
Hyvä muotoilu. Arvokas näköinen. Läpinäkyvä.
Huono:
Istuu huono, epästabiili sen jalustan päällä.
Liikkuu liika.
Keitimen 100 % tyhjennys vaikea.
Aina jää pieni vesimäärä lasisylinterissä jäljellä.
Keitimen kansi sulkee ja aukenee liian ’pehmeä’.
Menee hitaasti auki - ja ei kokonaan. Sisäinen jousimekanismi ilmeisesti liian heikko.
BaikuVedenkeitin
Oli helppo päätös ostaa tuote. Oli pojan lahjalistalla. Oli itse tutkinut asiaa ja päätynyt kyseiseen tuotteeseen.
WMF55–64vHelppo käyttää ja tyylikas
Tosi helppo käyttää ja se lämmittää vettä nopeasti.
Sarah25–34vVettä se keittää.
Verrattuna muihin vaihtoehtoihin ehkä hieman kallis, mutta sain sen vaikutelman että on Saksassa tehty vehje. Jos kaatonokassa olevan irrotettavan muovisen "kalkkisuodattimen" nappaa pois, niin vesi ei tule kiehuessaan muoviosien kanssa kosketuksiin vaan ainoastaan lasin ja metallin, siitä plussaa. Lasikannussa on kätevä mittaasteikko kummallakin puolella 200ml välein litraan asti.
Jani25–34vSiisti vedenkeitin
Tyylikkään näköinen vedenkeitin, toimii yhdellekin kupilliselle vettä. Lasikannusta näkee helposti veden määrän.
Matti65 tai yliVedenkeitin
Kaunis, pieni vedenkeitin. Nopea. Ei vie tilaa keittiössä.
Janski45–54vHyvä laite, mutta
Ensimmäisessä keittimessä loppuvaiheella kiehumisen katkaisu lakkasi toimimasta, takuussa sain uuden jossa nyt kansi jämähtää kiinni, niin ettei sitä saa auki kun keitin on kuuma.
Jari35435–44vWMF vedenkeitin
Ainakin näin parin viikon käyttökokemuksella vaikuttaa todella hyvältä. Kätevän kokoinen, tukeva ja koska on kirkas lasi, näkyy kiva sininen valo pohjasta.
Neey25–34vYllätti että vedenkeittimeen voi kiinnittyä
Ostin tämän mökille, koska luulin että johto olisi tarpeeksi pitkä siihen ettei tarvittaisi jatkojohtoja. No, olisi pitänyt mitata, eihän se ollut tarpeeksi pitkä.
Mutta kesän jälkeen olin niin tottunut keittimeen että oli ihan pakko ottaa sitä mukaan myös kaupunkiin. Se on vain niin mukava käyttää: nopea, hyvä kädessä ja lasikannun ansiosta näkee hyvin milloin alkaa kiehua ja voi itse katkaista jo ennen kuin kiehuu kunnolla (ellei siihen ole tarvetta, harvoin on).
Litran tilavuus epäilytti alkuun, riittääkö mökillä jossa ei ole lämmintä vettä tiskaukseen, mutta tämä on niin nopea että hyvin riitti. Mutta jos samalta valmistajalta olisi saatavilla isompi versio (1,5 - 2l) niin ostaisin myös sellaisen heti.
Seitsemän kuukauden jälkeen voin sanoa että ominaisuudet joita ennen pidin täysinä turhakkeina (valo ja lasikannu) ovat ainakin tässä toteutuksessa sellaisia etten enää haluaisi olla ilman.
AspsusaN, 45–54vNäppärä, nopea, ei vie tilaa
Näppärän kokoinen. Harvoin tarvitsee yli litran kiehuvaa vettä, ei vie tilaa.
Näyttää hyvältä ja vesi kiehuu nopeasti.
Ei moitittavaa, kenties hieman isompi kaatonokka ois kätevämpi. Vesi valuu ulos riittävän nopeasti, mutta pitää kallistaa hieman enemmän kuin useimmiten.
Bernt 37M, 35–44vKätevä pieni laite
Todella kiva lasinen keitin, sopiva pieneen talouteen. Toiminut kuukauden verran moitteettomasti. Kansi on hieman löysä, joten jos kaataessa tosi reilusti kippaa, kansi saattaa vuotaa hieman. Ei ole minulla normaalikäytössä ollut ongelma. En ole katunut ostosta, päinvastoin ollut oikein tyytyväinen.
MkonN, 25–34vTyrnän oloinen keitin
Vasta joku viikko käytetty, mutta mitään feilua ei ole esiintynyt. Alkuun hiukan mietitytti että kuinka vain 1ltr riittää, mutta eihän tuo teekuppikaan ole edes puolia siitä. Aiemmin tuli turhan päiten keitettyä liikaa vettä eli kait tämäkin sitten säästää energian kulutusta.
Läpinäkyvyys laittaa puhdistamaan kertyneen kalkin tämän tästä ja se vain on hyvä. Sininen hohtava rengas on ihan hyvä vaikka ei välttämätön.
harr1vM, 45–54vTyylikäs vedenkeitin
Hyvä ja tyylikäs vedenkeitin. Sopii sarjan muihin kodinkoneisiin.
Nina SN, 35–44v